Cowboys from hell PanteraCD

2 Arviot
Pantera
15,99 €

9,99 € Säästät 37% / 6,00 €

Varastossa
Paketin arvioitu saapumisaika:  Paketti noudettavissa Tiistaina, 25.07.2017 - Torstaina, 27.07.2017Vain 4 kpl jäljellä - tilaa nyt!

Tuotteen tiedot

TuotealueCD:t
TeemaBändit
GenreThrash Metal
MediaformaattiCD
MediapakkausJewelcase
Julkaistu 25.01.1990
Tuotenumero400620

Kukapa olisi uskonut, että Texasista tulee kolme glam-levyä ja yhden power metal -albumin julkaissut yhtye, joka yhtäkkiä potkii persauksille koko thrash-genreä? Pantera teki juuri niin vuonna 1990 julkaistessaan "Cowboys from Hell" -levynsä ja käynnisti pienimuotoisen vallankumouksen.

Asiakkaiden arviot tuotteesta "Cowboys from hell"

  • 2
  • 0
  • 0
  • 0
  • 0
Ø 5 tähteä 2 arviota
10%

Kerro meille mitä mieltä olet tuotteesta "Cowboys from hell", niin saat 24 tunnin sisällä 10% alennuskoodin.
Kirjoita arvio

1 - 2 / 2 Lajittele hakua: Päivämäärä | Hyödyllisyys

Kirjoitettu:

163 arviota

Klassikko

Ei tästä levy paljoa parane!

Oliko tästä arviosta sinulle apua?

Kirjoita kommenttisi alle:

Kirjoitettu:

16 arviota

Klassikko

Vaikka 95 prosenttia bändin faneista eivät sitä myönnäkään, jauhoi Pantera koko 80-luvun puolivälin Bon Jovin ja samankaltaisten isotukkaisten spandex-kaartien lämppäribändinä samantyylistä sleazyä (Ride My Rocket rulettaa isoaika!) tukkaheviä. Aggressiivisen nokkamiehen Phil Anselmon astuttua bändiin ?88, toimi kyseisenä vuonna tehty Power Metal-älppy jo raskaamman suunnan polunavaajana. Uuden vuosikymmenen alkaessa Pantera tekikin musiikissa täyden U-käännöksen eikä koskaan katsonut taakseen, onneksi! Tästä lähti levyputki, joka antoi paljon perusteita monien diggareiden lausahdukseen "The Heaviest Motherfuc*in Band On The Planet!"

Lipevä sleaze ja rakkausrunoilut ammuttiin rivissä mädäntymään Texasin aavikoille ja tilalle pojat ottivat helvetisti vihaa, asennetta, peräänantamattomuutta ja 12 saatanan hyvää biisiä. Kuin Judas Priestin, Slayerin ja ZZ Topin äpäräpoika olisi hyperaktiivisella kostoreissulla ? tämä alatyylin vertaus sopii Cowboys From Helliin paremmin kuin hyvin. Dimebag (tai siis anteeksi, tässä vaiheessa vielä erittäin kasari ?Diamond? nimeltänsä) Darrell tiluttaa samalla sulavasti kuin Tipton mutta riffailee yhtä äkäisesti kuin perseeseen skeittilaudalla survaistu Hetfield. Velipoika Vinnie Paul rummuttaa tekniikalla, mutta samaan aikaan tyylillä, jota ei minun kirjoissani ole yhdelläkään toisella rumpalilla tällä pallolla. Rex Brownin basso jytisee erittäin kivasti miksauksen pinnalla, ja tuo bändin lyömättömään grooveen vielä lisää tehoa. Kaiken yllä tietysti yksi maailman persoonallisimmista nokkamiehistä, Phil Anselmo, on kuin sekoitus Tom Arayaa ja Rob Halfordia. Kyllä, myös jälkimmäistä. Kuunnelkaapa Cemetary Gatesin lopun Darrellin kitaran pinch harmonicsit versus Philin kirkaisut-korkeuskilpailu ja hämmästykää. Miehen monipuolisuus menee puhtaasta fiilistelystä äkäiseen karjuntaan tavalla johon ei moni ole länsimaisessa musiikissa pystynyt. Livenä tämä bändi oli vielä parempi, mikä lauseenakin on jo vähintään pelottava.

Nimibiisi on täyttä hevitaivasta. On olemassa Painkiller, on olemassa Battery ja sitten on Cowboys From Hell. Täydellisiä avausbiisejä mahtavalle levylle. Nopea, voimakas, melodinen, murskaava ? case closed. Seuraavat kolme biisiä tykittävät yhtäläisiä tapporiffejä, jättämättä hidasta jyystöäkään huomioimatta toimivien kontrastierojen saavuttamiseksi. Cemetary Gates on yksi kaikkien aikojen tyylikkäimpiä balladeja. Mitä nyt Dimebag tiluttaa tyylissä Malmsteeninkin suohon ja Anselmon karjaisut ajaisivat pimeässä metsässä kalsarit vaihtokuntoon jalkojen mennessä hapoille pakenemisesta. Seuraavana nekkuun mättävä helmikolmikko on jotain sanoin kuvaamattoman kovaa. Domination ja Shattered jytistelevät murhariffeillään ja vauhdillaan kalloja kasaan ja Clash With Realityn tappogroove saa jäljelle jääneet torsot moshaamaan ja tanssimaan outoa metalliboogieta samaan aikaan. Medicine Man on oikeastaan ainoa kappale, jota pitää kuvata sanalla hyvä. Ei se erinomaisuuskaan ole ikuista. Message In Blood nostaa tempoa taas formulatasolle ja The Sleep näyttää Panteran taidon hyvien ja raskaiden hiturien tekemisessä. The Art Of Shredding onkin sitten taas täysi timangi. Upeat riffit, helvetilinen meno Anselmo on kuin raivotautinen dobermanni ilman pistoksia ja niska lähtee sijoiltaan pelkästään seisomalla kymmenen metrin säteellä. Köyhät kielikuvani eivät tee tälle materiaalille oikeutta, kunhan itselleni päden.

Tuotanto on myös, kuten Panteralla aina, totaalista terästä. Dimen partaterän teholla leikkaava kitarasoundi, Vinnien brutalisoivat rummut, Rexin pomputteleva beissi, jonka päällä Phil mylvii, herkistelee, sähisee, kiljuu, ja vaikka mitä. Tästä se ei juuri parane. Tämä thrash-riffien, melodisten liidien ja southern rockista reväistyn grooven yhdistelmä on hybridinä lähes niin hyvä kuin vain keksiä saattaa. Cowboys From Hell on epäilemättä yksi kaikkien aikojen metallilevyistä. Hämmästyttävintä on, että omaperäisyyden näkökulmasta katsottuna, Pantera veti seuraavalla levyllä vielä paremmaksi. Ja se on aika helvetin paljon se!

Oliko tästä arviosta sinulle apua?

Kirjoita kommenttisi alle:

1 - 2 / 2