Lamentations - Opeth - DVD

Opeth on noussut maailmanmaineeseen progressiivisella deathmetalillaan. Yhtyeen kymmenes studioalbumi "Heritage" koettelee fanilaumojen uskollisuutta uusilla kuvioilla.


"Syyskuussa ilmestyvältä Opethin "Heritage"-studioalbumilta ei löydy lainkaan tuttua deathmetal-örinälaulua".

Mitään muuta ei tarvittu - tällainen yhden lauseen mittainen ennakkotieto sai 21-vuotiaan tukholmalaisyhtyeen diggarit takajaloilleen. Siitäkin huolimatta, että Opethin musiikin ystävät ovat tunnetusti kovinkin avarakatseisia.

- En ole lainkaan huolestunut, sillä meille on muodostunut laaja-alainen ja uusiin tuuliin avoimesti suhtautuva fanikatras. On tietenkin täysin luonnollista, etteivät kaikki diggarit ole innostuneita suosikkiyhtyeensä tyylin muuttumisen vuoksi. Samaan aikaan jotkut täysin uudet ihmiset innostuvat bändistä. Ja toisaalta taas; kuinka suuresta muutoksesta tässä edes kannattaa puhua - olemmehan aikaisemminkin julkaisseet esimerkiksi "Damnationin" kaltaisia, akustishenkisiä studiotuotoksia. Eiköhän suurin osa yleisöstämme osaa odottaa meiltä kaikenlaisia tempauksia, Opethin laulajakitaristi Mikael Åkerfeldt hymähtää.

- Rakastan jokaista Opethin levyä sydämeni pohjasta ja ne kuvastavat tyhjentävästi kunkin aikakauden tunnelmia. Aloittaessamme 90-luvun alussa olin deathmetalista hyvin vahvasti lumoutunut tyyppi, jolle Morbid Angelin kaltaiset yhtyeet olivat jumalan asemassa. Myöhempinä aikoina olen puolestaan innostunut esimerkiksi obskuureista 70-luvun progeorkestereista ja tämän taas kuulee "Heritagelta", kuten muutamilta muiltakin tuoreemmilta levytyksiltämme.

Jo "Watershed"-levy (2008) suuntasi muille maille "Ghost Reveriesin" (2005) selkeästä deathmetal-tyylistä, mutta vasta syksyllä ilmestyvällä "Heritagella" Opeth näyttää nykyiset karvansa mitään ujostelematta.

- Elän vahvasti kussakin hetkessä. Varsinkin "Watershedin" jälkeen havahduin usein miettimään, että tarvitsevatko Opethin biisit esimerkiksi deathmetal-karjuntaa. Lopulta vastaus oli minulle täysin selvä; totta ihmeessä kappaleemme pärjäävät mainiosti ilman örinäkohtauksiakin, Åkerfeldt kertoo.

- Hetkessä eläminen tarkoittaa sitä, etten tunne itsekään tulevaa. Kenties seuraava studiolevymme onkin taas taka-askel kohti deathmetal-maailmaa. Sitä ei tiedä vielä kukaan - ja minähän rakastan tällaista "tietämättömyyttä". Olemme vapaita kuin taivaan linnut!

Opethin piirissä on viime aikoina tapahtunut muitakin muutoksia. Muutaman vuoden ajan yhtyeessä viihtynyt kosketinsoittaja Per Wiberg siirtyi yllättäen syrjään kesken "Heritagen" levytyssessioiden - hänen ja muiden Opethin jäsenten yhteisen päätöksen jälkeen.

- Olimme jo nauhoitusten loppusuoralla, kun Perin lähtö varmistui lopullisesti. Keskustelimme hänen kanssaan vakavaan sävyyn jo keväällä 2010, ennen "Blackwater Park" -albumia juhlistaneita keikkoja, mutta vielä silloin pääsimme ongelmien yli, Åkerfeldt sanoo.

- "Heritagen" treenisessio ja nauhoitusten alkupuoli sujuivat vielä aivan moitteitta, mutta jostakin syystä Perin fiilikset vain katosivat kuin tuhka tuuleen. Yritimme silti kannustaa häntä ja roikotimme häntä mukana vielä oman aikansa, mutta lopulta taakka kävi meillekin turhan raskaaksi. Että mikä helvetti tässä oikein on ongelmana? Lopulta meidän piti ilmoittaa hänelle, että tämä on tässä, tämä juttu ei vain enää toimi. Per sai siis lopulta potkut, mutta mies paljasti meille myöhemmin, että hän olisi lähtenyt orkesterista joka tapauksessa.

Opeth sai pikavauhtia uuden perheenjäsenen. Vieläpä melkein vahingossa.

- Meillä ei ollut Wibergin paikkaajan löytämisen kanssa mitään kiireitä, mutta Fredrik (Åkesson, kitara) sattui tuntemaan muun muassa Yngwie Malmsteenin kanssa aikaisemmin soittaneen Joakim Svalbergin. Päätimme sitten eräänä päivänä järjestää yhteisen jamisession ja Joakimin soittointo oli suorastaan hurjaa luokkaa - kontrasti Perin tietynlaiseen innottomuuteen oli valtava, Åkerfeldt puistelee päätään.

- Sitten Joakim soitti studiossa "Heritagelle" kaavaillun intro-osuuden ja hänen tulkintansa kuulosti todella hienolta. Se oli se viimeinen niitti; hänet valittiin saman tien uudeksi kosketinsoittajaksemme!

Tukholmalaisyhtye aikoo pitää uuden studiolevynsä tiukassa suojassa huomattavasta ennakkokiinnostuksesta huolimatta. Esimerkiksi toimittajille ei ole luvassa promolevyjä.

- Olemme taas kerran työskennelleet totaalisella oldskool-tyylillä. Emme ole lähteneet päivittämään kuulumisiamme Twitteriin tai kirjoittaneet mitään studioraportteja. Järjestimme sentään tietyille journalisteille ennakkokuuntelun nauhoitusstudion tiloissa. Albumin ennakkoon kuulleet ovat tietenkin kertoneet tunnelmistaan internetissä ja kommentit ovat nostattaneet kiitettävästi ennakkosupinaa, Åkerfeldt nauraa.

Opeth lähtee syksyllä myös mittavalle maailmankiertueelle.

- Heitämme aluksi pitkän Amerikan-kiertueen Katatonian kanssa, joten eurooppalaiset joutuvat hieman odottamaan vuoroaan. Mutta lupaan odotuksen kannattavan, sillä luvassa on hienoja keikkoja!

Ruotsalainen Opeth on aika ainutlaatuinen bändi. Ja Paavi paskoo metsään. Nämä kaksi itsestäänselvyyttä eivät vaadi enää erillistä alleviivaamista tässä vaiheessa, kun Opeth on julkaisemassa jo yhdeksättä studiolevyään. Mutta onko Watershed oikeasti vedenjakaja yhtyeen uralla? - No minusta se on miehistön muutosten vuoksi. Musiikillisesti näen paljon uusia juttuja levyllä, ja minusta yhtyeellä on edessään uusi musiikillinen tulevaisuus, Opethin päämaestro Åkerfeldt toteaa rätisevän puhelinyhteyden välityksellä.
Åkerfeldt itsekään ei osaa määritellä miten Opethin musiikillinen suuntaus tulevaisuudessa tulisi muuttumaan, mutta jotain on jo kuulemma tapahtunut. Itse asiassa päämaestro odottelee jo nyt studioon pääsyä ja Watershedin seuraajan kirjoittamista. Koskaan aikaisemmin ei moista odotuksen tunnetta ole ollut.
- Tunsin oloni tyhjäksi saatuamme Watershedin valmiiksi, ja nyt on tunne, että haluamme tehdä nopeasti seuraavan levyn. Se on hyvä merkki. Levyllä on sanoituksellisesti myös uusia juttuja. Halusin kirjoittaa asioista, joista en tavallaan halua kuitenkaan puhua. Sanoituksista tuli erittäin henkilökohtaiset, enkä juurikaan halua puhua niistä jälkikäteen. Levyn nimellä on monta eri merkitystä, ja Watershed on minusta sanana erittäin kaunis.
Sanoituksien erittelyä on siis turhaa Åkerfeldtiltä tivata. Varmaa kuitenkin on, että levyllä ei ole samanlaista teemallista kehystä kuin parin vuoden takaisella Ghost Reveries -levyllä, joka leikitteli satanististen teemojen kanssa.
- Jotkut uuden levyn kappaleet ovat linkitettyjä, tai ne ovat lähtöisin samasta inspiraation lähteestä, mutta oikeaa teemaa ei ole kuten joillain aikaisemmilla levyillä.
Kerrataanpa vielä ne aikaisemmin mainitut miehistön muutokset. Opethissa vuodesta 1991 lähtien vaikuttanut kitaristi ja Åkerfeldtin taistelutoveri Peter Lindgren väsyi alituiseen kiertämiseen reilu vuosi sitten, ja teki raskaan yhtyeestä eroamispäätöksen. Watershed on Åkerfeltin mukaan tunnelmaltaan paljon synkempi levy kuin Ghost Reveries. Mahtoiko pitkäaikaisen kitaristiparin poistuminen asettaa tunnelman?
- Miehistönmuutokset vaikuttivat minuun syvästi, mutta enemmän kuitenkin henkilökohtaisella kuin musiikillisella tasolla. Toki se innoitti minua kirjoittamaan musiikkia siitä näkökulmasta, että halusin näyttää ihmisille meidän olevan edelleen täysin työkykyinen bändi siitä huolimatta, että meillä on käynyt paskaa mäihää ja miehistöä on jouduttu vaihtamaan. Haluan näyttää ihmisille, että pystymme edelleen kirjoittamaan hyviä biisejä.
- Peter ei viimeiseen kymmeneen vuoteen juurikaan tehnyt musiikkia, joten hänen lähtönsä ei vaikuttanut musiikilliseen osastoon. Se vaikutti enemmänkin henkilökohtaisella puolella. Olen toki surullinen, ettei hyvä ystäväni ole enää kanssani tässä yhtyeessä, mutta olemme silti edelleen kavereita. Ero ei vaikuttanut mitenkään ystävyyteemme. Emme vain enää työskentele samassa bändissä. Se ei ollut maailman loppu. Bändi jatkaa edelleen.
Åkerfeltin mukaan musiikki olisi silti ollut samanlaista, olisi Peter jatkanut yhtyeessä tai ei. Tiettyä insipiraatiota siitä silti sai. Samaan hengenvetoon Åkerfeldt toteaa, ettei ole koskaan kirjoittanut niin vapautuneesti kuin Watershed-levyllä. Eli levyn synkkä fiilis tulee jostain muualta kuin jäsenvaihdoksista.
- Ei minulla mielestäni ennenkään ole ollut rajoja, mutta varmasti niitä oli alitajunnassa. Nyt olen jotenkin osannut laskea suojakilpeni entistä paremmin. En välitä enää, mitä meidän alkujaan oli tarkoitus tehdä. Vitut siitä, tehdään vain hienoja biisejä.
Onhan Watershed hieman erilainen levy verrattuna aikaisempiin Opethin tuotoksiin: tuskin koskaan Åkerfeldtin rakkaus seitsemänkymmentäluvun klassiseen progeen on kuulunut näin selvästi läpi yhtyeen musiikista. Roadrunnerin lehdistötiedote puolestaan hehkuttaa Watershedin olevan jotain "aivan ainutkertaista, totaalisen ennenkuulumatonta ja ehdoton rajapyykki yhtyeen historiassa". Mikael naurahtaa määritelmille.
- No en halua puhua asiasta niin, että levy kuulostaa joltain täysin ylittämättömältä mestariteokselta. Rakastan levyä, ja se on selkeä kehitysaskel meille. Levystä kuulee edelleen, että kyseessä on Opeth.
"BISSET HUIVIIN JA KATSOMAAN!"
Aikaisemmissa haastiksissa Åkerfeldt totesi Watershedin sisältävän soitinsuorituksia, joiden kanssa muusikot ovat suorastaan kusessa. Tarkemmin tiedusteltuna kyse ei ole siitä, että levylle olisi päätynyt kuusisormista kättä vaativia riffejä, vaan yhteen soittamisen hankaluudesta. - Still Lifen kappaleitakaan emme osanneet soittaa aikoinaan hyvin yhtyeenä. Vaikka levy kuulosti hyvältä, emme osanneet soittaa niitä hyvin. Ne kappaleet ovat vieläkin hyvin vaikeita soitettavaksi. Uuden levyn kappaleet ovat aivan yhtä vaikeita, ja meillä iski jo päälle uupumus yhdessä treenaamisesta. Käytännössä katsoen pyörryin aina kotiin treenikämpältä päästyäni. Monet yksittäiset soitinsuoritukset ovat vaikeita, mutta pääongelma kappaleissa oli se, että niitä oli vaikeata saada kuulostamaan hyvältä yhtyeen soittamana. Peter Lindgrenin tilalle yhtyeeseen pestattiin aikaisemmin Arch Enemyssä tilapäiskitaristina soittanut Fredrik Åkesson. Itse asiassa Åkerfelt ei muita kitaristeja edes kysynyt yhtyeeseen, sillä Åkesson oli ensimmäinen ja ainut mieleen tullut vaihtoehto yhtyeen kakkoskitaristiksi. Mies imeytyi osaksi bändiä lähes silmänräpäyksessä.
- Olemme tunteneet toisemme jo vuosien ajan. Kaikki pitävät miehestä, ja USA:n Gigantourin aikana Fredrik hengasi melkein enemmän meidän kuin Arch Enemyn kanssa. Musiikillisesti tiesin hänen olevan hyvä kitaristi ja biisintekijä, joten teknisesti meillä ei ollut missään vaiheessa mitään ongelmia, ei musiikillisesti tai henkilökohtaisesti.
Eikös viime kesän Ilosaarirock ollut Fredrikin ensimmäinen keikka Opethin riveissä?
- Se oli ihan hyvä keikka. Muistan katselleeni lavan reunalta yleisöä kymmenen minuuttia ennen keikkaa, ja paikalla oli jotain sata ihmistä. Tuli tunne, että olemme ihan kusessa. Aikaisemmin meillä oli ollut oikein hyvä vastaanotto Suomessa, mutta sillä hetkellä tuli fiilis, että ehkä suomalaiset pitivät vain Opethista Peterin kanssa. Kymmenen minuuttia myöhemmin paikka oli aivan täynnä, tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Itse olin paskoa alleni tuon keikan aikana, mutta Fredrik hoiti hommansa aivan upeasti. Se oli upea tunne, ja keikan jälkeen vedimme aivan totaaliset perskännit.
Suomalaisille tulee aina kiire juoda tuoppi loppuun ensimmäisen biisin aikana. "Vittu! Opeth aloitti! Nopeasti olut naamaan ja katsomaan!"
- Hah! Mutta se on hyvä reaktio, ihmiset todellakin pakkautuivat katsomaan meitä. Aiomme vetää tulevaisuudessa lisää keikkoja Suomessa. Meillä on tulossa oma keikka Helsinkiin ja nyt kesällä soitamme parilla festarilla.
Ankkarock ja Ruisrock.
- Aivan. Tällä kertaa emme tule Tuskaan, mutta se johtuu siitä että tulemme soittamaan Helsinkiin oman keikkamme hieman isompaan paikkaan. Uskoisin meidän esiintyvän Kaapelitehtaalla syksyllä.
LIHAN LÄTKETTÄ
Watershedin syntyyn ovat vaikuttaneet monet asiat, mutta kaksi tärkeintä musiikillista vaikutetta olivat psykedeelinen rock ja Scott Walkerin muutaman vuoden takainen avant garde -pläjäys "The Drift". -The Zombies oli yhtye, joka merkitsi minulle paljon tämän levyn kohdalla. Kuuntelin heitä paljon kirjoittaessani tätä levyä. Mutta olen kiinnostunut ylipäätänsä kaikesta musiikista, ja minulla on hyvin laaja levykokoelma. Kuuntelen levyjä sieltä yksi kerrallaan, joten menee aikaa, ennen kuin ehdin käymään kaiken materiaalin lävitse. Kerään paljon psykedelistä ja progressiivista rockia. Psykedeliasta olen ollut kiinnostunut jo pitkän aikaa, mutten ole aikaisemmin vain ehtinyt paneutumaan noihin yhtyeisiin ennen kuin vasta nyt. Erikoisista levytyksistään tunnetuksi tullut Scott Walker on avant gardea parhaasta päästä. Viimeisimmällä levyllään Walker soitattaa studiomuusikoillaan muun muassa lihaa. Aivan, pihvin pätkyttelyä on päätynyt studiossa kelalle. Mitä Opeth pieksi studiossa?
- No lihaa emme käyttäneet, mutta teimme paljon kokeiluja. Emme aivan yhtä avant gardeja kuin hän. Meillä oli omia omituisuuksia, kuten kitaroiden epävireisyyttä ja muuta. En voi sanoa varmasti, etteikö tulevaisuudessa joskus kuultaisi avant garde -vaikutteista Opeth-levyä. Olen avannut itseni tuollaiselle musiikille viime vuosien aikana. Haluan toki että levyllä on oikeita kappaleita, mutta samalla pidän myös erikoisista kokeiluista.
- Arvostan silti hyvää kappaletta enemmän kuin pelkkää kokeilua, teen ennemmin levyn jossa on hyviä biisejä kuin vain todella omaperäisiä kappaleita. On hienoa saavuttaa tasapaino, jossa voisi yhdistää nuo molemmat ääripäät.
Sanoit, että aloit kirjoittaa tätä levyä tultuasi kotiin edelliseltä kiertueelta. Oliko sinulla levy hahmoteltuna jo valmiiksi päässäsi?
- Ei. Minulla oli vain idea. Halusin tehdä hieman kuin metallisen version tuosta Scott Walkerin Drift-levystä. Mutta se ei ollut mahdollista. Minulla on aina ollut tietynlainen idea ennen levyn luomista. Mutta en koskaan pysy tuossa ajatuksessa, harhaudun aina sivuraiteille. Usein luon ensimmäisenä brutaalit biisit, ja sitten rauhoitun. Silloin saan yleensä aikaiseksi parhaat biisit, kun hieman rauhoitun ja annan materiaalin virrata vapaasti.
Miten Watershed-levyä pitäisi mielestäsi lähestyä?
- Kannattaa kuunnella kuulokkeiden kanssa ja täysin omassa rauhassa. Jos musiikki on vain taustalla, se ei välttämättä toimi. Itse pidän kävelylenkeistä musiikkia kuunnellen.
Ostitko muuten koskaan sitä Elonkorjuu-yhtyeen levyä, josta viimeksi puhuimme ollessasi Helsingissä?
- En. Kaveri halusi siitä viisisataa euroa. Hän ei ollut valmis tinkimään levystä, ja en ollut valmis maksamaan levystä noin korkeaa summaa. Se sotii käytäntöäni vastaan. Joten se levykauppias vain nauroi minulle. Hän oli kova kauppamies.