Kalifornia-roadtrip, osa 3: Yosemiten kansallispuisto ja Nevada

Kalifornia-roadtrip jatkuu! Tällä kertaa vuorossa kansallispuistoja: Yosemiten kansallispuisto ja Death Valleyn "puisto" eli aavikko. Ruuhkia välttääksemme lähdimme aikaisin aamulla ajamaan San Franciscosta kohti Yosemitea - tai tarkemmin sanottuna pikkukaupunki Mariposaa. Yövyimme Mariposassa, josta oli puistoon noin 40 minuutin matka.

Yosemiten kansallispuisto

Yosemiten kansallispuisto oli yksi pääkohteistamme. Tarkoitus oli viettää kaksi kokonaista päivää käyden läpi vaellusreittejä, mutta muutama yllätys muutti suunnitelmia. Ensinnäkin lämpötila oli tuplasti sen verran kuin mitä sen piti olla, eli 15 asteen sijasta saimme nauttia 30 asteen helteestä. Tämä yhdistettynä ohueen vuoristoilmaan ja ihan hirveään flunssaan (minulla) ei ollut kaikista houkuttelevin yhdistelmä. Kiersimme kuitenkin Mirror Lake Trail -reitin (n. 8 km) ja kävimme katsomassa Yosemite Falls -vesiputoukset (n. 1,5 km helppo reitti). Lisäksi ajoimme autolla Glacier Pointille ja Tunnel Viewille, puiston kuuluisimmille näköalapaikoille. Glacier Pointille on noin tunnin matka Yosemite Valleystä, mutta jos puistoon on vaivautunut tulemaan, on tämä ihan ehdoton vierailukohde. Näköalapaikalle voi myös vaeltaa laaksosta, mutta matkaa tulee n. 15 kilometriä ja nousua 1,5 km, joten suosittelen tätä vain hyväkuntoisille.

Koska tämä blogi keskittyy tyyliin ja vaatteisiin, minun pitäisi nyt varmaan jakaa tyylivinkkejä. Koska kuitenkin olen käytännöllinen ihminen ja kaiken lisäksi partiolainen, kehotan ajattelemaan vaelluksilla ja retkillä ihan muita kuin muotijuttuja. Tässä kolme tärkeintä asiaa:

1. Hyvät kengät. Aikaisemmin ajattelin, että lenkkarit toimivat missä maastossa tahansa jos on varovainen, mutta nivelsiteiden katkeamisen, kesän kepeillä klinkkaamisen ja nilkkaleikkauksen jälkeen olen eri mieltä. Hyvät vaelluskengät ovat loistava sijoitus - ne maksavat vähän yli yhden fysioterapeuttikäynnin.
2. Aurinkosuoja. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja vaikka viileässä ilmassa sen voisikin unohtaa, pitää pää ja iho suojata. Tosin meillä ei sitä viileän ilman luksusta ollut. Tässä asiassa onneksi minulla oli tyyli ja voima kanssani, sillä päässäni on Dark Side -lippis.
3. Kerrospukeutuminen. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu, joten pitää olla varautunut muutoksiin. Minulla se tarkoitti tässä lähinnä sitä, että repussani oli tuulitakki ja ylläni toppi ja puuvillainen kauluspaita. Lämpimimmän flanellipaitani jätin suosiolla hotellille.

Yosemiten kansallispuisto oli uskomaton elämys jopa tällaiselle Alpit ja Pyreneet nähneelle reissaajalle. Tosin vielä upeammat maisemat alkoivat, kun jatkoimme matkaa kahden päivän jälkeen Yosemitestä kohti seuraavaa yöpymispaikkaamme, Mammoth Lakesia. Ajoimme pitkin Tioga Roadia, vanhaa intiaanitietä. Tie oli upea, mutta pudotukset olivat hurjia ja voin pahoin ison osan matkasta. Voin silti suositella reittiä, sillä Tioga Road oli upein tie, jolla olen ikinä ajanut - jopa aiemmin ajamamme ja kehuttu Highway 1 kalpeni sen rinnalla. Maisemat vaihtelivat lumihuippuisista vuorista niittyihin ja 3 kilmoterin korkeudessa oleviin järviin. Mammoth Lakella yövyttyämme aloitimme pitkän ajomatkan ja laskeutumisen kohti matkamme seuraavia etappeja - aavikkoa, Death Valleytä ja Las Vegasia.

Death Valleyn kansallispuisto

Las Vegasiin olisi päässyt kahta reittiä, mutta valitsimme parikymmentä mailia pidemmän tien, koska se vei läpi Death Valleyn kansallispuiston. Ajettavaa kertyi yhtenä päivänä viitisensataa kilometriä, mikä otti kyllä voimille.

Erityisen rankkaa matkassa oli pieni pelko siitä, että autolle käy jotakin keskellä aavikkoa. Pelkoa ei ainakaan lieventäneet aina jyrkän nousun kohdalla tienpielessä olevat kyltit, joissa kehotettiin sammuttamaan ilmastointi ylikuumentumisvaaran vuoksi. Muita autoja ja matkustajia kyllä näkyi, mutta silti, melkein 50 asteen lämpötila oli aika kuumottava. Haha. Pysähdyimme pari kertaa katselemaan maisemia, mutta ilma oli niin kuumaa ja tuuli kuivattavaa, että pidimme pysähdykset lyhyinä. En ole ikinä kokenut sellaista hiljaisuutta kuin Death Valleyssa - tuulikin vain tuntui, ei kuulunut.

Aavikkokin oli kyllä hieno kokemus, kuumuudesta ja kuolemanpelosta huolimatta - tai ehkä niiden takia.

Aavikon hirvittävässä kuumuudessa on vaikea näyttää freesiltä. Onneksi minulla on tällaisia tilanteita varten suunniteltuna aina pari kikkaa. Ensimmäinen on aurinkohattu tai huivi - sitä tarvitsee muutenkin auringolta suojautumiseen. Toinen on aurinkolasit - jälleen, hyödyllinen terveyden kannalta. Kolmas on huulipuna, mitä ei ehkä voi perustella terveydellä kuin siinä tapauksessa, että käyttää jotain huulia hoitavaa punaa. Nämä kolme yhdessä tekevät kenestä tahansa coolin näköisen. Minä pelasin varman päälle, ja hankin matkaa varten Cheap Mondayn hypnotisoivan matkamekon. Kyllä, se ihan oikeasti toimii! Mekossa on kissa, joka saa muut näkemään minut erittäin viehättävänä. Hieman länkkärihenkinen Gipsyn hapsutakki sopi aavikolle kuin korppikotka (joita emme ikävä kyllä nähneet kovasta tiirailusta huolimatta).

Kaikista omituisinta oli ehkä se, miten parinsadan kilometrin liikkuminen muutti ympäristön täysin. USA tosiaankin on vastakohtien maa. Kylmästä ja sumuisesta San Franciscosta helteiseen Mariposaan, sieltä lumisille vuorille parin kilometrin korkeuteen ja edelleen kuumimpaan paikkaan, missä olen ikinä ollut. Jos haluaa ymmärtää kaiken tämän omituisuuden, se pitää käydä itse kokemassa.