Syksyisin aina niin värikäs ja positiivinen MRV:kin vaipuu horrokseen. Horrosta kestää noin jouluun asti - yleensä joulun juhliminen, omat synttärit ja uusi vuosi saavat minuun sen verran eloa, että tammikuussa on jotenkin uutta puhtia täynnä koko nainen. Siihen asti saatte nauttia/kärsiä synkistelevästä Miss Ruki Verista. Pukeudun nimittäin aika lailla mustaan ja angstailen - tämä voi järkyttää iloista MRV:tä fanittavia. Mutta tietäkää, että Armoitettu Idolinne saapuu keskuuteenne jälleen parin kuukauden päästä - koittakaa kestää siihen asti!

Kaamos vie voimia, mutta toisaalta palauttaa niitä

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, kärsin kaamosväsymyksestä. Olen jatkuvasti väsynyt, puhtia ei ole mihinkään ja mieli on musta. Olotilaan eivät auta vitamiinit, joita vetelen kaksin käsin, ei aurinkoa matkiva kirkasvalolamppu tai lenkille väkisin vääntäytyminen. Tekisi vain mieli makoilla peittojen alla karkkia mässyttäen ja sarjojen tuotantokausia läpi kahlaten. Yleensä en jaksa mitään hirveän vakavaa, herkkää tai runollista, mutta syksyisin kaipaan sellaistakin puolta itsessäni.

Minusta tuntuu siltä, kuin viimeisetkin voimani olisi vietä enkä jaksa sormea nostaa. Toisaalta tämä on hyvä: kaamos pakottaa minut elämään horrostilassa ja lepäämään. Muuten tällä luonteella en saisi levättyä ikinä ja polttaisin itseni ehkä loppuun. Kai tämä väsymys on luonnon oma tapa rauhoittaa elämää täällä pohjoisessa - ehkä saman ajaa etelässä väsyttävä kuumuus, joka pakottaa siestaan.

Kaamos tuo esiin minussa siis astetta angstisemman puolen. Ulkonäössä (ja siis tässä blogissa) tämä olotilani näkyy tietysti mustana värinä, mustavalkoisina kuvina, pitsinä, samettina ja muina dramaattisina materiaalivalintoina, tummana meikkinä ja huulipunana. Tämän postauksen kuvissa päälläni on Vive Marian Romantic -mekko. Vive Marialla on paljon tähän mielentilaan sopivia, synkän romanttisia vaatteita.

Lisäksi fiilistelen tummempia sävyjä myös musiikissa ja sisustuksessa. Polttelen esimerkiksi paljon kynttilöitä. Tämä on kai aika ominaista monelle pohjolan asukille.

Tahdon elämää maalata

mutta värit ovat mustia

eikä sivellinkään kai

enää pysy kädessäni

Tätäkö on rock'n'roll?

Tyhjyys rupee jo väsyttään

Joka päivä on eilinen

etkä irti pääse mihinkään

Syksy etsii mua eikä oo paikkaa mihin mennä pakoon

Syksy etsii mua ja jokainen varjo on kuolema

(Kollaa kestää - Syksy)

Noh, ehkä tämä postaus oli nyt turhankin dramaattinen, varsinkin nuo ihan loistavan biisin (Syksy) sanat. Siksipä maalasin elämääni jollakin muullakin värillä kuin mustalla ja muokkasin itsestäni hiukan värikkäämmän version kevennykseksi tähän loppuun. Tykkään tosi paljon tällaisesta pop-taiteestakin, ja vaikka se tuntuu sopivan paremmin valoisampiin aikoihin, ei se hassumpaa ole nyt syksylläkään. En ole vielä ihan ankeaksi muuttunut, lukijat!

Sellaista tänään. Tsemppiä teillekin, kaamosväsymyksestä/-masennuksesta kärsivät lukijani! Kyllä tästä yli päästään. Pitää pitää mielessä ilonaiheita: minulla niitä oikeasti on monia, vaikka välillä vellonkin syksyisessä ankeudessa oikein urakalla.