Vares - Sheriffi

Uuden Vares-elokuvan tarkastus on turkulaiselle elokuvanystävälle aina miltein pakollinen harjoite. Kun kävelin elokuvateatteria kohti alas Kaskenmäkeä ja vilkaisin Uuden Apteekin ikkunasta sisään, koetin laskeskella, moneskohan Vares tämä nyt sitten on. En oikeasti osannut enää edes arvailla. Oletan, että luku pyörii jossain viiden ja sadan elokuvan välissä.

En ole koskaan lukenut yhtäkään Vares-kirjaa. Tämä siitäkin huolimatta, että Reijo Mäki on jopa henkilökohtaisesti minulle niitä yrittänyt kaupata. Tämä johtunee siitä, että kukaan ei niitä ole koskaan minulle suositellut. Toisin on Vares-elokuvien kanssa, joista Poriin sijoittuva osa 2 (Jäätynyt enkeli) on jäänyt mieleen kaikista parhaiten, sillä asuin Porissa leffan ilmestymisen aikaan. Itse pidin elokuvasarjan ensimmäisestä ja toisesta osasta, jotka molemmat olivat enemmän tai vähemmän komediapainoitteisia “nyt vedetään kaikkia turpaan” -projekteja. Myöhemmät elokuvat pyrkivät pienieleisemmän huumorin lisäksi vakavoittamaan Vareksen tarinaa ja keskittymään enemmän jännityksen luomiseen. Monin tavoin tässä ollaankin onnistuttu.

Vares - Sheriffi käsittelee Turussa tapahtunutta kaksoismurhaa, jonka tapahtumapaikalle yksityisetsivä Jussi Vares löytää ensimmäisenä. Murha jää vaivaamaan Vareksen mieltä, eikä hän tunnu pääsevän tapahtumasta yli millään keinoin. Etsivä saa kuitenkin tilaisuuden käsitellä traumaansa, kun hänet palkataan selvittämään, kuka murhat teki. Elokuvassa pyöritään Turun kuvitteellisen alamaailman kovimmissa piireissä ja seurataan, miten Vares selviää toinen toistaan häikäilemättömämpien rikollisten pyörityksessä.

Vareksen maailman syventämisestä huolimatta vakavaa elokuvaa ei tästä Vares - Sheriffistä saa kuitenkaan oikein mistään päin katsottuna. Vaikka leffan yleisilme onkin tumma ja pölyinen, ovat tarinaan sijoitetut hahmot karikatyyrin ja sarjakuvahahmon sekoituksia. Kaikilla henkilöhahmoilla oli niin selvät ominaispiirteet, että ainakaan niiden sekoittaminen toisiinsa ei ollut ongelma - hahmot vieläpä esitellään sarjakuvamaisuutta korostaen still-kuvissa nimen, moton ja oman taustavärin kanssa. Ilman hahmojen humoristista komponenttia elokuva olisikin ollut ehkä jopa hiukan tylsä, sillä sinänsä ihan kelpo juoni oli myös aika lailla ennalta-arvattava. Mieleen tuli kerran jos toisenkin ennemminkin sunnuntaiaamun mökkipokkari kuin mikään oikeasti mielenkiintoinen romaani.

Näyttelytyö oli elokuvan näyttelijäkaartin toimesta kohtuullisen sujuvaa ja paikoin ehkä tyyliin sopivasti jopa mainiota, mutta mitään Oscareita ei tästä pätkästä kyllä jaeta. Hetkittäin tuntui, että kohtaukset ovat todella irrallisia toisistaan, eikä niiden fiilis tuntunut välittyvän näyttelijöiden kautta  leffateatterin katsomoon oikein millään. No, eipä tämmöiseltä pikkuelokuvalta ehkä muuta voi odottaakaan. Heikko fiiliksen välittyminen ei kuitenkaan ole mikään ylitsepääsemättömän suuri puute, koska sen minkä elokuva häviää näyttelyssä ja ohjauksessa, voittaa se takaisin koko puolitoistatuntisen jatkuvassa vakuuttavassa elokuvateknisessä työssä. Elokuva näyttää visuaalisesti todella tyylikkäältä, ja elokuvan otsikko, “Sheriffi”, välittyy kaikesta oikein kivasti. Kesän kuumuus, pölyävä hiekka, revolveri - kaikki on kuin villistä lännestä, tai siis Turusta.

Suosittelen katsastamaan tämän pätkän, jos olet kotimaisen elokuvan ystävä. Sheriffi on takuuvarma Vares-leffa: jos pidät aikaisemmista elokuvista, pidät tästäkin.