Tokyo Ghoul - moderni klassikko vai rivianime?

Tokyo Ghoul on anime, joka on levinnyt ympäriinsä lähes holtittomasti. Se näkyy joka puolella jopa niin paljon, että jossain vaiheessa aloin kuvitella sen olevan jonkinlainen klassikko, tai ainakin must-see - tapaus. Sitten eräänä kauniina päivänä haeskellessani jotain uutta animea ahmittavakseni, huomasin, että Tokyo Ghoul on alkanut pyöriä vasta 2014, ja manganakin niin lähihistoriassa, kuin 2011. Tämä herätti kiinnostukseni - miten näinkin tuore sarja on saavuttanut niin suuren suosion? Onko se todella moderni klassikko? Päätin ottaa selvää ja katsoa molemmat tuotantokaudet. Juttu sisältää spoilereita animesta.

Pöytä laitetaan koreaksi

Tokyo Ghoul on asetelmaltaan samaan aikaan herkullinen ja aika tuttu. Tokion kadut ovat muuttuneet rauhattomiksi, etenkin yöaikaan, kun ihmisten seassa liikkuvat pelottavat ghoulit. Ghoulit näyttävät ja vaikuttavat täysin ihmisiltä, mutta heissä on yksi suuri poikkeus - he käyttävät homo sapiensia ravintonaan. Eivät huvikseen, vaan se vaan nyt sattuu olemaan ainoa ruoka, josta ghoulit saavat energiaa. Näiden kahden maailman väliin ajautuu hiljainen ja rauhallinen opiskelija Kaneki Ken, joka kohtalon oikuista saa kehoonsa ghoulin sisäelimet. Näin hänestä leivotaan vahingossa puolighoul, ja hän joutuu kohtaamaan täysin uudenlaisen maailman. Kaneki-kun oppii, että sekä ihmisten, että ghoulien puolelta tapahtuu jatkuvia ylilyöntejä, ja molemmat ovat tavallaan oikeassa. Oletettavasti sankarimme voisi olla avain kahden maailman välisen tasapainon saavuttamisessa. Ja suunnilleen tässä vaiheessa sarja lähtee eri suuntaan kuin luulisi.

Ai tämä ei ollutkaan se perinteinen Shounen?

Sitä luulisi tietävänsä mitä tapahtuu, eikö vain? Kaneki on tietysti "chosen one" ja omaa loputtoman sisäisen potentiaalin, ja rankan harjoittelun ja kiivaiden taisteluiden jälkeen kehittyy messiaaksi, joka ottaa sekä ghoulien että ihmisten puolelta pahimmat vihulaiset alas. En väitä, etteikö tämä Naruto meets Dragonball meets Dracula olisi olisi ollut mahtavaa (awesome), mutta tällä kertaa raiteet veivät sarjaa erilaiseen suuntaan. Kaneki alkaa kyllä oppia asioita ja treenata, ja elelee rauhanomaisten ghoulien kanssa, mutta asiat eivät mene aivan suunnitellusti. Radikaalijärjestö nappaa tämän ja kiduttaa tätä niin kauan, että tämän loputon sisäinen potentiaali (haha!) kirjaimellisesti repeää vihana ilmoille. Ykköskausi päättyy, kun Kaneki ilmoittaa häipyvänsä äärijärjestön riveihin. Kakkoskausi meneekin sitten oikeastaan ikävöidessä, surkutellessa ja taistellessa.

Tokyo Ghoul jakaa huomiotaan useaan suuntaan - ehkä liian useaan?

Tämä ei-niin tavanomainen juonen rakentelu on samaan aikaan Tokyo Ghoulin vahvuus ja heikkous. Toisaalta juoni yllättää ja päähenkilön sijaan huomio jakaantuu todella monen henkilön ja ryhmän kesken, joista osa onkin kiinnostavia. Toisaalta hahmoja marssitetaan esiin sellainen joukko, että ei meinaa perässä pysyä, eikä kaikille tahdo löytyä edes kunnollista funktiota tai persoonallisuutta. Hahmoja kuolee väkivaltaisesti tämän tästä, mutta ei siitä juuri välitä, koska ei niihin ole kuitenkaan ehtinyt kiintyä. Ehkä kaiken sen fiktiivisyydenkin keskellä sarjaa vaivaa myös lievä realismi. Onhan selvää, ettei koko elämänsä ghouleja vihannut unohda yhden positiivisen tapahtuman seurauksena kaikkea ja ala rakkautta jakelevaksi hipiksi, mutta kaikki muutos tuntuu tapahtuvan todella hitaasti. Kahden kauden aikana Tokyo Ghoul maailma tai sen henkilöt eivät juuri muuksi muutu, päähahmoa lukuunottamatta. Ilmeisesti juuri tämän vuoksi mangan jatko-osa Tokyo Ghoul:Re ottaakin useamman vuoden aikahypyn. Jospa jotain olisi oikeasti tapahtunut.

Pimeä, dramaattinen ja väkivaltainen, mutta kesy

Tyyliltä ja tunnelmalta Tokyo Ghoul on upean synkkä. Verta ei totta totisesti säästellä missään vaiheessa ja hahmojen joukossa suorastaan vilisee toinen toistaan häiriintyneempiä yksilöitä. Myös taistelut, varsinkin kakkoskauden loppua kohti, rakennetaan jopa eeppisiin mittasuhteisiin, mutta sitten se jotenkin lässähtää. Sitä jää odottamaan jonkinlaista Bankai - ilmiötä, mutta taistelut loppuvatkin kuin seinään. Ja sitten taas mietitään, miksi näitä ikäviä asioita tapahtuu. Tokyo Ghoul voisi olla loistava synkkä ja pohdiskeleva sarja, tai synkkä mutta taistelupainotteinen shounen - sarja, mutta se yrittää vähän liikaa tasapainoilla näiden välillä. Näin ollen suuren potentiaalin omaava sarja tuntuu jäävän vähän piippuun. Tokyo Ghoul ei yllä minun suosikkianimelistalleni, mutta on riittävän kiinnostava, että jään odottamaan jatkoa. Ennenkaikkea haluan kuitenkin nähdä, mitä tarjoaa heinäkuussa ilmestyvä Tokyo Ghoul - live-action elokuva:

 

Making good coffee ain't so easy - Teemu Michael