Into the woods - sekava sillisalaatti puettuna Disneyn vaatteisiin

Tällä kertaa on vuorossa vähän erilainen elokuva-arvostelu. Kävin nimittäin katsomassa ihka aidon Disney-elokuvan. Luulin ostaneeni lipun Tuhkimo-elokuvaan, mutta sainkin pian huomata, että nykyaikana ei ilmeisesti voida enää tehdä elokuvaa yhdestä sadusta. Kai katsojien kuvitellaan tylsistyvän liian nopeasti - mikä toki tämän leffan kohdalla piti paikkansa.

Tosiaan, Into the woods (2014) on Pirates of the Caribbean: On stranger Tides -elokuvan ohjaaman Rob Marshallin Disney-elokuva, jota tähdittää mm. Anna Kendrick, Meryl Streep ja Johnny Depp. Näyttelijäkaarti on edustava, ja paperilla kyseessä onkin periaatteessa kiinnostava elokuva kaikille sellaisille, jotka pitävät Disney-leffoista. Elokuvan yleisilme on erittäin laadukas ja mielestäni ns. Disney-fiilis on läsnä koko sadun ajan. Näyttelytyö on hyvää - eipä muuta voi odottaakaan tältä porukalta - ja esimerkiksi puvustus on tehty huolella. Puvustus ja muu rekvisiitta korostuvatkin elokuvassa, jonka juonenkulku on pitkälti saduista tuttu ja ehkä siksi vähän tylsäkin. Leffan lainaamista saduista tulee varmasti monelle mieleen ensimmäiseksi Disneyn versiot tunnetuista saduista, vaikka elokuvassa oikeastaan viitatankin satujen alkuperäisiin, brutaaleitakin piirteitä sisältäviin versioihin. Esimerkiksi Tuhkimon siskoille käy kuten alkuperäisessä Grimmin sadussa: linnut nokkivat heidän silmänsä puhki. Samoin Punahilkkaa houkutteleva Johnny Depp onkin enemmänkin namusetä kuin susi, eli juuri se, josta satu alun perin varoittelikin.

Elokuvan alussa näyttää siltä, että se rakentuisi Grimmin Tuhkimo-sadulle, jossa piikana toimiva tyttö pääsee parin mutkan kautta juhlimaan paikallisten kuninkaallisten kanssa. Tämän sadun toki kaikki varmasti muistavat (tai jos et muista, ota selvää), mutta jostain syystä Disney on päättänyt, että elokuvan tekeminen yhdestä sadusta on nykyaikana tylsää. Siispä melkein heti alkukohtauksen jälkeen huomaakin, että tähän pätkään on ympätty useampi Grimmin satu tapahtumaan samaan hetkeen ja paikkaan. Elokuvassa kerrotaan siis rinnakkain ainakin Tuhkimoa, Punahilkkaa, Tähkäpäätä sekä Jaakkoa ja pavunvartta. Sadut tapahtuvat kuitenkin hiukan muunneltuina ja sekaisin samassa pimeässä ja tiheässä metsässä. Lopulta satujen hahmot sekaantuvat toistensa juoniin ja elokuvan varsinainen oma juoni alkaa.

Elokuvan “juoni” onkin vähintäänkin epäselvä ja näin aikuisen silmissä elokuva koittaa kertoa jotain hieman syvällisempää asiaa käyttäen Grimmin satuja ja Disney-elokuville tyypillistä musikaaliformaattia vain työkaluna. Tämä olisi oikein kivaa, jos kyseessä olisi uusi kikka ja jos vain olisin saanut selvää, mikä se syvällisempi asia oli. Nyt päällimmäiseksi tunteeksi jäi vain nuo useat sekaviksi muokatut sadut, liian pitkät laulut ja armoton poukkoilu tarinasta toiseen.

No, ehkä en ole vain kohdeyleisöä.

Ps. Alussa lupasin hiukan erilaista arvostelua. Lunastan tämän pyytämällä EMP:n omaa tyylibloggaajaa, MRV:tä, antamaan oman lyhyen arvion elokuvasta:

“Aika tylsä, ei maistunut salami. Tarina oli sekava ja varsinaista juonta alustettiin liian pitkään pitkästyttävillä, kaikkien tuntemilla saduilla. Johnny Depp, jonka avulla leffaa mainostettiin, näkyi joku 3 minuuttia. Meryl Streep oli ihana, mutta silti: ei jatkoon.“ - MRV