En pysty kirjoittamaan Avengers: Infinity War – juttua

Kuten me kaikki varmasti tiedämme, jo kuukausi sitten sai ensi-iltansa näyttävä supersankarielokuva Avengers: Infinity War. Kostajien seikkailut ovat saaneet jo sellaiset mittasuhteet, että koko ”Avengers” etuliitteen käyttäminen alkaa tuntua turhalta. Elokuvassa on mukana enemmän supersankareita kuin missään koskaan aiemmin, enemmän toimintaa, enemmän huumoria, enemmän tunnetta. Ehkä tunne on juuri se syy, miksi en ole pystynyt, enkä pysty vieläkään kirjoittamaan elokuvasta lainkaan analyyttista pohdintaa. Kun yritän miettiä elokuvan teknistä kokonaisuutta, kuulen vain päässäni huudon ”AAAAHH”. Jos sopii, niin puran hiukan tuntojani blogiin (sitä vartenhan blogit alunperin on keksitty). Ajatuksenvirrassa kelluu myös spoilereita.

Ei mikään Justice League, luoja paratkoon

Ihan oikeasti, Avengers: Infinity War on niin eeppinen pläjäys supersankaritoimintaa, että kuukausi ei riitä toipumaan siitä. Elokuva kasaa yhteen liki kaikki tähän mennessä MCU:ssa naamansa näyttäneet sankarit (Paitsi Hawkeye, mutta eihän sillä ole edes supervoimia). Peruskostajien lisäksi mukana on mm. Doctor Strange, Spider-Man ja Black Panther. Mukana on jopa Guardians of the Galaxy, joka vaikutti aina olevan täysin oma kokonaisuutensa, mutta se yhdistyykin muuhun uskomattoman saumattomasti. Ja juuri kun pääset ajattelemasta, että näin eeppistä joukkoa on mahdotonta hallita niin boom, käsikirjoitus jakaa porukan pienryhmiin aivan, kuten se yksi mukava opettaja ala-asteelta, jonka mielestä vaarallinen saksien ja liimapuikkojen kanssa heiluminen on kivempaa ryhmässä kuin yksin nurkassa. Näin tarina muodostuu useasta eeppisestä palasesta, jotka yhdistyvät supereeppisseksi megaloppuhuipennokseksi. Näin niitä leffoja tehdään.

Ukkosen jumala, puuberteetti ja pupu meni baariin

Avengers: Infinity War on oikeasti hauska elokuva, kun ottaa huomioon, että puolelle universumille maailmanloppu on aivan kynnyksellä. Juuri kun pääsi ajattelemasta, että Thor 3: Ragnarök on ylivoimaisesti hauskin elokuva koko sarjasta, ilmestyy tämä ikään kuin suorana jatkumona sille ja heittää sen suurimman haastajan aivan ihoon kiinni: Guardians of the Galaxy meets Thor. Nimenomaan tämän porukan seuraaminen on se hillittömin osa, sillä Thorin edellisissä elokuvissa ottama uusi suunta rentona superäijänä on viety aivan tappiinsa. Infinity War ottaa helposti ykkössijan MCU:n hauskimpana elokuvana. Vitsien ajoitukset napsuvat täydellisesti kohdilleen ja kemiat pelaavat somasti yhteen, eikä naurusta meinaa tulla loppua. Ei ennenkuin se lopetetaan.

Poikamiehet ja loputon hanska

Koko Avengers: Infinity War – taideteoksen eeppisimmästä sisääntulosta vastaa tietysti Kapu Amerikka. Klassinen mies varjoista – temppu, joka luottaa siihen, että vihollinen sattuu kiinnittämään huomiota silmäkulmassa näkyvään hahmoon (melko riskaabelia tosin). Muuten Steve Rogers on tietysti oma tasapaksu itsensä, joten ei siitä sen enempää. Toimintaa tietysti riittää vaikka muille jakaa, mutta tasapaino säilyy silti lähes täydellisyyttä hipovassa balanssissa. Mäiskettä on riittävästi, ja se on laadukasta ja jopa perusteltua, vaikka vastassa onkin täysin ylivoimainen vihollinen. Olisin toki voinut ihan hyvin katsoa 2,5 tuntia Thorin ja Guardiansien keskinäistä läpänheittoa, mutta galaxit eivät pelasta/tuhoa itse itseään, ja elokuvassa nähdään myös mm. Maailman miehekkäin potkustartti.

Tämä taas ei liity mitenkään mihinkään, mutta koska fiilis:

Avengers: Infinity War – tunteiden vuoristorata, joka ei lopu, vaikka tivoli menee kiinni

Ehkä se elokuvan yllättävin puoli löytyy kuitenkin aivan loppupuolelta, kun Avengers: Infinity War menee oikein kunnolla tunteisiin. Yksikään Iron Man – puku, ei edes Hulkbuster, voi suojata katsojaa siltä mitä on tulossa. Mutta tietysti katsojana voit luottaa siihen, että vaikka kuinka syvissä vesissä takaiskujen lannistama sankari käykään, vaikka tilanne vaikuttaisi kuinka mahdottomalta, niin aina hyvikset lopulta kampeavat itsensä voittajiksi. Kun odotat jo mielessäsi sitä ”I am Uzumaki Naruto, dattebayo” hetkeä, kun sankari vain puolittain tajuissaan nousee ylös ja heittää viimeisillä voimillaan sen vielä täysin testaamattoman, uuden erikoisiskunsa, tapahtuu kenties se kaikkein odottamattomin: Elokuva päättyy. Synkimmän, syvimmän epätoivon keskellä elokuva hylkää katsojan, eikä anna edes sitä toivon kipinän sytyttävää ylimääräistä kohtausta, kuten Godzilla 1998, joka suorastaan lupaa jatko-osan. Totta kai me kaikki tiedämme, että jatkoa on tulossa, ja Avengers: Infinity War part 2: A New Hope nähdään todennäköisesti jo ensi vuonna. Mutta olenko ehtinyt siihen mennessä käsitellä tämä tunteet? Tuskinpa.

”When is Gamora?” – Teemu Michael

The post En pysty kirjoittamaan Avengers: Infinity War – juttua appeared first on EMP-blogi.