Hand Print - Bullet For My Valentine - Naisten toppi

Walesilainen Bullet For My Valentine jatkaa vakaata matkaansa kohti "Iron Maidenin ja Metallican asemapaikkoja". Nyt on vuorossa neljäs studioalbumi ja mittava maailmankiertue.????Tänä vuonna jo viisitoista toimintavuotta täyteen saava Bullet For My Valentine nousi hieman nuoremman metalliyleisön suursuosikiksi loppuvuodesta 2005 ilmestyneellä "The Poison" -ensialbumillaan. Kitaristi Michael "Padge" Paget muistelee seitsemän-kahdeksan vuoden takaisia hetkiä... no, katkeransuloisesti.??- Olihan se valtavan hieno juttu, että suuri yleisö löysi meidät heti ensimmäisen täysimittaisen levyjulkaisumme myötä... Mutta toisaalta se todella nopea suosion kasvu nostatti suuria vasta-aaltoja ja me todellakin saimme oman osuutemme musiikkifanien pilkkakirveistä. Varsinkin ne "mikähän levy-yhtiön luomus se tämäkin porukka oikein on" -huutelut ärsyttivät hyvin tehokkaasti, Padge myöntää.

- Ymmärrän kyllä, että Bullet For My Valentine oli tavallaan erittäin helppo pilkan kohde - nuoria kivannäköisiä kavereita paiskomassa thrash-vaikutteista modernia metallia - mutta näiden mollaajien "tiedottomuus" suututti todella paljon. Toki tiedostan, etteivät he halunneetkaan tietää koko totuutta, sillä sehän olisi pudonnut kaiken pohjan pois heidän kritiikiltään.??Bullet For My Valentinen soolokitaristi viittaa sanomisellaan erityisesti "levy-yhtiön luomus" -kommentteihin.??- Mehän ryhdyimme soittamaan yhdessä jo vuonna 1998. Aluksi paiskoimme menemään suosikkiemme (muun muassa Metallica, Nirvana ja Iron Maiden) lainabiisejä, mutta pian ryhdyimme kirjoittamaan omaakin materiaalia. Julkaisimme debyytti-ep:n "You/Play With Me" vuonna 2002 ja esimerkiksi vaikutusvaltainen BBC soitti jo tuolloin kappaleitamme. Pian levy-yhtiötkin alkoivat kiinnostua tekemisistämme, Padge kertaa.

Tuolloin vasta noin 25-vuotiaat kaverit osoittivat omaavansa melkoisen kylmät päät, sillä he tyrmäsivät muun muassa erittäin arvostetun Roadrunner Recordsin sopimustarjouksen. Lopulta he allekirjoittivat diilin monikansallisen Sony Musicin kanssa.

- Roadrunnerilla on syystäkin hieno maineensa, mutta toki Sony on paljon vaikutusvaltaisempi yhtiö, Padge painottaa.

- Ratkaisumme osoittautui oikeaksi, sillä nousimme vahvasti myös Yhdysvaltain markkinoille heti "The Poisonin" myötä. Saimme jopa kultalevyn Amerikasta ja kaikkiaanhan "The Poisonia" on myyty varmaankin puolitoista miljoonaa kappaletta maailmalla. ??Se on kiistämättä huikea saavutus - varsinkin kun muistetaan se, että eurooppalaisten metalliyhtyeiden on suhteellisen vaikea nousta suosioon USA:ssa. Miksi se onnistui teiltä heti kättelyssä??
- Olen miettinyt tätä kysymystä itse asiassa hyvinkin usein, mutta en ole keksinyt mitään pajatson tyhjentävää vastausta. Mutta ilmeisesti onnistuimme julkaisemaan juuri oikeanlaisen albumin juuri oikeaan aikaan - ehkä yhdysvaltalaiset nuoret metallimusiikin ystävät kaipasivat jotakin kaltaistamme orkesteria siihen maailmanaikaan. Niin, tavallaanhan me yhdistimme thrashmetalin rankkuuden, Panteran kaltaisen asennepaahdon sekä isot tarttuvat kertosäkeet. Vai olisiko menestyksen syynä Apocalyptica, joka soitti debyyttilevymme intron (naurua)? No, reseptimme tuntui joka tapauksessa uppoavan todella tehokkaasti eikä se meitä tietenkään haitannut. Seurasimme vain sivusta ihmetellen, kun levy lähti myymään valtavia määriä ja meille ryhdyttiin tarjoamaan toinen toistaan kiinnostavampia kiertueita.??Kitaristi ei voisi osua enempää naulan kantaan. Olisivathan siinä Bullet For My Valentinen muusikot nimittäin olleet kohtalaisen ihmeissään, mikäli joku olisi paljastanut heille 90-luvun loppupuolella, että "te muuten pääsette kiertueelle Metallican kanssa muutaman vuoden kuluttua".??- Se tuntui käsittämättömältä ja olimmehan me kieltämättä melkoisen hiljaista poikaa sillä hetkellä, kun kuulimme Metallica-keikkojen varmistuneen. Oli tietenkin huikeaa tavata omat esikuvat kasvoista kasvoihin ja mikä parasta: Metallican tyypit osoittautuivat jalat maan pinnalla -tyyppisiksi, erittäin leppoisiksi miehiksi, Padge muistelee.??Eivätkä yhteiskeikat Metallican kanssa edes osoittautuneet miksikään ainutkertaisiksi tapahtumiksi. Kohta Bullet For My Valentinea nimittäin vietiin taas, sillä vuorossa oli esiintymisiä niin Iron Maidenin kuin Guns N' Rosesinkin kanssa.

- Pääsimme soittamaan kolmen megaluokan suosikkibändimme kanssa heti ensilevymme jälkeen... Emme voineet millään uskoa, että tämä tapahtuu meille, nuorille tyypeille jostakin Walesin perukoilta, kitaristi pudistelee päätään.

- Mutta olihan näillä jättikeikoilla myös se toinen puolensa. Voin nimittäin vakuuttaa, että niin Metallican, Iron Maidenin kuin Guns N' Rosesinkin todelliset fanit ovat diehard-luokan kavereita eikä heitä kiinnosta pätkänkään vertaa, vaikka illan avausyhtyeenä soittaisi uudelleen kasattu The Beatles. He ovat tulleet katsomaan vain ja ainoastaan sitä omaa suosikkiaan ja kaikki muut saavat painua vaikka helvetin perukoille. Saimme toki valtavasti uutta kokemusta ja varmasti uusia fanejakin näiden jättikonserttien ansiosta, mutta kyllähän me silti mieluummin soitamme omalle yleisöllemme... No, toivottavasti nousemme itse jonakin päivänä sinne Metallican ja Iron Maidenin asemaan ja pääsemme soittamaan festareiden sekä stadionien päänimenä. Se on ehdoton tavoitteemme.

Vuonna 2008 ilmestynyt pitkäsoitto "Scream Aim Fire" ja kahta vuotta myöhemmin markkinoille saapunut "Fever" ovat pitäneet Bullet For My Valentinen suosion liekin roihuamassa. Näitä julkaisuja on myyty ainakin parisen miljoonaa kopiota.?
- Laulajakitaristimme Matt Tuck veti hieman melodisemmin "Scream Aim Fire" -albumilla ja se tuli pettymyksenä joillekin faneille, mutta pääosin kaikki julkaisumme ovat vain kasvattaneet suosiotamme. Musiikkiamme on käytetty paljon myös videopeleissä, esimerkiksi "Guitar Herossa", ja monet ihmiset ovat löytäneet bändin näitä kanavia pitkin, Padge kertoo.

- "Fever"-levyn myötä ryhdyimme tiiviiseen yhteistyöhön amerikkalaistuottaja Don Gilmoren kanssa. Meillä oli tosin aivan aluksi suuria vaikeuksia hänen kanssaan, mutta ajan kuluessa ymmärsimme hänen työskentelytapojensa salat. Muun muassa Linkin Parkin kanssa aikaisemmin operoinut Gilmore nimittäin kiinnitti ennen kaikkea huomiota Mattin osuuksiin, sillä hän halusi hioa laulumelodioista todella tarttuvia. Esimerkiksi kitaranauhoitukset taas sujuivat vähän kuin siinä sivussa: usein kävi jopa niin, että minä soitin jonkun halutun riffin tai melodian pari kertaa, tavallaan vasta lämmitelläkseni, kun Don jo ilmoitti osuuden olevan purkissa. Ihmettelin monttu auki, että mitä ihmettä, nauhoititko sinä nämä kaikki rävellykseni?

"Fever"-albumin innokas vastaanotto ja osapuolten lämpeneminen toistensa työskentelytavoille aiheuttivat joka tapauksessa sen, että Bullet For My Valentine palkkasi Gilmoren yhteistyökumppanikseen myös uuden "Temper Temper" -pitkäsoiton purkitussessioihin.??- Nyt tunsimme Donin jo ennestään, joten hänen tapansa eivät tulleet enää yllätyksenä. Tällä kerralla keskityimme myös kitarajuttuihin entistä huolellisemmin, Padge hymähtää.

- Studiosessiot alkoivat kuitenkin varsin kummallisesti, sillä Don matkusti Mattin ja rumpalimme Michael "Moose" Thomasin kanssa thaimaalaiseen studioon tekemään alkuvalmisteluja. Ihmettelin manageriportaallemme, että miksi minä ja basisti Jason "Jay" James jäämme kotimaahan ihmettelemään, mutta meille sanottiin vain, ettei teitä kahta nyt tarvita Thaimaassa. Ei varmasti tarvittukaan, kaverithan tekivät siellä muun muassa rumpupohjia, mutta kyllä minua silti hieman kummastutti niihin aikoihin. Olemme sentään rockyhtye, joka on toiminut yhdessä jo vuosikausia!??Alkukangertelujen jälkeen "Temper Temper" -levyn purkitukset pääsivät joka tapauksessa todelliseen vauhtiin ja myös Michael "Padge" Paget tuntuu olevan tyytyväinen yhtyeen neljänteen pitkäsoittoon.

- Pääasia on tietenkin se, että albumi on nyt viimeinkin valmis ja julkaisukunnossa, ja me pääsemme taas kiertueelle. Emme ole rundanneet pitkään aikaan kunnolla enkä malta millään odottaa keikkaputken alkamista. Onneksi starttaamme kiertueemme vieläpä Australian aurinkoisesta kesästä helmikuun lopulla, kitaristi hymyilee.

- Euroopan-kiertue käynnistyy maaliskuun puolivälissä Britanniasta ja jatkamme kotisaarelta sitten Manner-Eurooppaan ja Skandinaviaan. Kaikista eniten taidan kuitenkin odottaa ensi kesää ja tulevia festivaaleja. Rakastan esimerkiksi suomalaisia festareita ja muistan mainiosti eräänkin esiintymisen meren rannalla. Se oli todella hieno paikka, mutta mikä tuon tapahtuman nimi oli???Ruisrock. Se oli kesä 2011.??- Aivan. Sinne olisi mukava päästä takaisin!

Bullet For My Valentine iski menestyskaavaan yli miljoona kopiota myyneellä "The Poison" -albumilla vuonna 2005 eikä walesilaisyhtye olekaan luopunut tuolloin saavutetuista asemista. Bändin odotukset ovat luonnollisesti erittäin korkealla uuden "Fever"-pitkäsoiton myötä.


Bullet For My Valentinen nelikko istuu lontoolaisen hotellihuoneen sohvalla. Walesilaisnuorukaisista suorastaan huokuu helpottunutta oloa, sillä pitkään työstetty "Fever"-pitkäsoitto on viimeinkin valmiina. Ei yhtään liian aikaisin kuitenkaan...

- Valmis albumimasteri taisi saapua pari päivää sitten. Meinasi mennä homma vähän pitkäksi, mutta sellaistahan tämä taitaa aina olla. Jonkun asianhaaran vuoksi tulee aina myöhästymisiä ja sitten olemme ihmeissämme, laulajakitaristi Matt Tuck hymähtää.

Bullet For My Valentinen kollektiivinen helpotus liittyy myös siihen, että uudesta levystä tuli täsmälleen aiotun kaltainen. Edellinen pitkäsoitto, vuoden 2008 "Scream Aim Fire", ei puolestaan edennyt läheskään kaavailujen mukaan.

- Mattilla oli tuolloin hirvittäviä ongelmia kurkkunsa kanssa ja se kuuluu jonkin verran epäonnistuneena laulusoundina. "Scream Aim Fire" on myös turhan metallinen verrattuna siihen, miten me itse kuulemme tämän yhtyeen soundin. Meillä oli vähän turhan kova uhoasenne päällä "The Poisonin" jälkeen, sillä sehän sai kovat haukut niin sanotuilta "oikeilta metallifaneilta". Meitä kutsuttiin ties miksi "emo-yhtyeeksi" ja levy-yhtiön kasaamaksi hevipoikabändiksi... Se oli sikäli varsin hupaisaa, että levytyssopimuksen syntyessä me olimme kiertäneet jo vuosikausia Britannian pieniä keikkapaikkoja pakettiautolla ja nälkäpalkalla, kitaristi Michael "Padge" Paget miettii.

- Minähän olin menettää ääneni kokonaan. Kävin eri spesialisteilla, mutta kukaan ei saanut kurkkuani hyvään kuntoon. Lopulta löysin tarpeeksi taidokkaan spesialistin, joka treenautti leikatun kurkkuni taas kuntoon. Kesti kuitenkin viikkoja ja viikkoja saavuttaa uudelleen sellainen tietty laulajan varmuus, mutta lopulta tunsin olevani vähintään entisen kaltaisessa iskussa. Mutta olivathan ne "Scream Aim Firen" ajat hirveän pelottavia niin minulle kuin muillekin yhtyeen jäsenille. Mitä me olisimme tehneet jos ääneni olisi hävinnyt lopullisesti? Hankkineet varmaankin uuden solistin eikä se olisi tietenkään ollut helppoa, laulajakitaristi pohtii.

Tuck selvitti myös "Scream Aim Fire" -kiertueen enemmän tai vähemmän kunnialla, mutta miehen kurkkuleikkauksista, kuntoutuksista ja muista välttämättömistä viivästyksistä koitui lopulta myös aivan konkreettista hyötyä.

- "The Poisonin" jälkeinen pitkä rundi aiheutti sen, että meidän piti kirjoittaa "Scream Aim Firen" kappaleet tien päällä. Nyt lopetimme edellisen levyn rundin ja Matt ryhtyi laittamaan itseään kuntoon. Meillä oli siis nyt aivan valtavasti aikaa hioa uusia kappaleita ja uskon sen myös kuuluvan. "Feverin" biisimateriaali on todella kovaa luokkaa, Padge hehkuttaa.

"Feverin" materiaali syntyi siis ajan kanssa ja studiossakin vierähti kuukausia ja kuukausia. Nauhoituspaikan seinien sisällä ei kuitenkaan säästytty ongelmilta.

- Starttasimme nauhoitukset Yhdysvalloissa ja purkitimmekin rummut siellä. Sitten ryhdyimme työstämään kitaroita eikä fiilis vain tuntunut missään määrin oikealta. Yritimme ja yritimme, mutta tunnelma pysyi jotenkin vaisuna. Missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että olemme tekemässä mahtavaa levyä. Sanoimmekin tuottajana toimineelle Don Gilmorelle, että meidän pitää palata kotiin Walesiin tekemään kitaroita, tuttuihin ympyröihin ja perheidemme pariin. Niin teimmekin ja hommat asettuivat heti hienosti uomiinsa, Padge kuvailee.

- Don Gilmore oli meille ennen kaikkea laulutuottaja. Olimme aikaisemmin työskennelleet Colin Richardsonin kanssa ja hän käytti valtavasti aikaa instrumenttien nauhoittamiseen. Gilmore oli eri maata ja hän sanoi: "Okei, tuo oli hyvä otto, se riittää mainiosti, siirrytään kappaleen lauluihin". Tällaisesta syntyi riitoja, sillä me olemme kuitenkin melodinen metalliyhtye, joka haluaa soittaa kappaleensa mahdollisimman hyvin. Gilmore ei siis aluksi oikein tajunnut juttuamme, mutta hiljalleen yhteistyö ryhtyi sujumaan paremmin ja paremmin. Lopputulos on mielestäni loistava, mutta kyllä me jouduimme taistelemaankin, Tuck nyökkäilee.

Korviinpistävää on myös se, että Bullet For My Valentine soundaa huomattavasti kasarimmalta verrattuna "Scream Aim Firen" modernimpaan metallijyräykseen.

- Kuten sanoin, meillä oli jonkinlainen näytön paikka "Scream Aim Firen" suhteen. Halusimme todistaa yleisölle olevamme metallibändi, mutta tuo aikomus meni vähän liiankin pitkälle... "Fever" on huomattavasti lähempänä tämän bändin oikeaa sydäntä, Padge huomauttaa.

- Minä rakastan 80-luvun suuria bändejä. Guns N' Rosesia, Def Leppardia ja niin edelleen. Mutta diggaan valtavasti myös Megadethin kaltaisista speed/thrash-rykmenteistä. Bullet For My Valentine on jonkinlainen näiden vaikutteiden välimuoto. Haluamme tarjota kasarihenkisiä tarttuvia kertosäkeitä, mutta emme tahdo unohtaa modernimpia esikuviammekaan, Tuck kuvailee.

Bullet For My Valentine on myös kiinnitetty Seinäjoella juhlittavan Provinssirockin esiintyjäkaartiin. Toivottavasti kaikki menee tällä kerralla hyvin eikä peruutuksia tapahdu!

- Olemme tietoisia parin aikaisemman Suomen-keikkamme peruuntumisesta... Jos olemme elävien kirjoissa vielä kesäkuussa niin tulette näkemään meidät. Siitä ei nyt tingitä, Tuck vakuuttaa.

www.bulletformyvalentine.com

Jotain on pielessä! Nämä neljä kaveria Englannista ovat soittaneet megafestivaaleilla, kuten Saksan Rock am Ring, ennen kuin edes heidän debyyttinsä "The Poison" julkaistiin syksyllä 2005. Jälkeenpäin he tunkivat seitsemän videota, singlejä ja EP:itä listoille ja musiikkikanaville! Uskomatonta! "Uskomattoman siistiä", rumpali Michael "Moose" Thomas nauraa. Bullet For My Valentinen toinen albumi, "Scream Aim Fire", on heidän itsenäisyydenjulistuksensa: "Se pakotti meidät aikuistumaan", hymyilee kitaristi ja taustalaulaja Michael "Padge" Paget. He pelaavat korkeilla panoksilla, sillä heidän uusi suuntansa vuonna 2008 panostaa kaiken yhteen asiaan: Metalliin!

Matthew Tuck nojaa seinää vasten huojuen yhdentoista kappaleen rytmissä. Liudoittain 80-luvun sooloja viuhuu korviemme ohi ja Bulletit virnuilevat iloisesti. Heidän uusia ystäviään ovat Cannibal Corpse ja Arch Enemy, ainakin päätellen heidän paidoistaan. Myös Metallica ja kaikenlaiset kitaristit tiukoissa stretch-housuissa olivat näiden ex-Emocore/Metalcore -kullannuppujen uusimman levyn henkisiä oppi-isiä. "Ei, ei. Ei mitään Corea enää. 'Scream Aim Fire' on puhdasta metallia, ei mitään muuta", Moose vakuuttaa. Kuva söpöistä, kivoista pojista, jollaisina he esiintyivät teinilehdissä vielä muutama kuukausi takaperin, ei tunnu istuvan enää. "Mahtavaa!", on nelikon yhteinen mielipide. "Ei ole mitään hirveämpää kuin nähdä itsensä julisteissa sydänten ja kukkasten ympäröiminä", rumpali ärisee.
Pako lapsosten makuuhuoneista on kuitenkin yllättävä. "Yhtäkkiä olet kolmekymppinen ja ylpeä siitä, ja juuri siltä se tuntuu. Nyt täytyy vain toivoa, ettemme karkota niitä fanejamme, jotka pitivät vanhasta soundistamme", Padge punnitsee. "Mutta 'Scream Aim Fire' asettaa meidät vihdoin luokkaan, jossa haluamme olla, ja siinä luokassa selkeästi lukee metalli!"

Bändi vietti vuoden 2007 kevään Sonic Ranchilla El Pasossa, Texasissa. Siellä he työskentelivät jälleen tuottaja Colin Richardsonin (Machine Head, Funeral For A Friend) kanssa, jolla oli kätensä pelissä myös miljoonamyynteihin yltäneellä debyytillä. "Colin on uskomattoman perinpohjainen ja pakottaa lukemattomiin toistoihin; todellinen vanhan liiton tuottaja." Uusi linja sai bändin puristamaan itsestään huippusuoritukset, kuten johtohahmo Matt osoittaa: "Perus-Bullet-juttujen eli tarttuvien kertosäkeiden ja vahvojen melodioiden lisäksi meillä on todella raskaita riffejä ja rankkoja rumpujuttuja. Kitarasoolot viimeistelevät levyn todelliseksi Heavy Metal -albumiksi: Tarttuva, mutta paljon nopeampi kuin 'The Poison' oli."

Nimikappale "Scream Aim Fire" on myös ensimmäinen single, joka tulee viitoittamaan uutta suuntaa. "Tämä biisi oli kiintopiste lopulle levylle", julistaa Tuck. "Tämä tärkeä hetki sai meidät käsittämään, miten meidän tulisi lähestyä levyä. Myös lyyrisesti avausraita osoittaa suunnanmuutoksen: Kun aiemmin kappaleet kertoivat lähinnä vain ihmissuhteista, käsittelevät biisit nyt kauhuteemoja, splatter-fantasioita ja myös luontoa, kuten 'Eye Of The Storm" - todellisia metalliaiheita, katsos." Älkää hätäilkö, sillä kaiken miehisen raskauden lisäksi mukana on tietenkin eeppinen balladi, vanhan liiton Metallin jokeri. "Hearts Burst Into Fire" ja imelä blues-biisi "Say Goodnight" takaavat herkistelyä kovemmillekin karjuille.