Elysium - Stratovarius - CD

Stratovarius on löytänyt uuden vaihteen tuoreen rumpalin myötä. Uusi studioalbumi onkin vakuuttavinta Stratoa aikoihin.

Suomalaisen raskaan musiikin legendoihin lukeutuvan Stratovariuksen leirissä koettiin valtava muutos vuonna 2008, kun kitaristi ja pääasiallinen biisintekijä Timo Tolkki jättäytyi pois yhtyeen rivistöstä. Moni bändi olisi vastaavassa tilanteessa luovuttanut ja laittanut pillit pussiin, mutta helsinkiläisryhmä ei suostunut edes harkitsemaan tällaista vaihtoehtoa.
Stratovariuksen uudeksi kitaristiksi löytyi myös studioguruksi osoittautunut Matias Kupiainen ja yhtye julkaisikin "Polaris"-albumin keväällä 2009. Tammikuussa 2011 markkinoille saapui puolestaan "Elysium", joka kohosi aina Suomen listaykköseksi asti. Nyt onkin sitten vuorossa mainiolta soundaava neljästoista studioalbumi "Nemesis". Matias Kupiainen, onko nyt niin, että kolmas kerta toden sanoo? Mitenkään aikaisempia kahta levyä väheksymättä.

- No, kyllä tässä on haettu bändille linjaa useamman vuoden ajan, niin tietoisesti kuin tiedostamattakin."Polaris" oli enemmän perinteisiin nojaava lätty, kun taas "Elysium" soi selkeästi edeltäjäänsä progressiivisempana. "Nemesis" taas on suoraviivaisempi ja ehkä vähän hevimpi - ehkä jopa enemmän myös powermetallia kuin "Polaris" ja "Elysium". Itse olen kaikkiin levyihin tyytyväinen ja ne edustavat mainiosti sen hetkistä bändin tilannetta ja mielentilaa. Tietenkin uusin on aina omasta mielestä se kevyesti paras levy, mutta lopullisen totuudenhan sitä tietää vasta joskus vuoden päästä, kun vettä on kulkenut tarpeeksi sillan alta. Subjektiivisuus ja kokonaisuuden hahmottaminen kuitenkin katoavat jossain työskentelyvaiheessa eikä sitä enää tiedä, että onko syntyvä materiaali täyttä paskaa vai ehtaa timanttia (naurua).
Miten sävellysvastuu jakautui tällä kerralla?

- Kaikki tekivät biisejä, paitsi Rolf. Tällä kerralla laulaja Timo Kotipellon aisaparina toimi myös Jani Liimatainen (ex-Sonata Arctica) ja heiltä tulikin pari loistavaa rallia. Loppujen lopuksi valitsimme levylle tulevat kappaleet brutaalilla äänestystaktiikalla, vaikka ensin karsimmekin muutaman ulkopuolisen ihmisen avulla kaikkein heikoimmat aihiot pois. Sen jälkeen meillä oli käsissämme noin 70 minuuttia musiikkia ja 15 biisiä. Tästä määrästä valikoituivat lopulliselle albumille päätyneet laulut ja bonusbiisit. Suuntasitteko tietoisesti vähän "hevimmille" linjoille "Nemesis"-levyn myötä?
- Itselläni on tapana soittaa alustavia demoja bändin muille jätkille jo paljon ennen varsinaisen levytysprosessin alkua. Näin muut tietävät suunnilleen, että millaisia juttuja meikäläisen pääkopassa lymyilee. Tässä vaiheessa syntyy yleensä jonkinlaista keskustelua, niin hyvässä kuin pahassakin, ja yleistä maalailua levyn yleissoundin ja biisimateriaalin suhteen. Tällä kerralla päätimme yhteistuumin jättää esimerkiksi orkestroinnit taka-alalle, tai jopa kokonaan pois, ja ottaa mukaan enemmän heviä, enemmän tarttuvia melodioita, ja ennen kaikkea: enemmän sitä poweria.
- On kuitenkin sanottava, että kun bändissä on monta säveltäjää niin onhan se todella vaikeata kontrolloida "yleistä linjaa" - eikä itse asiassa kukaan meistä halua sitä "linjaa" kontrolloidakaan. Biisejä vain tulee ja sitten me yhdessä tsekkaamme ne läpi ja katsomme, että mikä sopii meille ja mikä ei. Jokainen meistä kuitenkin ymmärtää jonkun verran raskaan musiikin päälle, joten niin sanottuja ylilyöntejä tapahtuu hyvin harvoin. Vaikka hyvä biisihän on hyvä biisi vaikka siinä olisi pelkästään banjoa ja munniharppua!

Mainitsitkin Rolfin - siis uuden rumpalinne Rolf Pilven. Millaista miehen kanssa työskentely on ollut?

- Jo aikoinaan tapahtuneessa koesoitossa sitä tajusi muutaman tahdin jälkeen, että tämä kaveri soittaa kuin sveitsiläinen kello... Eli Rolf on tuonut selkeästi uutta puhtia bändin toimintaan. Hänen panoksensa on tiukentanut soittoa ja parantanut uuden levyn yleissoundia. Rummut ovat myös paljon "luomummat" ja sieltä löytyy todella hyvää groovea. En oikeastaan aikaisemmin tiennyt, että powermetal-genressä bändi voi groovata. No, nyt sekin on sitten todistettu. Millaista Rolfin kanssa soittaminen ylipäänsä on ollut? Joitakin keikkoja on kuitenkin jo takana ja toki nämä levynauhoitukset myös.

- Yhteissoitto on todella helppoa ja vaivatonta. Treenasimme viime kesänä aika paljon yhdessä muun muassa keikkoja varten ja keskityimme kaikenlaisiin yksityiskohtiin, joka oli minulle aivan uutta Stratovariuksen piirissä. Aikaisemmin homma oli suurimmaksi osaksi yksinään treenaamista - ennen keikkaa vain uudet kielet kitaraan ja lavalle! Nyt on ollut todella mukavaa, kun on päässyt soittamaan yhdessä ja oikeasti harjoittelemaan uutta ja vanhaa materiaalia. Katsotaanpa vielä tuleviin aikoihin sen verran, että miltä tämä vuosi näyttää? Euroopan-kiertueen jälkeen vuorossa ovat varmaan eurooppalaiset festivaalit - entäpä sitten? Eli mihin asti suunnitelmat kantavat...

- Tosiaan, kierrämme Manner-Euroopassa nyt kevään aikana ja kesällä soitamme festareita siellä sun täällä. Syksy täyttyy taas keikoista ja jouluna paistetaan rauhassa kinkkua. Sitten kalenterissa näyttääkin olevan aukkoja... Ehkä sitä voisi tehdä taas uuden levyn?

Stratovarius / Helloween
26.11. Wien, Bank Austria Halle

On melkoisen hankala kuvitella tasokkaampaa powermetal-kiertuetta kuin Stratovariuksen ja Helloweenin yhteispaketi. Joku toki lisäisi kattaukseen vielä vaikkapa Sonata Arctican tai Blind Guardianin, mutta kaikkeahan ei voi tunnetusti saada.

Ennen Wienin-keikkaa Stratovariuksen miesten mielissä liikkui tosin kaikkea muuta kuin "paras kiertue koskaan" -ajatuksia. Yhtyeen saksalaisrumpali Jörg Michael oli nimittäin saanut ikävästi yllättävän syöpädiagnoosin vain paria viikkoa ennen rundin alkuhetkeä ja Stratovarius joutuikin hankkimaan tuuraajarumpalin pikavauhdilla. Yhtyeen muusikoiden tuntemat suomalaistahdittajat osoittautuivat kuitenkin turhan kiireisiksi ja valinta kallistuikin lopulta saksalaiseen Alex Landenburgiin - myös Jörgin itsensä suosituksesta. Landenburg oli aikaisemmin näyttänyt kynsiään muun muassa Annihilatorin ja Mekong Deltan riveissä.

Tilanne oli siis todellakin sellainen, että Stratovarius nousi suurelle wieniläislavalle Landenburgin kanssa, vain muutaman yhteisen treenikerran jälkeen. Onneksi jo alkutahdeista asti kävi selväksi, että saksalaistuuraaja on ammattimies henkeen ja vereen - toisaalta, olihan se odotettavissakin, sillä "saksalainen tarkkuus ja täsmällisyys" ei ole mistään huhupuuskasta temmattua informaatiota.

Tunnin mittainen setti oli selvästi kasattu periaatteella "soitetaanpa itävaltalaisille hittejä". Muun muassa "The Kiss Of Judas", "Eagleheart", "Paradise" ja "Hunting High And Low" tekivätkin selvää jälkeä yleisön joukossa. Stratovariuksen neljästä varsinaisesta jäsenestä oli myös aistittavissa suurta helpotusta - olivathan niin Timo Kotipelto, Matias Kupiainen, Jens Johansson kuin Lauri Porrakin varmasti ehtineet menneinä viikkoina miettiä ikäviä asioita kerran jos toisenkin; Jörgin sairastumista, koko kiertueen mahdollista peruuntumista ja niin edelleen. Päätösnumero "Black Diamondin" soidessa hymyt olivatkin erittäin herkässä niin yleisön kuin lavankin puolella. Suomalaisbändi tiesi selvinneensä kuivin jaloin melkoisesta tulikokeesta.

Puolen tunnin kuluttua isolle estradille asteli saksalaisen powermetalin jo kauan sitten kruunattu kuningas Helloween. Vuonna 1984 perustetun yhtyeen alkuperäisestä kokoonpanosta ei ole enää kuin rippeet jäljellä, mutta onneksi uudemmat jäsenet ovat kotiutuneet ryhmään mainiosti. Niin, "uudemmat ja uudemmat" jäsenet, onhan esimerkiksi vakuuttavasti laulanut Andi Deris ollut mukana jo 1990-luvun alkupuolelta... Eikä Derisin vakuuttavuus suinkaan loppunut pelkkään laulusuoritukseen, sillä energisesti ja iloisesti ympäri lavaa kirmannut mies näytti jälleen kerran, miksi hän on eräs veteraanisarjan parhaista keulakuvista.

Helloweenin lavarakennelma oli näyttävä, yhtyeen livesoundi tukevan tasapainoinen ja valoshow suorastaan huikea. Jos taas valittamista pitäisi jostakin kaivaa niin ehkä sitten turhan pitkistä soolo-osuuksista ja kappalevalikoimasta. Yhtyeen pitkä setti painottui liiankin vahvasti 80-luvun sinänsä klassisiin "Keeper"-albumeihin, samaan aikaan uuden "7 Sinners" -pitkäsoiton jäädessä kovin vähälle huomiolle. Tämä päätös tuli selvänä yllätyksenä, sillä "7 Sinners" on ehdottomasti parasta Helloweenia todella pitkään aikaan.

Mutta hyvä näinkin, sillä ilta oli kokonaisuutena erittäin onnistunut. Varsinkin Stratovariukselle!

Stratovariuksen biisilista:

- Phoenix
- Legions
- Darkest Hours
- The Kiss Of Judas
- Deep Unknown
- Eagleheart
- Father Time
- Speed Of Light
- Paradise
- Hunting High And Low
- Black Diamond

Helloweenin biisilista:

- Are You Metal?
- I'm Alive
- March Of Time
- Where The Sinners Go
- World Of Fantasy
- Power
- Eagle Fly Free
- If I Could Fly
- A Handful Of Pain
- You Stupid Mankind
- Ride The Sky
- I Want Out
- Keeper Of The Seven Keys / King For A Thousand Years / - Halloween
- Future World
- Steel Tormentor
- Dr. Stein

Stratovarius-faneilla on syytä suureen riemuun. Lopettamisen partaalla käyneen yhtyeen tuore albumi "Polaris" on vakuuttava näyttö viisikon iskuvoimasta.

Stratovariuksen laulajaksi vuonna 1994 liittynyttä Timo Kotipeltoa ei ole aivan helppo tavoittaa. Nelosen Kuorosota-ohjelman voitto on heijastunut ylimääräisenä kiireenä laulajan aikatauluihin ja onpa mies mennyt heikkona hetkeään lupautumaan myös entisen Sonata Arctica -kitaristi Jani Liimataisen uuden yhtyeen Cain's Offeringin laulajaksi.

- No, rehellisesti sanoen, ei siihen heikkoa hetkeä tarvittu. Jani soitti minulle biisejään ja nehän kuulostivat aivat kirotun hyviltä. Lupasin siis laulaa bändin debyyttilevyllä, mutta Stratovariuksen kiireet aiheuttavat sen, etten todellakaan ehdi mukaan Cain's Offeringin keikoille, Kotipelto sanoo.

Niin, tosiaan, ne Stratovariuksen kiireet. Kotipelto saa olla onnellinen, että sellaisista kiireistä ylipäänsä tarvitsee puhua. Ja laulaja tietää sen.

- Timo Tolkki kertoi meille alkuvuodesta 2008, että Stratovarius on hänen osaltaan historiaa. Siinä vaiheessa Tolkki oli tosin sanonut jo monta muutakin kummallista asiaa, enkä oikein enää tiennytkään, että miten suhtautua koko asiaan.

Tilanne oli joka tapauksessa vakava. Eräs power metal -genren vaikutusvaltaisimmista yhtyeistä oli tullut ainakin yhden polun päähän.

- Me emme todellakaan tienneet seuraavina kuukausina, että onko Stratovariusta enää olemassakaan, Timo sanoo.

Nuori Yngwie Malmsteen

Laulaja Kotipelto, kosketinsoittaja Jens Johansson, basisti Lauri Porra ja rumpali Jörg Michael päättivät kuitenkin jatkaa yhteistä taivalta. Timo Tolkin korvaaja löytyi lopulta Tavastia-klubilta.

- Lauri oli soittamassa "Guitar Hero" -levyn julkaisubileissä. Seuraavana päivänä hän pirautti minulle, että "tiedätkös, olin eilen Tavastialla ja siellä oli aivan loistava kitaristi, eräs Matias Kupiainen". Myös Jens ihastui Matiaksen soittoon ja hän jopa sanoi, että "Matiaksesta tulee mieleen nuori Yngwie Malmsteen", Kotipelto kertoo.

Nelikko vetäytyi Kotipellon kotiseuduille Lappajärvelle kesäkuussa 2008. Intensiivisen työrupeaman jälkeen ryhmä sai albumillisen materiaalia kasaan.

- Varsinaiset treenit käynnistyivät syyskuussa. Katsoimme biisit kuntoon muutamassa viikossa ja nostimme sitten kissan pöydälle. Että miltä nämä kappaleet nyt kuulostavat? Saunan lauteilla se päätös sitten syntyi, lopulta vieläpä yksimielisesti. Joku sanoi, että "jätkät, kyllä tämä juttu kuulostaa vieläkin ihan Stratovariukselta". Ja siinä se oli, päätimme jatkaa yhtyeen historiaa.

- Heittäisin lonkalta, että sellainen 97 prosenttia saamastamme palautteesta on ollut positiivista. Äärimmäisen harvat tuntuvat olevan sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt vaihtaa yhtyeen nimeä. Seuraavaksi onkin hyvin mielenkiintoista nähdä, miten fanit reagoivat "Polaris"-albumiin.

Kadonnut intohimo

Stratovariuksesta löytyy nyt neljä tasavertaista biisintekijää, kun aikaisemmin kappaleet olivat lähinnä Timo Tolkin käsialaa. Kotipelto myöntää, että liiasta demokratiastakin voi olla haittaa.

- Päätöksien tekeminen on vähän sitä sun tätä, Kotipelto naurahtaa.

- Levyn julkaiseminenkin oli vähällä mennä ensi syksyyn, kun minä ja Jens vain jahkailimme. Että "joo joo, kyllä sen studion ehtii vielä buukata". Ei olisi ehtinyt. Onneksi Jörg patisti meidät saksalaisella täsmällisyydellään hommiin ja "Polaris" ehtikin pihalle vielä tänä keväänä.

Kotipelto huomauttaa heti perään, että Stratovariuksen uusi tilanne on kutkuttavan hyvä. Ensimmäisen kerran moneen vuoteen.

- Olimme kieltämättä leipiintyneitä Stratovariuksen tahtiin. Mehän menimme vuositolkulla syklissä "studio, levy, kiertue, studio, levy, kiertue" ja niin edelleen. Homma tuntui edelleen hienolta, mutta sellainen lopullinen jännitys ja intohimo pääsi katoamaan jonnekin.

- Nyt, Matiaksen myötä, bändissä on uutta verta ja kaikki tuntuu taas jännittävältä. Kaikki haluavat tehdä hirveästi duunia menestyksen eteen. Ihan oikeasti, minulla on samanlaiset fiilikset kuin silloin vuonna 1994, kun liityin tähän bändiin. Kaikki oli tuolloin uutta eikä kukaan tiennyt silloinkaan, miten uusi levy otetaan vastaan.

Viiden sakkiin

Niin, uusi levy, "Polaris". Kotipelto ei lähde vetämään esiin lähes jokaisen muusikon takataskusta löytyvää korttia ja ryhdy kehumaan uutta albumia yhtyeen koko uran parhaaksi.

- "Polaris" on Stratovariuksen paras levy moneen, moneen vuoteen. Koko discografiassa tämä nousee ainakin viiden parhaan sakkiin, ehkä jopa kolmenkin.

- On ollut itsekin jännittävää seurata levyn valmistumista. Mehän emme todellakaan etukäteen puhuneet keskenämme, että minkä tyylistä albumia me lähdemme kasaamaan. Ja silti levy kuulostaa monella tavalla tutulta... No, onhan se selvä, että sellainen Stratovariuksen tietty tyyli on iskostunut selkäytimiimme. Sieltä se sitten pulpahtaa esiin, halusimmepa sitä tai emme. Esimerkiksi jotkut "Polariksen" eeppiset biisit voisivat aivan hyvin olla "Episode"-levyltä.

Levyn miksauksesta vastaa Stratovariuksen ehdoton luottomies Mikko Karmila.

- Kyllä me sentään mietimme muitakin vaihtoehtoja, mutta emme sittenkään kovin vakavissamme. Mikko tuntee meidät läpikotaisin ja tiesimme saavamme hänen avullaan hyvät soundit. Levyllä on niin monta uutta asiaa, ettemme halunneet riskeerata kokonaisuutta pistämällä soundejakin uusiksi.

- Olen itse tullut siihen tulokseen, että olemme onnistuneet säilyttämään Stratovariuksen identiteetin varsin hyvin. Albumilla on paljon uutta, mutta vanha tuttu henki leijuu kaiken yllä.