Come what(ever) may - Stone Sour - CD

COREY TAYLOR - HYVINKIN KIIREINEN MIES

Amerikkalaistaiteilija Corey Taylorilta ei energiaa puutu. Tällä hetkellä työskentelyn keskipisteessä on suureen suosioon nousseen Stone Sour -yhtyeen tuplajulkaisu sekä aavemainen kirja. Maskimetalliryhmä Slipknotin uuden aikakauden on puolestaan määrä käynnistyä joskus vuonna 2014.

Vahvasti tatuoitu, kokotummiin pukeutunut ja lakin sisätiloissakin päässään pitävä Corey Taylor istuskelee pramean tukholmalaishotellin baarissa. Alkoholiin mies ei kuitenkaan tästä varsin kosteasta haastatteluympäristöstä huolimatta koske - ei, vaikka takana on jo pitkä päivä ja haastattelujakin on takana aikamoinen liuta.

- Anteeksi vain, jos joudun haukottelemaan jossakin välissä. Aikaero jyskyttää pääkopassa melkoisen ikävästi, sillä tulin Eurooppaan vasta muutamia päiviä sitten, Taylor aloittaa, mutta kiirehtii nauraen lisäämään:

- Mutta älä käsitä väärin, sillä en todellakaan halua valittaa yhtään mistään. Olemme nimittäin työstäneet Stone Sourin kanssa niin mahtavan albumikokonaisuuden, että haluan koko maailman saavan tietää tästä asiasta!

Tosiaan, Taylor on tällä kerralla saapunut Eurooppaan ennen kaikkea Stone Sourin nimissä. Bändiltä on nimittäin juuri ilmestynyt "House Of Gold & Bones - Part 1" -pitkäsoitto - ja kuten tuoreen teoksen otsikosta voi tietenkin päätellä niin luvassa on myös Part 2. Tuo kakkososa ilmestyy ensi keväänä.

- Kyseessä on tosiaan tiivis konseptikokonaisuus ja nämä kaksi albumia kertovat nuoresta miehestä aikuisuuden sekä erilaisten valintatilanteiden kynnyksellä. Tarinasta löytyy hyvin monia vivahteita sekä kaikenlaisia sivujuonia ja muutamat kertomuksen käänteet toki liittyvät vahvasti omaan elämääni, mutta minkäänlaisena "Corey Taylorin kasvutarinana" tätä levykaksikkoa ei kannata pitää, laulaja painottaa.

- Monet tarinan käänteet liittyvät henkilökohtaisesti kokemiini valintatilanteisiin ja nuoruuteni vaikeisiin hetkiin. Ammensin näistä kokemuksista vaikka mitä, mutta samalla sotkin kertomukseen muilta ihmisiltä kuulemiani tarinoita, lukemiani asioita ja niin edelleen. Lopputulos on vahvasti fiktiivinen konsepti, joka kuitenkin pohjautuu reaalimaailman tapahtumiin.

Kyseessä on Stone Sourin neljäs studiolevytys. Yhtyehän aloitti uransa tasan kaksikymmentä vuotta sitten, mutta ryhmä vetäytyi tauolle viisi vuotta perustamisensa jälkeen, vuonna 1997. Hiljaisuus päättyi vasta vuonna 2002 ilmestyneen "Stone Sour" -debyytin myötä.

- Bändin ensimmäinen toimintakausi oli aivan mahtavaa aikaa, vaikka emme vielä silloin julkaisseetkaan yhtään studiolevyä. Nuo ensimmäiset vuodet olivat kuitenkin erittäin tärkeitä niin yhtyeelle kuin minullekin, sillä kaikki ne varhaiset kokemukset toimivat Stone Sourin "korkeakouluna rockmusiikin maailmaan". Keikkailimme pienissä pubeissa ja harjoittelimme biisinkirjoitusta - no, eihän se tietenkään ollut pelkästään hauskaa aikaa, mutta joskus ne oppirahatkin on maksettava. Pienin keikkamme taisi soida eräässä pienessä iowalaisessa pubissa ja paikalla oli muistaakseni viisi ihmistä. Näistäkin kaksi toimi baarimikkoina, Taylor muistelee.

- Sitten minua kysyttiin paikalliseen nousussa olevaan yhtyeeseen eli Slipknotiin ja ryhdyimmekin työstämään pian debyyttialbumiamme. Epävirallinen "Mate. Feed. Kill. Repeat." -ensilevytyksemme ilmestyi jo vuonna 1996, mutta varsinaisesta "Slipknot"-debyytistämme (1999) tuli heti suuri menestys. Pitkäsoiton jälkeiset pitkät kiertueet ja kakkoslevy "Iowa" veivät hyvin tehokkaasti kaiken aikani eikä Stone Sourille sitten löytynytkään kalenterista tilaa ennen vuotta 2002.

Corey Taylor siis nousi maailman metallikansan tietoisuuteen rankkaa modernia tykitystä tarjoavan Slipknotin riveissä. Hänen "oman yhtyeensä" Stone Sourin debyytti puolestaan esitteli hieman kevyemmän näkökulman Taylorin raskaaseen maailmaan - vaikka ärjyimmillään Stone Sour lähestyikin jopa Slipknotin taajuuksia.

- Minun maailmassani Stone Sour ja Slipknot tukevat toisiaan hyvinkin vahvasti. Mielestäni yhtyeet ovat myös tarpeeksi erilaisia, niin musiikillisesti, mutta varsinkin sanoituksellisesti. Olen joka tapauksessa oppinut kummankin orkesterin riveissä tempun jos toisenkin ja minusta on tullut koko ajan parempi kirjoittaja ja säveltäjä, amerikkalaismuusikko huomauttaa.

Taylor voisi yhtä hyvin sanoa vaikkapa näin: "Minusta on tullut koko ajan ahkerampi kirjoittaja". Onhan nimittäin niin, että tämän lahjakkaan taiteilijan viimeisen kymmenen vuoden aikataulu näyttäytyy melkoisen hurjana. Sieltä löytyy esimerkiksi useita Slipknotin ja Stone Sourin albumeja, pitkiä maailmankiertueita, vierailuja muun muassa Apocalyptican levyllä, erilaisia tuottamisprojekteja, televisioesiintymisiä ja toki myös kirja "The Seven Deadly Sins: Settling the Argument Between Born Bad and Damaged Good". Eikä loppua ole näkyvissä.

- Jos puhutaan näistä varsinaisten musiikkihommien ulkopuolisista jutuista niin olen tosiaan kirjoittamassa parhaillaan toista kirjaani. Se kertoo muun muassa paranormaaleista omakohtaisista kokemuksistani - olen nimittäin törmännyt aaveisiin tuon tuostakin, pikkulapsesta alkaen, kertoo Taylor.

- Esimerkiksi Slipknotin "Vol. 3: (The Subliminal Verses)" -albumin nauhoittaminen oli hurja kokemus. Työskentelimme tunnetussa losangelesilaisessa kartanossa, jossa levyjä ovat aikaisemmin tehneet esimerkiksi Red Hot Chili Peppers, The Mars Volta, Linkin Park ja The Beatles. The Mansion -niminen rakennus on tunnettu kummituksistaan ja mekin törmäsimme siellä kaikenlaisiin outoihin juttuihin. Aaveet esimerkiksi väänsivät termostaattini jatkuvasti täydelle teholle ja huoneessani oli aina todella kuuma. No, pääsette lukemaan näistä aiheista tarkemmin sitten opuksestani!

Corey Taylor on saanut puhua seuraavasta ikävästä aiheesta aivan tarpeeksi, mutta eihän tällä mitään voi. Laulajalta on yksinkertaisesti pakko kysyä Slipknotin musiikillisiin voimiin kuuluneesta basistista Paul Graysta, joka menehtyi iowalaisessa hotellissa toukokuussa 2010.

- Se oli hirvittävää aikaa. Ensimmäinen kollektiivinen ajatuksemme oli luonnollisesti se, että Slipknotin ura on sitten tässä, me emme voi enää koskaan soittaa ilman Paulia. Toki me tulimme sitten hieman toisiin ajatuksiin pahimman tuskan hellittäessä - ja tajusimme senkin, että Paul olisi ehdottomasti halunnut yhtyeen jatkavan toimintaansa, Taylor kuvailee.

- Olemme jo kirjoittaneet uutta materiaalia, mutta Stone Sour -kiireet pitävät minut poissa Slipknotin maailmasta ainakin ensi vuoden. Mutta uskallan luvata jo nyt, että seuraavasta Slipknotin albumista tulee todella kovatasoinen levy - sehän on nimittäin tämän bändin tribuutti Paulille emmekä voi tietenkään päästää levylle mitään keskinkertaista vaan jokaisen hetken täytyy olla järkähtämättömän tasokas. Tavoite on tietenkin kivikova, mutta otamme haasteen ilomielin vastaan.

Slipknot palasi estradeille hieman yli vuosi Paul Grayn kuoleman jälkeen. Kesällä 2011 ryhmä nähtiin myös Suomessa, kun bändi tärisytti tannerta Helsingin Sonisphere-festivaalilla heinäkuun alussa.

- Jos seuraavasta Slipknotin levystä tulee se lopullinen tribuutti Paulille niin nuo keikat olivat myös osa kunnioittavaa surutyötämme. Kun muistelen ensimmäistä konserttia Kreikassa... Ne viimeiset tuokiot ennen esiintymistä olivat aivan käsittämättömän tunteellisia. Olimme astumassa lavalle ensimmäistä kertaa ilman veljeämme ja kyynelet valuivat valtoimenaan maskiemme sisällä. En tule koskaan unohtamaan niitä hetkiä!

www.stonesour.com
www.slipknot1.com

Puhutaanpa uudesta levystä. Miksi valitsitte tuottajaksi jälleen Nick Raskulineczin? Millainen tuottamistyyli hänellä on?

Nickin kanssa työskentely tuntui sujuvalta vaihtoehdolta, koska hän ymmärtää, mitä ajamme takaa. Pidimme muutaman palaverin myös Rob Calvallon kanssa, ja hän vaikutti kyllä ihan mukavalta tyypiltä, mutta tuntui siltä, että hän ei halunnut tehdä samanlaista levyä kuin me. Niinpä soitimme pikaisesti Nickille, joka oli heti messissä. Nickin kanssa työskentelyssä on parasta se, että hän hallitsee kaikenlaiset tyylilajit eikä hänelle tuota vaikeuksia siirtyä raskaasta mätöstä rauhallisempaan matskuun. Nick on saanut meistä esiin niin hienoja juttuja, että on luultavasti paras mahdollinen tuottaja meille. Äänittäjänä Nick on tyyppi, joka haluaa taltioida fiiliksen. Mehän treenaamme treenaamasta päästyämme, jotta biisit olisivat tiukkoja ja jokainen juttu menisi täysin nappiin, mutta hän kuulee, milloin otossa on hyvä fiilis. Yritämme saada aikaan yhtä rennon tunnelman kuin treenikämpällä, jotta biiseissä säilyisi tuore ja spontaani ote. Nickissä on hienoa se, että hän ei pelkää kokeilla uusia ideoita.

Nick on muuttanut Nashvilleen. Oliko Nashvillessä erilaista äänittää kuin LA:ssa?

Tuntui fiksuimmalta äänittää levy Nashvillessä, koska Nick oli juuri muuttanut sinne. Hän on itse asiassa alun perin kotoisin sieltä mutta työskenteli tässä välissä LA:ssa ja tuotti muun muassa meitä ja Foo Fightersia. Nickin muutto tuntui melkein kohtalon johdatukselta, koska halusimme itsekin äänittää levyn tällä kertaa jossain muualla kuin LA:ssa tai Iowassa. Nick vain ehdotti, että hei, tulkaa tänne Nashvilleen. Siellä oli ihan toinen meininki kuin LA:ssa, jossa tulee väkisinkin pyörittyä skenessä. Oli kiva olla pois kotoa, vaikka toisaalta Nashvillessa oli samanlainen keskilännen fiilis kuin Iowassakin, mikä antoi paikalle kotoisan ilmapiirin. Nick oli rennoissa fiiliksissä, koska pääsi aina iltaisin kotiin, ja meille kehittyi hyvä yhteisfiilis, koska asuimme samassa paikassa.

Miten bändin soundi on kehittynyt sitten Come (Whatever) Mayn?

Bändin soundi on kehittynyt varmaan enemmän kuin koskaan sitten viime levyn, koska Come... oli sellainen menestys. Olimme täysin yllättyneitä, kun levy lähti myymään ja tajusimme, että meillä oli hillitön määrä faneja. Silloin kelasimme, että nyt pannaan kunnolla haisemaan, vain taivas on rajana! Kun olimme tehneet sen päätöksen, kaikki raja-aidat kaatuivat emmekä enää kelanneet, miltä meidän pitäisi kuulostaa vaan sävelsimme ja demotimme juuri sellaisia biisejä, kuin hyvältä tuntui. Valitsimme niistä parhaat emmekä välittäneet siitä, mitä jengi kelaa —meille oli tärkeintä, että teemme uramme parhaan levyn, ja veikkaan, että nyt se on paketissa! Minusta tämä levy lunastaa kaikki ne odotukset, joita Come... herätti.

Puhutaanpa levyn sanoituksista.

Audio Secrecyn sanoitukset kertovat periaatteesta elämäni viidestä edellisestä vuodesta. Niissä on havaintoja ja juttuja, joita olen itse käynyt läpi. Pelkästään kuuluisuudessa on paljon pureskeltavaa, koska joutuu kaikkien silmätikuksi. Osa sanoista kertoo musabisneksestä, jotkut biisit taas ihmissuhteista, joista on lähdettävä kävelemään, ettei polta näppejään lopullisesti. Sen jälkeen saakin sitten pyöritellä päätään ja ihmetellä, mitä helvettiä oikein tapahtui. Sanoitukset kertovat siis eletystä elämästä, ja yritän kertoa tapahtumista omasta näkökulmastani. Haluan aina olla julman rehellinen, ja kumma kyllä sekä 15- että 50-vuotiaat kykenevät samaistumaan sanoituksiini. Sanoituksia kirjoittaessa on turha arastella, pitää sanoa asiat niin kuin ne ovat.

Miten "Say You'll Haunt Me" -video syntyi?

Sitä oli tosi hauska kuvata. Kehitimme videon konseptin Paul Brownin kanssa, joka oli mukana myös "30-30/150"-videossa. Olen tehnyt Paulin kanssa paljon duunia Slipknot-aikoina, ja yhteistyömme toimii saumattomasti. Paul teki Audio Secrecyn kannet, ja kun tuli aika puhua videoista, hänen nimensä lyötiin pöytään heti kättelyssä. Paul kehitteli ideaa salaseuroista ja siitä, miten on mahdotonta tietää, mikä on totta ja mikä ei. Kirjaa pitää aina lukea rivien välistä, ja käytännössä videon idea on se, että mikään ei ole koskaan sitä miltä se näyttää. Kun luulee selvittäneensä jonkin jutun, päätelmät paljastuvatkin vääriksi kerta toisensa jälkeen. Kuvauksissa oli hauskaa, kun hyvännäköinen mimmi venytti niskaani seitsemään eri asentoon. Otoksia oli kiva katsella, koska kokeilimme tuotantovaiheessa monia juttuja, jotka yllättäen näyttivät tosi hyvältä. Olen siis erittäin tyytyväinen videoon.

Kerro tulevasta kiertueesta Avenged Sevenfoldin kanssa.

Olemme kaikki ihan innoissamme rundista. Koko juttu lähti oikeastaan siitä, että kummankin bändin piti lähteä omalle pääesiintyjäkiertueelleen. Aloimme kelata, että hei, vedetään rundi kimpassa. Tehdään siitä kunnon paketti ja annetaan faneille viihdettä koko rahalla. Kun rundilla on kaksi pääesiintyjää, pitää jättää egot narikkaan. Tarkoitus on tarjota faneille jotain hienoa, ja siksi vuorottelemme pääesiintyjinä ilta toisensa jälkeen. Jutun idea on se, että faneilla ja bändeillä on kaikilla kivaa. Fanien reaktio oli se, että liput revittiin käsistä. Siitä tuli hieno tunne — se osoitti, että teimme oikean päätöksen ja onnistuimme tarjoamaan faneille jotain mukavaa.

Slipknotin jäsenet eivät turhia lomaile. Pääbändin pitäessä luovaa taukoa Joey Jordison on omistautunut Rob Zombielle ja uudelleen kootulle Murderdollsille, Shawn "Klovni" Crahan rummuttelee omassa Dirty Little Rabbits -bändissään ja perkussionisti Chris Fehn palkattiin Will Haveniin. Myös bändin pääjehulla Corey Taylorilla ja kitaristi James Rootilla tuntuu olevan ylimääräistä luppoaikaa, sillä darkpop/metallibändi Stone Sour on juuri saanut purkkiin kolmannen levynsä. EMP kysyi naamarittomalta Nr. 8:lta, mitä "Audio Secrecy" oikein tarkoittaa. "Nimen merkitys riippuu ihan viitekehyksestä", Corey Taylor kertoo. "Hienointa on, että kukin voi tulkita sen miten haluaa. Rajana on vain oma mielikuvitus. 'Audio Secrecy' on iskevä nimi, mutta termin lopullinen merkitys riippuu kuulijasta. Kun aloin kaavailla nimeä, monet pitivät sitä synkkänä ja painostavana. Rohkaisemme yleensäkin ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan ja haluamme synnyttää kuulijan päässä erilaisia mielikuvia, sillä kaikki on kiinni alitajuisista mielleyhtymistä ja siitä, mikä jää rivien väliin."

Stone Stour -fanien ei kuitenkaan tarvitse luodata alitajuntaansa voidakseen nauttia "Nylon 6/6:n", "Mission Statementin" tai "Say You'll Haunt Men" kaltaisista biiseistä, sillä ne ovat musiikillisesti jopa intohimoisempia, äkäisempiä ja tarttuvampia kuin megasuositun, vuonna 2006 ilmestyneen "Come What(ever) Mayn" kappaleet. "Biisit ovat hyvin atmosfäärisiä, ja niiden synkkä fiilis on melkein käsinkosketeltavaa. Jokainen juttu on tarkkaan mietitty. "Come what..." oli hieno levy mutta ikävä kyllä aika yksioikoinen, ja tällä kertaa halusimme tehdä vähän monimutkaisempia mutta silti tarttuvia biisejä. Rehellisesti sanottuna en edes halua tehdä kappaleita, joissa ei ole selvää koukkua! Jos haluaa todella koskettaa ihmisiä, pitää päästä heidän päänsä sisään ja saada heidät ajattelemaan. Biisin pitää jämähtää päähän, sillä vain sellaisella musiikilla on merkitystä. Tarttuva kappale jää elämään ehkä pitkäksikin aikaa, toisin kuin ne keskinkertaiset tekeleet, joita radiossa nykyään soitetaan. Niissä ei ole mitään kestävää, ne ovat pelkkää äänitapettia, toinen toistaan ankeampia musiikillisia pikaruokapakkauksia. Stone Sourilla on mahdollisuus tehdä jotain parempaa. Jokaisella biisillä on oma luonteensa, ja ne ovat ihan helvetin tarttuvia. Jos kuulet biisin kerran, muistat sen loppuikäsi. Juuri sellaista musaa olen aina halunnut tehdä!"