Tuonela - Amorphis - CD

Suomalaisen perinnemetallin kiintotähti Amorphis jatkaa tiivistä työskentelytahtia. Ja miksi ei jatkaisi, kun taso pysyy jatkuvasti ykkösluokkaisena.

Kukapa olisi uskonut 1990-luvun taitteessa, deathmetal-buumin käydessä kuumimmillaan, että helsinkiläinen Amorphis tulee tekemään maailmanlaajuisestikin erittäin huomattavan uran? Bändin salaisuus piilee rohkeudessa, sillä alkuaikojen rujo kuolometalli vaihtui melodisemmaksi jo klassisella kakkoslevyllä "Tales From The Thousand Lakes". Muutamia vuosia myöhemmin, muun muassa maineikkaan "Elegy"-levyn jälkeen, bändi sukelsikin jo progressiivisuuden pyörteisiin "Far From The Sun" -kiekon myötä.

2000-luvun alkupuoli ei kuitenkaan näyttäytynyt helppona aikana Amorphis-leirissä. Miehistönvaihdoksista kuuluvin oli laulaja Pasi Koskisen poistuminen takavasemmalle - tosin jälkikäteen on helppo sanoa, että Koskisen vaihtuminen Tomi Joutseneen oli kenties helsinkiläisyhtyeen suurin onnenpotku koko sen 20-vuotisella uralla. Mikä on oikeasti todennäköisyyslukema sille, että Lohjan pikkukaupungista löytyy Joutsenen kaltainen loistelias keulakuva? Siis näyttävän ulkoisen habituksen omaava ja käsittämättömän mukava muusikko, jolta taittuvat vaivatta niin melodiset laulut kuin deathmetal-örinätkin.

Amorphisin "Joutsen-kausi" onkin ollut murhaavaa juhlaa. "Eclipse" (2006) - "Silent Waters" (2007) - "Skyforger" (2009) -kolmikko saakin kesäkuun alussa jatkoa "The Beginning Of Times" -kiekosta - massiivisesta lähes tunnin mittaisesta kokonaisuudesta, joka kertoo yhtenäisen tarinan suomalaisen mytologian ikonista Väinämöisestä. "The Beginning Of Times" on kenties jopa Amorphisin koko uran haastavin teos; paikoin hyvin progressiivinen, paikoin hämmentävän suoraviivainen, paikoin erittäin rankka, paikoin häpeilemättömän melodinen. Taustajoukoissa ovat taas häärineet tutut "Amo-apulaiset" eli laulutuottaja Marco Hietala, miksaaja Mikko Karmila ja kansitaiteilija Travis Smith. Amorphisin keikkaputki puolestaan käynnistyy toden teolla kesäkuussa ja yhtye viettääkin tulevan suven tiiviisti tien päällä, aina Japania myöten. Helpotusta kiertueohjelmaan on tuskin tarjolla syksylläkään, kun "The Beginning Of Times" -maailmankiertue seikkailee siellä täällä eri puolilla palloa.

Laulaja Tomi Joutsen kertoi EMP:lle uudesta albumista ja vähän muistakin asianhaaroista.


Millä mielin Amorphis lähti työstämään "The Beginning Of Timesia"?

- Hyvillä mielin! Emme missään nimessä halunneet pitää mitään varsinaista lomaa tai taukoa bändin kanssa, koska motivaatio ja yleinen meininki ovat niin kohdallaan. Ennen äänityksiä oli nyt puhetta, että seuraavalle levylle olisi hyvä saada lisää selkeää soittamisen meininkiä. Amorphis tykkää jamitella, joten miksei tämä tosiseikka saisi kuulua myös levyllä. Kiertuebussissakin aina silloin tällöin kuuntelemme levyjä, joissa on vahvaa soittamisen ja tekemisen meininkiä. Muistaakseni muun muassa Mars Volta ja Mastodon ovat saaneet aikaan yleistä nyökyttelyä. Toisaalta yhtä lailla nyökyttelemme myös Hortto Kaalolle! Sitä paitsi nämä bändit olivat mukavaa vaihtelua bussikuskimme Pellen jatkuvaan Iron Maiden/Moonsorrow -luukutukseen. Kuskillamme taitaakin olla tasan kaksi levyä, joita sitten kuunnellaan repeatilla koko matka esimerkiksi Oulusta Helsinkiin. Mahtavia bändejähän nekin ovat, ei siinä mitään, Joutsen nauraa.

- Palatakseni asiaan; emme lähteneet väkisin tekemään mitään "uzvaista" progelevyä, mutta meillä oli selkeästi ajatus työstää pikkuisen polveilevampaa materiaalia. Jotakin puhetta oli myös uusien työskentelytapojen etsimisestä. Tässä tilanteessa tuntui kuitenkin siltä, että emme olleet valmiita sekoittamaan pakkaa kokonaan. Loppujen lopuksi päädyimmekin melko samanlaiseen työskentelytapaan kuin edellisillä kolmella albumilla. Ja mitä sitä toisaalta toimivaa pyörää väkisin rikkomaan!

Muodostavatko "Eclipse", "Silent Waters" ja "Skyforger" muuten kolmen levyn trilogian, kuten joskus mainitsitte, vai muuttuiko kokonaisajattelunne matkan varrella?

- "Skyforgerin" jälkeen taisimme olla suhteellisen varmoja, että seuraava levy ei olisi niin vahvasti kytköksissä Kalevalaan. Nuo kolme edeltävää levyähän käsittelevät vahvasti Kalevala-tematiikkaa, joten sieltähän se trilogia-ajatus juontaa juurensa. Halusimme silti jatkaa yhteistyötä tekstittäjä Pekka Kainulaisen kanssa, joka on sanoittanut kaksi edellistä levyämme. Myös Pekka on ollut tyytyväinen yhteistyöhön ja halusi sanoittaa mielellään myös seuraavan levyn. Tällä kerralla hän olikin ajatellut tarttua härkää sarvista ja käsitellä itse pääjohtaja Väinämöistä. Aihe on tietenkin kiinnostava ja haastava, joten mikäpä siinä. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo trilogia-juttu taitaa olla vähän niin kuin Stingin tantraseksi eli siis pientä liioittelua.

Miten biisintekovastuu jakautui tällä kerralla? Kuinka paljon teillä oli materiaalia "harkinta-asteella" ja oliko lopullisten kappaleiden valinta helppoa vai hankalaa?

- Alkutilanne on aina sama eli kaikilla on vapaat kädet tuoda omaa materiaaliaan esille. Periaatteessa kaikki yhtyeen jäsenet pystyvät säveltämään ja sovittamaan musiikkia. Tälläkin kerralla päävastuu säveltämisestä lankesi silti Esa Holopainen (kitara) - Santeri Kallio (koskettimet) -akselille. Olemme siinä mielessä onnekas bändi, että materiaalia syntyy hyvällä tahdilla. Ei silti mitenkään hirvittäviä määriä vaan juuri sopivasti meidän tarpeisiimme. Missään vaiheessa ei siis ollut tunnetta, että millä ihmeellä me saamme materiaalin kasaan.

- Kappaleiden potentiaali oli kuultavissa jo ihan ensimmäisistä ideoista lähtien. Studiossa äänitettiin sitten pohjat kaikkiaan viiteentoista biisiin. Valmiiksi asti saatettiin kolmetoista biisiä. Ja kaikki valmis materiaali julkaistaan heti alta pois. Peruslevyllä on kaksitoista kappaletta ja digipackilta löytyvät kaikki nauhoitetut jutut. Loppumetreillä vaikutti siltä, että emme yksinkertaisesti pysty pudottamaan pois biisejä. Kaikki kappaleet tuntuivat relevanteilta ja luontevalta osalta albumikokonaisuutta.

"The Beginning Of Timesista" on puhuttu Amorphisin haastavimpana julkaisuna. Mitä se tarkoittaa?

- Albumin kesto aiheuttaa ainakin osalle varmasti "tuskaa". Kappaleet ovat osittain myös aika pitkiä, mikä nyt ei meidän tapauksessa ole kuitenkaan mikään uusi juttu. Digipackilla kestoa on lähes 59 minuuttia, joten sitä ei voi ihan tuosta vain kuunnella, ainakaan kokonaisuudessaan. Kappalemateriaali on jollain tavalla haastavampaa. Ei siellä mihinkään Saturnukseen lennetä, mutta ehkä sentään kuuhun. Toivon mukaan soittamisen meininki välittyy myös kuulijalle, sillä sitä tosiaan haettiin. Sovitusratkaisutkaan eivät aina välttämättä noudata ihan peruskaavaa. Toki joukossa on myös ns. perusbiisejä. Vaihtelevuutta on kuitenkin sen verran, ettei kuulija pääse puutumaan. Levyllä on sekä akustista hiplailua että toisaalta myös rankkaa jyystöä. Myös erilaiset muljuttimet ovat ahkerassa käytössä. Varsinkin Santeri tuntui kaivaneen naftaliinista unohtuneen 80-luvun soundikortin. Blastbeatia emme ikävä kyllä vielä tälle levylle saaneet, mutta ehkä sitten seuraavalle.

- Näin pitkässä albumissa biisijärjestyksellä on erittäin oleellinen merkitys. Järjestystä käänneltiin ja väänneltiin moneen kertaan. Viimeisin versio tehtiin vasta toimittajille järjestetyn ennakkokuuntelutilaisuuden jälkeen. Palaute olikin meille elintärkeää, koska jossain vaiheessa iskee tietty kuurous omalle materiaalille. Onneksi toimittajien kritiikki koski pääosin juuri tuota biisijärjestystä. Itse kappaleet tuntuivat uppoavan mainiosti.

Kertoisitko hieman lisää tekstipuolesta ja partaherra V:n tarinasta?

- Kuten tosiaan jo mainitsin, Pekka Kainulainen kirjoitti sanoitukset. Emme yleensä anna Pekalle mitään tarkkoja ohjeita, vaan luotamme hänen intuitioihinsa. Pekan alkuperäinen teksti on kirjoitettu suomeksi ja mystinen herra E. Virta toimi jälleen kääntäjänä. Olemme karttaneet Väinämöistä ihan tietoisesti, koska aihe on keskeisyydessään haastava ja toisaalta altis kliseiden käyttöön. Tekstin luettuamme olimme kuitenkin vakuuttuneita, että se toimii jälleen oivallisesti sävellysten kanssa. Mielestäni Pekka toi sanoissa hienosti esille Väinämöisen inhimillistä puolta, eikä tehnyt mitään yksioikoista sankaritarinaa. Ihan tavallinen tyyppikin voi samaistua päähenkilöön, vaikka ei itse välttämättä pystykään laulamaan vihollista suohon.

- Suurin säätö on tietysti sen valmiin suomenkielisen tekstin sovittamisessa musiikkiin. Suurin kunnia tekstin sovittamisesta kuuluukin jälleen Hietalan Marcolle, joka laulutuottajan pallilla sai kuin saikin tarinat sopimaan musiikkiin. Kyllähän meidän musiikkityyli sopii jo lähtökohdiltaan erittäin hyvin Kalevala-teemaan, mutta se lopullinen tekstin ja melodian sovittaminen on ajoittain todella työlästä.

Millaista uuden albumin työstäminen ylipäänsä tällä kerralla oli, suhteessa aikaisempiin levyihin? Kirjoitus, studio, miksaus, masterointi, kannet ja niin edelleen?

- Varsinainen työstö alkoi jo jollain tavalla kesällä 2010, kun porukka väänsi riffejä kotona kalsareissaan. Muut jäsenet pystyvät tekemään nykytekniikan avulla jo kotona laadukasta äänitysjälkeä, kun taas itse joudun osaamattomuuttani mumisemaan ideoita ylös kännykkään. Näistä erilaisista ideoista tämäkin levy kuitenkin loppujen lopuksi syntyi. Demotimme myöhemmin kaikki kappaleet, jotta kokonaisuudesta saisi edes jonkinlaisen kuvan. Demojen pohjalta syntyi sitten suurin osa levylle päätyneistä laulumelodioista. Varsinaiset äänitykset tehtiin jälleen Sonic Pump -studiolla Helsingissä. Nauhoittajana toimi luottomiehemme Vaasasta eli Sami Koivisto. Lauluosuudet taas äänitettiin Marco's Cockpit -studiolla Kuopiossa. Alunperin nauhoitusten piti tapahtua jo viime vuoden puolella, mutta aikataulut eivät osuneetkaan heti kohdalleen. Lauluihin käytettiin lopulta sellainen viisitoista päivää. Onneksi Marcon kanssa työskentely on jo sinänsä löytänyt oikeat uomansa. Siis hän vie ja minä vikisen...

Otetaanpa vielä pari vähän vanhempaa juttua... Eli ensin viime vuonna ilmestynyt vanhoja "Magic & Mayhem - Tales from the Early Years" -kiekko. Miten hyvin se onnistui yhtyeen omasta näkökulmasta?

- Kyllähän se oli ihan relevantti tapa juhlistaa bändin 20-vuotista uraa. Levyn tekeminen oli itselle mukavaa vaihtelua. Vanhoja kappaleita on soitettu livenä niin monta kertaa, että studiossa ei kauan nokka tuhissut. Kappaleista ei lähdetty tekemään hiilipaperikopioita alkuperäisistä, vaan halusimme sen kuulostavan nykyisen kokoonpanon soittamalta kokonaisuudelta. Ei tässä projektissa mitään kauheaa kunnianhimoa muutenkaan ollut; kunhan soitettiin biisit niin kuin ne on soitettu moneen kertaan yleisön edessä. Bändillä on pitkä historia ja sen ansiosta olemme siellä missä olemme. Kyllä sitä kehtaa esitellä tässäkin muodossa.

Entä joulukuussa tapahtunut Magic & Mayhem -kiertue? Millaisia kokemuksia tien päältä jäi päällimmäiseksi mieleen?

- Keikat olivatkin sitten ikimuistoisia tapahtumia. Oli hienoa tutustua paremmin bändin edellisiin jäseniin, jotka vierailivat konserteissa. Yhteinen sävel löytyi heti. Hauskaa tultiin pitämään ja sitä myös teimme niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin. Myös yleisö näytti nauttivan vanhojen juttujen kaivelemisesta. Monta kertaa mietinkin, että olisiko sittenkin ollut siistimpää olla todistamassa tapahtunutta siellä lavan toisella puolella, nimittäin yleisössä. Kiertueen tekeminen antoi bändille varmasti myös uutta näkökulmaa tuoreempaan materiaaliin. Nyt uudempia juttuja on taas entistä mukavampi lähteä esittämään pienen tauon jälkeen. Kyllä me silti jatkossakin varmasti soitamme biisejä myös tuotannon alkupäästä. Pitäähän niitä mikserin vieressä jöröttäviä ukkojakin jollain tavalla miellyttää...

09.12. Helsinki, Tavastia

Pitkän linjan helsinkiläinen metalliorkesteri Amorphis jysäytti jo viime vuoden alkupuolella mieluisan pommin; kitaristi Esa Holopainen nimittäin paljasti yhtyeen nauhoittavan uudelleen vanhoja, kolmelta ensimmäiseltä studioalbumilta ("The Karelian Isthmus" (1992), "Tales From The Thousand Lakes" (1994) ja "Elegy" (1996)) poimittuja kappaleita. Näin tapahtuikin ja "Magic & Mayhem - Tales From The Early Years" iskeytyi kauppoihin syksyllä 2010.

Kokoelmahenkinen julkaisu oli hyvin perusteltu, sillä Amorphis vietti viime vuonna jo 20-vuotisjuhliaan. Samalla yhtyeen viimeisillä studiolevyillä ja esiintymisestradeilla perin pohjin vakuuttanut keulakuva Tomi Joutsen pääsi tulkitsemaan hänellekin niin rakkaita vanhoja Amorphis-ralleja.

Eivätkä iloiset yllätykset loppuneet edes uusioalbumiin. Toinen pommi putosi joulukuussa 2010, kun Amorphis ilmoitti Suomen-kiertueensa lukuisista erikoisvieraista. Bändi oli nimittäin päättänyt kutsua eri puolilla Suomea tapahtuvien keikkojensa vieraiksi orkesterissa eri aikakausina vaikuttaneita herrasmiehiä.

Amorphiksen kotiluola, Helsingin Tavastiaklubi, tarjosikin torstaina 9. joulukuuta niin sanotun kaikkien aikojen Amo-keikan. Onnekkaan sattuman oikusta kaikki entiset Amorphis-jäsenet olivat tuolloin Helsingin seudulla ja Tavastian maineikkaalle estradille nousivatkin varsinaisten bändin jäsenten (Joutsen, Holopainen, Tomi Koivusaari - kitara, Santeri Kallio - koskettimet, Niclas Etelävuori - basso ja Jan Rechberger - rummut) lisäksi rumpali Pekka Kasari, laulajat Pasi Koskinen ja Ville Tuomi, basisti O-P Laine sekä kosketinsoittajat Kasper Mårtenson ja Kim Rantala. Oli siis lupa odottaa melkoista juhlailtamaa - ja sellainen yhtyeeltä toki myös saatiin.

Tasan puoli kymmeneltä savuntäyteiselle lavalle marssi Amorphiksen nykykokoonpano. Pian käynnissä oli "Magic & Mayhem", klassisen "Tales From The Thousand Lakesin" päätösraita. Kappalehan starttaa loistavan surumielisellä melodialla ja jatkuu vähintään yhtä mainiolla kitarariffillä - maestro Holopaista ehdottomasti parhaimmillaan!

Ja tuskinpa solisti Joutsenen kykyjä kukaan tohti etukäteen epäilläkään, mutta jättipitkillä rastoilla ilmaa ja eturivejä piiskannut mies otti silti luulot pois heti kättelyssä. "Tales-mörinät" kaikuivat loppuunmyydyssä klubissa mureammin kuin kenties koskaan aikaisemmin.

Amorphiksen pettämätön lavakunto lienee toki kaikkien fanien tiedossa, joten melkeinpä suurempi mielenkiinto kohdistui vierailijoiden panokseen. No, pitkän linjan muusikot työstivät hommansa varmuudella, vaikka treenikertoja ei juuri taakse jäänytkään. Esimerkiksi Kasari hoiti rumputyöskentelyn aivan kuin legendaarinen Stone-mies ei olisi ollut päivääkään poissa Amorphiksen vahvuudesta.

Varsin toisenlaista musiikkia sitten "hevipäiviensä" soittanut Rantala pisti hetkittäin kunnon "fuusioksi" ja Venom-paitainen Koskinen tulkitsi kenties paremmin kuin aikoinaan yhtyeen jäsenenä. Ainakin hän liikkui lavalla enemmän - Amorphis-solistinahan Koskinen tunnettiin melkoisena suolapatsaana. Lavakommentit olivat toki entistä linjaa: "No, onko teillä nyt muka hauskaa?".

Vasta loppukeikasta estradille irti päästetty Suburban Tribe- ja Leningrad Cowboys -solisti Ville Tuomi saattoi olla vierailijoista jopa se kaikista liekehtivin. Tunnetun Amorphis-kappale "Black Winter Dayn" puhtaista lauluosuuksista vastaava Tuomi heilui innolla ympäri lavaa ja hoiti osuutensa erittäin tyylikkäästi.

Ja yhtäkkiä konsertti olikin takana. Viisitoista kappaletta ja yhdeksänkymmentä minuuttia sujahti ohi silmänräpäyksessä. Loistava keikka, joka epäilemättä jää suomalaiseen metallihistoriaan.

Kitaristi Koivusaari sanoi ennen keikkaa: "Meitä on joskus syytetty eräänlaisista rutiinikeikoista, mutta nämä vedot eivät nyt ainakaan ole sellaisia... Emmehän me itsekään tarkalleen tiedä, mitä lavalla tapahtuu. Jännitys pitää virkeänä!". Eihän sitä paremminkaan voi sanoa.


Amorphis Tavastialla 9.12.2010:

- Magic & Mayhem
- Drowned Maid
- Sign From The North Side
- On Rich And Poor
- Against Widows
- Better Unborn
- Vulgar Necrolatry
- Grails Mysteries
- Castaway
- Cares
- Song Of The Troubled One
- Elegy
- Into Hiding
- Black Winter Day
- My Kantele