Kaikki arvostelut asiakkaalta Jarno L.
Kirjoitettu: 7 lokakuuta 2014
Parasta Suomesta
Accept, Judas Priest, W.A.S.P... Siinä muutamia esimerkkejä, joita tämä yhtye nimeltä Battle Beast on sanonut vaikuttajikseen. Nämä vaikutteet kuuluvat yhtyeen levyillä. Battle Beast osaa ottaa parhaat palat esikuviltaan ja lisätä soppaan omat mausteensa. Tuloksena on tähän mennessä kaksi studiolevyä, jotka ovat molemmat kirkkainta kärkeä koko Heavy Metal-genressä.
Kuuntelin yhtyettä jo debyytin (Steel) julkaisun aikoina 2011. Radio Rock soitti heidän kappalettaan "Show Me How To Die" ja olin koukussa heti. Samana vuonna näin yhtyeen ensimmäisen kerran livenäkin Sauna Open Air-festareilla. Steel on hyvä levy, jolta ei montaa heikkoa hetkeä löydä, mutta yhtyeen toinen, nimikkoalbumi "Battle Beast" ylitti kaikki odotukseni kun sain sen kuunteluun 2013. Tämä levy todellakin on yksi kaikkien aikojen suosikkialbumeistani, joihin kuuluu mm. Dion Holy Diver, Tarotin Spell Of Iron, Judas Priestin Painkiller, Acceptin Blood Of The Nations... Pointtini: Battle Beastin kakkosalbumi on ihan ******** hyvä levy.
Albumin aloittava kappale Let It Roar starttaa kosketinsoitinintrolla, ja räjähtää nopeasti käyntiin. Yhtye on aloittanut keikatkin tällä biisillä, joten kappale toimii hyvin aloitusrallina, muistuttaa Judas Priestiä. Out Of Control jatkaa melodista kaavaa ja on sikäli bändille varmaan tärkeä kappale, kun veriveljet Sabaton tekivät siitä oman versionsa. Kaksi seuraavaa biisiä Out On The Streets ja Neuromancer ovat ehdottomia suosikkejani levyltä, tulee niin mieleen kaikki 80-luvun hyvä musiikki (Dio, Accept...). Raven on levyn nopeimpia kappaleita ja toimii livenäkin hienosti. Into The Heart Of Danger on levyn radiobiisi ja jälleen yksi suosikeistani. Machine Revolution on tosi kova biisi myös, tällaisista lyriikoista tulee helposti mieleen Terminator-elokuvat. Tässä välissä on pieni lepohetki niskalihaksille, kun instrumental-kappale Golden Age soi toimien introna seuraavalle metalliselle mestariteokselle Kingdom, joka on taas levyn parasta antia. Over The Top on vanhan liiton heavy-biisi Manowarin tyyliin. Toimii. Fight, Kill, Die on se toinen nopea biisi levyltä, ja jälleen kuuluu Judas Priestin vaikutteet vahvana. Black Ninja on videobiisi ja ihan hyvin toimii sekin. Viimeisenä räjähtää ilmoille Rain Man, jossa antaisin erityishuomiota sanoituksille, todella hyvää tekstiä, ja biisi on hyvä päättäjä tälle mahtavalle levylle.
Levyllä ei ole yhtään huonoa kappaletta, tässä omat suosikkibiisit levyltä: Let It Roar, Out Of Control, Out On The Streets, Neuromancer, Into The Heart Of Danger ja Kingdom.
Minun mielestäni tämä on täydellinen albumi. En olisi vielä vuonna 2010 uskonut näin hyvää musiikkia julkaistavan enää. Tuolloin luulin, että kaikki hyvä musiikki on jo levytetty. Mutta bändit kuten Accept ja Battle Beast ovat onneksi täällä ja saamme nauttia hyvästä (uudesta) musiikista vielä tänäkin päivänä.
Noora, Anton, Juuso, Eero, Pyry ja Janne, jos ikinä tätä luette, niin suuri kiitos teille musiikistanne.
Suosittelen tätä ja yhtyeen edellistä ja tulevia levyjä kaikille, jotka pitävät perinteisestä vanhan liiton heavy metallista! Tämä bändi pääsee vielä pitkälle. Seuraavaa levyä odotellaan jo kiihkeästi ja itse toivoisin bändiltä jonkinlaista livetaltiointia. Battle Beast on aivan mahtava livenä.
Kirjoitettu: 27 syyskuuta 2014
Acceptin sokea raivo
Accept julkaisi tänä vuonna uuden odotetun levynsä "Blind Rage". Itselleni tämä todellakin oli vuoden odotetuin julkaisu, koska Accept on nykyään suosikkibändini, ainakin edelleen elävistä orkestereista se on kovin (R.I.P. Dio).
Eli odotukset olivat suuret viime elokuussa. Levynhän piti alun perin tulla jo heinäkuussa, mutta julkaisupäivää lykättiin kuukaudella, ja sehän vasta fanien kärsivällisyyttä koettelikin. Mutta mitä tapahtui sitten kun levy vihdoinkin julkaistiin?
Vastaus: yksikään fani ei pettynyt. Myönnän, että kun kuuntelin levyn ensi kerran, siitä ei jäänyt paljoa mieleen, johtuen varmaan siitä, että en malttanut odottaa tuon bonus-live-DVD:n katselemista. Mutta jo muutaman kuuntelukerran jälkeen levystä jäi todella hyvä fiilis ja se on mielestäni vuoden 2014 paras albumi. Se ei ole yhtä hyvä kuin Blood Of The Nations, joka on täyttä timanttia, mutta se on astetta parempi kuin bändin edellinen levytys Stalingrad.
Levyltä julkaistiin ensimmäisenä videobiisi Stampede, joka on ihan perus Accept-ralli, mutta ei mitenkään erikoinen. Toinen julkaisu levyltä oli Final Journey, joka on yksi levyn parhaita biisejä, se on nopea ja tarttuva vanhan liiton heavy metal-jyrä. Muita ehdottomia suosikkejani levyltä ovat Dying Breed, Trail Of Tears ja 200 Years. Kauas taakse eivät jää myöskään Dark Side Of My Heart, From The Ashes We Rise ja The Curse. Levy on täynnä hienoja biisejä, joissa on se takuuvarma Accept-leima. Fall Of The Empire on melodialtaan vähän erilaista Acceptia, mutta ihan hyvä veto sekin. Bloodbath Mastermind on levyn rankimpia esityksiä, joka kuulostaa jo vähän Trash metallilta. Wanna Be Free on hieno biisi myös, ja viimeistään tässä kohdassa pitää mainita, että laulaja Mark Tornillo on sanoituksissaan todellinen ammattilainen. Hänen sanoituksensa istuvat biiseihin täydellisesti.
Tällaisia levyjä kuten Blind Rage kuunnellessa tuntuu siltä, että 80-luku on tullut takaisin. Aivan mahtava albumi, ja kylkiäisenä tulee tuo mainitsemani bonus-DVD, joka on Stalingrad-kiertueella kuvattu Chilessä 2013. Settilista on aivan mahtava (vaikka Son Of A Bitch puuttuukin), ja bändi on hyvässä iskussa, kuten se näyttää aina olevan.
Suosikit levyltä: Dying Breed, Trail Of Tears, 200 Years, Final Journey, Dark Side Of My Heart ja From The Ashes We Rise.
Kirjoitettu: 3 elokuuta 2014
Acceptin livemateriaalia '93-'94
Acceptin livelevy "All Areas - Worldwide" on todella hyvä kattaus bändin tuonaikaisesta livekunnosta ja settilistassa löytyy paljon biisejä levyiltä "Objection Overruled" ja "Death Row", vanhoja hittejä tietenkään unohtamatta. Itselleni levyn uudelleenjulkaisu oli todella upea yllätys, koska bändi on yksi suosikeistani ja tuota edellä mainittua "Objection Overruled"-levyä ei saa enää mistään, mutta nyt ainakin on livemateriaalia kyseisen albumin kiertueelta. Ainoa harmi levyssä on, että bändin kokoonpanossa oli vain yksi kitaristi tuolloin vuosina 93-94, näin ollen Wolf Hoffmann hoitaa kaikki kitaroinnit. Hyvältä Accept näinkin kuulostaa, mutta aina paremmalta kahdella kitaralla. Miettikää nyt jos Judas Priestillä tai Iron Maidenilla olisi vain yksi kitaristi... Levyn kohokohdaksi nousee yksi suosikkikappaleistani "Princess Of The Dawn". Aivan mahtava liveversio! Tämä lätty kannattaa hyllyyn hommata, koska Acceptilla on muutenkin turhan vähän näitä livejulkaisuja markkinoilla. Tässä olisi tarjolla Acceptia livenä vuosilta 1993 ja 1994. Ostakaa ennen kuin loppuu.
Kirjoitettu: 25 heinäkuuta 2014
Judas Priest vuosimallia 2014
Judas Priestin uusi albumi "Redeemer Of Souls" on täällä. Se julkaistiin 11. Heinäkuuta. Albumilla kokoonpano on muuttunut edellisestä, toinen kitaristi K.K. Downing on korvattu Richie Faulknerilla, joka hoiti hommansa pätevästi jo menneellä "Epitaph"-maailmankiertueella. Uudella albumilla kitaristien yhteistyö sujuu aivan yhtä saumattomasti.
Asiaan. "Redeemer Of Souls" on ensimmäinen Judas Priest-studioalbumi sitten vuoden 2008. Itse en tuota "Nostradamus"-eeposta omista, mutta sen edeltäjä "Angel Of Retribution" on mielestäni Priestin parhaita levyjä, joten odotukseni tätä uutta albumia kohtaan olivat kovat. Bändi lupaili ennen kiekon ilmestymistä perinteisempää kappalemateriaalia, vastakohtana "Nostradamus"-albumin pitkähköille sävellyksille. Minä odotinkin että sieltä tulee noin 40 minuuttia kestävä lätty täynnä kasarilta kuulostavaa Priestiä. Ei tullut.
Noin tunnin kestävä "Redeemer Of Souls" on aika moniulotteinen levy. Löytyy Painkiller-levyn kuuloista tykitystä, 70-luvun aikaiselta Priestiltä kuulostavaa kitaroita ja bassoa, sekä sitä kultaisen 80-luvun kuuloista hittiainesta. Kaikki nämä ainekset löytyvät levyltä, mutta silti lopputulos jää melko vaisuksi. Johtuen varmaan omituisesta miksauksesta, sillä levyn äänimaailma on aika tönkkö. Miksaus ei todellakaan tee oikeutta levyn biiseille, jotka pitkälti ovat kuitenkin ihan hyviä, perus Priest-ralleja.
Levyn aloittaa "Dragonaut", joka on levyn tarttuvimpia biisejä ja toimii ihan hyvin starttaajana. Nimikkokappale "Redeemer Of Souls" kuullaan seuraavaksi, ja se on sellainen perus hyvä kappale, rullaa hienosti ja majesteettisesti alusta loppuun. Kolmanneksi tulee "Halls Of Valhalla", hieno suoritus tämän ikäiseltä bändiltä, kuulostaa jopa vähän Power Metallilta osittain (Grave Digger tulee mieleen). "Sword Of Damocles" on myös ihan hyvä kappale, jossa on ihan uudenlaisia ulottuvuuksia Priestille. Ei mikään perinteinen kappale todellakaan, mutta jää positiivisella tavalla mieleen erilaisuudellaan.
Radiosoittoa runsaasti saanut "March Of The Damned" on sitä perus-Priestiä, itselleni tulee tästä vähän mieleen "Metal Gods". Ihan jees biisi. "Down In Flames" on levyn parhaimmistoa. Biisi kulkee hienosti 80-lukulaisine vivahteineen ja tarttuvine kertosäkeineen. "Hell & Back" on tasaisempaa jälkeä, kuuluu taas siihen "ihan jees"-osastoon. Seuraavat kaksi kappaletta "Cold Blooded" ja "Metalizer" ovat mielestäni levyn huonoimmat raidat. Olisi saanut karsia muuten niin tasaisen hyvältä levyltä pois. "Crossfire" huokuu jo mainitsemaani 70-lukua introstaan lähtien. Hieno kappale. "Secrets Of The Dead"-kappaleen tunnelmat ovat kuin suoraan Painkiller-levyltä. Synkkä kappale, joka kyllä ansaitsee paikkansa levyllä. Sitten päästäänkin omaan suosikkibiisiini levyltä: "Battle Cry" on upea, eeppinen heavy metal-jyrä, josta tulee aika ajoin mieleen vanha Priest-klassikko "The Sentinel". Mielestäni levyn paras kappale, ylivoimaisesti. Loppuun Priest on laittanut rauhallisen, jopa balladin ominaisuudet täyttävän "Beginning Of The End":in. Mielestäni kohtuullisen tylsä rallatus, mutta siitä huolimatta sopii ihan hyvin levyn päättäjäksi.
Sitten on vielä bonus-CD, jossa on vielä viisi uutta kappaletta. Niihin en tässä perehdy sen enempää, mutta kaikki bonus-kappaleet ovat kuuntelemisen arvoisia, yksikään ei ole huono. Erityishuomio kappaleelle "Never Forget", joka on ikään kuin Priestin kiitos ja kunnianosoitus kaikille bändin faneille, vanhoille ja uusille.
"Redeemer Of Souls" on siis näin yhteenvetona ihan hyvä albumi. Ei todellakaan pärjää vanhoille hyville levyille, eikä Angel Of Retributionille, mutta siitä saa varmasti jokainen Priest-fani jotain irti. Odottelenkin jo innolla, mitä kappaleita bändi ottaa settilistaansa tältä levyltä, sillä vaikka studiolevyn äänimaailma on mitä on, niin livenä kappaleet saavat varmasti uutta eloa senkin edestä.
Long Live The Priest!
Kirjoitettu: 25 kesäkuuta 2014
W.A.S.P.in paras levy!
Kuten otsikosta näkyy, mielestäni tässä on W.A.S.P.-yhtyeen paras albumi. Biisimateriaali on täyttä timanttia, Blackie Lawlessin sanoitukset alkoivat tällä levyllä olla enemmän merkityksellisiä ja kantaaottavia, kun vertaa edellisiin albumeihin. "The Headless Children" on myös äänimaailmaltaan todella upeaa kuunneltavaa. Tuntuu kuin bändi soittaisi omassa olohuoneessa kun levyä kuuntelee.
Albumi on julkaistu vuonna 1989. Alun perin se sisältää 10 biisiä, mutta tässä versiossa on tietenkin mukana muutama bonus track.
Levy starttaa kappaleella "The Heretic (The Lost Child)" ja parempaa aloitusta voi vain toivoa. Upea kappale mahtavalla tekstillä ja onhan yhtye tällä aloittanut joskus konserttejaankin. Tokana tulee "The Real Me", joka on cover-kappale "The Who"-yhtyeen alkuperäisestä. W.A.S.P. on aina loistanut covereissa, eikä tämäkään ole poikkeus. Hyvä veto. Kolmantena kuullaan levyn nimikkoraita "The Headless Children". Levyn parhaita, ellei paras biisi ja olen bändin pojille vähän katkera, kun eivät soittanet South Park festareilla. Biisissä on vähän sellainen Black Sabbath / Dio-vaihde silmässä. Neljäs biisi on "Thunderhead", joka myös on levyn kovimpia biisejä. Nämä neljä ensimmäistä ovat ehkä ne levyn parhaimmat biisit, mutta paljoa ei jää jälkeen esimerkiksi "Mean Man", Rebel In The F.D.G.", "Maneater" ja "The Neutron Bomber". "Mephisto Waltz" on instrumental-kappale ja "Forever Free" ihan mukiinmenevä balladi.
Bonus-biiseistä mainittakoon "Jethro Tull"-lainaus "Locomotive Breath", joka on kuuntelemisen arvoinen suoritus.
Suosittelen tätä levyä tietenkin kaikille jotka jo pitävät W.A.S.P.ista, mutta myös kaikille perinteisen hevi metallin ystäville, sillä W.A.S.P. viimeistään tällä levyllä siirtyi perinteisen hevi metallin puolelle, edelliset lätyt kun ovat ainakin sanoitusten kannalta enemmän glam metallia. Ja jos et omista vielä yhtäkään bändin levyä, niin aloita "The Headless Children"-albumista. Et pety.