Black Ice - AC/DC - Seinälippu

Taitaa olla niin, että jos on ollut bisneksessä 35 vuotta, julkaissut 15 studioalbumia, myynyt osapuilleen 200 miljoonaa levyä ja myynyt loppuun planeetan isoimmat stadionit, on varaa ottaa rennosti ja julkaista levyt omaan tahtiin. AC/DC:n edellisestä elonmerkistä, "Stiff Upper Lipistä" on kuitenkin kulunut jo kahdeksan vuotta, mikä on jopa Brian Johnsonin mielestä liikaa. Düsseldorfilaisen luksushotellin hälinän keskellä kahvin ja röökin ääressä istuva Johnson asettelee lakkiaan paremmin ja pihisee kiukkuaan: "Meikäläisellä ei ole mitään hajua, mikä siinä maksoi. Jossain vaiheessa lakkasin yksinkertaisesti kyselemästä, koska sain tarpeekseni. Ensin vain täyttelin ristisanatehtäviä ja venailin jätkiä, mutta kun mitään ei tapahtunut, päätin käyttää ajan hyväkseni."
Mihin 61-vuotias raspikurkku sitten käytti vapaa-aikansa? Antiikkiautoralleihin ("Siisteintä ikinä), bändiviritelmään ("Studiossa kestää vieläkin pitempään kuin AC/DC:llä") ja Totally Baked -leffaprojektiin ("Rahaa paloi ihan sikana"). Näissäkin puuhissa Johnson piti matalaa profiilia. "Me olemme todella onnettomia julkkiksia. Olemme ihan tavallisia tyyppejä, jotka elävät tavallista elämää, eikä meitä edes tunnisteta kadulla. Riittää, kun otan lippiksen päästä, eikä kukaan tiedä, kuka olen. Ja se on minusta todella siistiä."
Matalan profiilin päivät ovat kuitenkin ohi, kun hardrockpioneerien maailmankiertue käynnistyy lokakuun lopussa. Ensimmäisenä ovat vuorossa Yhdysvaltain jalkapallostadionit, minkä jälkeen bändi koukkaa Australian ja Aasian kautta Eurooppaan, missä se esiintyy huhti-toukokuussa 2009. Luvassa on show, jonka rinnalla muiden bändien lavarakennelmat vaikuttavat nukketeatterilta: "Olemme investoineet showhun 4.5 miljoonaa dollaria, minkä ansiosta tästä tulee kaikkien aikojen kallein rockkiertue. En saa paljastaa yksityiskohtia, mutta varautukaa siihen, että luvassa on jotain todella mahtavaa. Siitä tulee ihan uskomaton show! Olemme innoissamme kuin pikkuskidit ja tuskin maltamme odottaa, että pääsemme taas mellastamaan lavalle ja pitämään hauskaa." Miten mahtaa olla pyrotekniikan kanssa - onko luvassa entistäkin äänekkäämpiä pamauksia? "Mitäs luulisit? Tietenkin on! Saatte varautua siihen, että päänne räjähtää!" Mielenkiintoista...
Mielenkiintoinen on myös bändin uuden, järjestyksessä 16. studiolevyn nimi "Black Ice". Kyseessä ei ole Brian-sedän uusi, herkullinen jäätelöresepti, vaan nimi viittaa niljakkaaseen mustaan jäähän, jonka laulaja tuntee turhankin hyvin. "Musta jää on sitä helvetin jäähuurretta, jota tienpintaan muodostuu yhtäkkiä. Se on aika yleistä Pohjois-Englannissa, missä vietin lapsuuteni. En edes muista, miten monta kertaa vedin lipat prätkälläni nuorena jannuna, kun tiellä oli mustaa jäätä. Sitä ei edes näe, minkä vuoksi on mahdotonta reagoida mitenkään. Musta jää voi usein olla hengenvaarallista, ja sen takia kelasimme, että siinähän on hyvä nimi levylle. 'Black Ice' kuvaa täydellisesti levyn biisejä."
Ensi kuulemalta nuo biisit ovat taattua AC/DC:tä: 15 kappaletta maanläheistä räyhärockia, josta ei puutu likaisia blueslirutuksia eikä kertosäkeitä, jotka on kuin luotu stadioneilla hoilattavaksi. Soundi on tarkoituksella pumppaavan rouhea, ja biiseistä uhkuu suorastaan tyrmäävää voimaa. "Black Ice" on ehtaa vanhan koulun höyryjyrämeininkiä, jossa ei turhia sievistellä vaan painellaan täysillä eteenpäin. Melodiat ovat tarttuvampia kuin edellisillä levyillä, ja kaiken kaikkiaan kvintetti kuulostaa nyt tuoreemmalta, aggressiivisemmalta ja energisemmältä kuin aikoihin. Tarkalleen ottaen samanlaista menoa on kuultu viimeksi vuonna 1980 ilmestyneellä "Back in Blackilla", jota 55-minuuttinen uutukainen usein muistuttaa.
"Helvetti, taidat olla oikeassa", Brian myöntää. "Pelkästään siksi, että biiseissä on samanlaista välittömyyttä ja poweria. Meininki on ihan kuin ennen vanhaan, ja sama pätee omaan lauluuni. Kun kuulin valmiin levyn ensimmäistä kertaa, luulin, että siinä rähisi meikäläinen 25 vuotta sitten. Ja se oli täysi vahinko, emme todellakaan yrittäneet tehdä mitään 'Black in Black' kakkosta. Tuottaja vain osasi käsitellä meitä oikein ja kaivoi meistä oikean fiiliksen - halusimme näyttää, että emme ole elähtäneitä vanhoja pieruja. Meikäläinen lopettaa välittömästi, kun homma on siinä pisteessä!"
Kommentti on suunnattu paitsi kriitikoille, jotka pitkän tauon ansiosta olivat valmiit panemaan pisteen AC/DC:n uralle, myös kaikille niille, joiden mielestä bändi vain tekee samaa levyä yhä uudestaan. Floridan Saratogassa majaa pitävä vokalisti vain nauraa moisille väitteille: "Ääh, helppohan se on sanoa noin, jos itse huoraa muodin perässä ja yrittää epätoivoisesti seurata uusimpia trendejä. Tuollaisilla tyypeillä ei ole mitään käsitystä lojaalisuudesta ja uskollisuudesta. Minä en välitä heistä pätkääkään. Me haluamme tavoittaa tyypit, jotka diggaavat kunnon rockia. Se on meidän juttumme. Minä en lotkauta korvaani moisille väitteille, sillä me olemme tehneet tätä hommaa jo jonkin aikaa ja tiedämme, että olemme siinä hyviä."
AC/DC on todellakin aina edustanut tervettä jääräpäisyyttä, mikä tuli ilmi myös siinä, että bändi kieltäytyi julkaisemasta "Best of" -kokoelmaa ("Sellainen olisi rahat pois -meininkiä. Niin kauan kuin bändi on pystyssä, sellaista ei tule.) Johnson ei myöskään perusta musiikin digitaalisesta jakelusta iTunesissa tai muissa, megakorporaatioiden omistamissa nettipalveluissa. "Emme ikinä anna niin mahtavan firman hallinnoida musaamme, koska emme koskaan voi olla varmoja, mitä se seuraavaksi keksii. Tuollainen on ihan 'isoveli valvoo' -meininkiä. Joku iTunes on hirviö, joka paisuessaan muuttuu päivä päivältä ahneemmaksi ja ennalta-arvaamattomammaksi. Me emme tee yhteistyötä tuollaisten puulaakien kanssa, vaikka jäisimme ainoaksi bändiksi, joka haraa vastaan. Haluamme julkaista oikeita levyjä emmekä mitään helvetin imuroitavia tiedostoja. AC/DC:n levyt ovat ihan oikeita, käsin kosketeltavia esineitä, joita voi haistaa tai maistaa. Ehkä olemme vanhanaikaisia, mutta sitä mieltä me olemme. Ja niin ovat myös fanimme." Aamen, veli!