Ysärin hiljainen sankari - Mega Man

Kuten kaikki tietävät, rakas EMP täyttää tänä vuonna 30 vuotta! Tätä juhlistaakseni, kävin aiemmin läpi kaikki Friday the 13th – elokuvat, jotka dominoivat kasaria, ja osittain myös ysäriä. On kuitenkin nostettava nyt esiin jotain omista muistoistani liittyen 90-lukuun. Synnyin eräänä kuuman kosteana heinäkuisena päivänä vuonna 1991, perheeseen, jossa oli jo entuudestaan kolme lasta. Muutama vuosi syntymästäni meille hommattiin Nintendo Entertainment System (siitä se ajatus sitten lähti) ja siihen muutama peli, mm. Super Mario Bros. (luonnollisesti), Castlevania ja Mega Man 3. Super Mario on jees, mutta koetappa pelata Castlevaniaa viisivuotiaana. Näistä Mega Man nousikin ylivoimaiseksi suosikikseni, eikä pelkästään siksi, että siihen oli parhaat koodit. Jokin tuon sinisen miehen seikkailussa vain viehätti pientä poikaa, ja sitä jaksoin pelata niin paljon kuin vain suinkin sain. Älä pelkää, en käy kaikkia Mega Man pelejä läpi yksitellen. Tämä blogi olkoon vain hatunnosto ysärin valtiaalle, Rockmanille!

Äänimaailma, joka kutkuttaa

Heti alkuun on nostettava esille se tosiasia, että 8-bittinen musiikki on parasta mitä on, ja etenkin Mega Man peleissä nuista biteistä revittiin aivan kaikki irti! Tätä kirjoittaessani kuulokkeissa itseasiassa soi Mega Man 1-10 OST joka on parhautta. Totta kai, jokaisella meistä on juuri se yksi Mega Man, jota on pelannut eniten, se jonka soundtrack kutittelee juuri sieltä oikeasta kohtaa aivoja. Useimmiten se on osa kaksi, mutta itselläni se on tuo kolmonen. Kakkonen saattaa olla tässäkin tapauksessa ykkönen, sillä moni tuntuu pitävän ensimmäistä jatko-osaa sarjan parhaana pelinä. Pelillisesti olen samaa mieltä, mutta nostalgia nostaa kolmosen niukasti edelle. No hard(man) feelings! Oli suosikkisi sitten mikä tahansa, ei voi muitakaan inhota. Jokainen peli on oma yksilönsä, mutta jokaisessa on sama persoonallisuus, hyvä kenttäsuunnittelu ja lopputuote, joka on hyvin pitkälti määritelmä Sidescrollista. Mutta hei, Sheep Man. Onhan se jo aika kaukaa haettu?

Mega Man - henki

Fyysisenä kasettina (siunattu formaatti) muistan pelanneeni vanhalla kunnon NES:llä ainakin Mega Man osia 1,2,3 ja 4. Ehkä myös kutosta hieman, mutta en ole varma. Pelisarja on todella rakas, mutta ollaan rehellisiä: Onhan se paikka paikoin raastavan vaikea. Olen myöhemmin ostanut useamman Mega Man – pelin Wii U:lle ja eihän niitä meinaa päästä läpi lainkaan. Tai ainakin hermo tahtoo pettää, kun on alle pelannut Falloutin kaltaisia ”Saveta missä ja milloin tahdot” hyvän tahdon pelejä. Silti niissä vain on jotain magiaa, jota ei oikein voi enää saavuttaa. Yritystä kuitenkin on. Mega Manin ”isä” Keiji Inafune polkaisi tuossa kolme vuotta takaperin käyntiin Kickstarter – kampanjan, jonka pointtina oli kylmästi tehdä Mega Manin henkinen seuraaja. Eli nykyajan standardit täyttävä peli, jossa vanha kunnon ysärihenki. Vanhempien pelimörköjen nostalgiamittarit väpättivät villisti, ja rahoitus saatiin hetkessä kasaan ja ylitettiin useilla miljoonilla dollareilla. Ennakkoasetelmat olivat todella hyvät ja allekirjoittanutkin oli ensimmäisten joukossa peliä tukemassa. Kun peli sitten lopulta, usean lykkäyksen ja vaikeuden jälkeen saatiin julkaistua tänä kesänä, oli pettymys kova: Mega Mania oli jäänyt matkan varrelle, ja tämä rauhaton sidescroll-action-pläjäys ei ollut millään mittarilla hyvä peli. Se oli ehkä omiaan muistuttamaan, kuinka hyviä pelejä Mega Manit oikeasti ovat. Hmm Mega Man Legacy Collection maksaa PS Storessa 15€. Kotiutan tässä välissä.

 

Mega Man muualla

Toki ”Blue Bomber” on esiintynyt muuallakin kuin omissa peleissään. Kesällä 2013 kusin hunajaa, kun katsoin uuden Super Smash Bros. – pelin traileria, jossa julkistettiin Mega Manin saapuvan kuvioihin. Tuota hahmoa olinkin odottanut jo ihan sieltä alkuperäisen N64 SSB:n ajoista asti. Ikävä kyllä Mega Manista ei koskaan pelissä tullut mainiani (GO IKE), mutta olen silti iloinen, että hän on remmissä. Muutamia vuosia takaperin nähtiin myös todella hieno cameo, kun Mega Man esiintyi Street Fighter vs. Tekken – pelissä. Tämä Mega Man oli kuitenkin se jenkkiversion kotelon kannessa nähty irvikuva, vieläpä keski-ikäistynyt ja vähän eturessua ottanut malli. Upeaa.

   

Pelaa, äläkä pelkää

Voisin jatkaa Mega Manista ja tuon pienen urhean androidin vaiheista loputtomiin, mutta tiedän että ihmisillä on muutakin tekemistä. On koulua, töitä, ilkeän Dr. Wilyn pieksämistä ja muuta. Loppuun tahtoisin sanoa vielä, että vaikka Mighty Number 9. oli pettymys, ei se mitään. Meillä on (vähintään) 10 mahtavaa Mega Man – peliä ja tolkuton määrä ”muita” versioita, joista esimerkiksi Mega Man X:t ja Mega Man Battle Networkit ovat keskimäärin hyviä. Suurin osa peleistä on helvetillisperkeleellisen vaikeita, mutta älä pelkää: Pystyt siihen kyllä. Muistetaan vain pitää sankari mielessä ja E-tankki mukana, aina varmuuden varalta. Ja aina edetessä pitää muistaa tulittaa. Aina.

 

Keep the nostalgia alive! – Teemu Michael