01011001 (CD ) | Ayreon

artistilta Antti Korpinen (25.01.2008) Harva metallimusiikkiin edes tangentiaalisesti liitettävissä oleva henkilö jaksaa pakertaa megalomaanisten albumikokonaisuuksien kanssa samanlaisella antaumuksella kuin Arjen Anthony Lucassen. Jos olet tutustunut vuoden 2004 The Human Equation -albumiin, Ayreoninsa nimissä kuudennen tarinansa (The Universal Migratorin kaksi osasta laskettaneen samaksi tarinaksi) kirjaillut Lucassen ei pääse yllättämään sinua 01011001:llä. Musiikillisesti ollaan entistäkin pehmeämmissä tunnelmissa, eikä 01011001:n leimaaminen neoprogeksi olisi mielestäni suuri vääryys. Koska Lucassenin sävellykset ovat edelleenkin ennemmin suuria kuin tarttuvia tai nerokkaita, voisi 01011001:n onnistumisen kuvitella olevan suoraan verrannollinen parikymmentä nimeä kattavan vierailijalistan muusikoiden yksilösuoritusten onnistumisasteeseen. Ja loistavia yksilöitähän 01011001:ltä toden totta löytyy kuin Brasilian futismaajoukkueesta konsanaan. On Hansi Kurschin (Blind Guardian) ja Daniel Gildenlöwin (Pain of Salvation) kaltaisia jäljittelemättömiä laulajapersoonallisuuksia, Anneke van Giersbergenin (ex-The Gathering) ja Jonas Renksen (Katatonia kaltaisia tunteikkaita tulkitsijoita; Tom Englundin (Evergrey) ja Jorn Landen kaltaisista ainutlaatuisista ja voimakkaista heavy-äänistä puhumattakaan. Näistä jokainen on osoittanut, että he pystyvät henkilökohtaisella suorituksellaan nostamaan yhtyeensä tasoa monella pykälällä, ja pakon edessä jopa pelastamaan albumeita totaaliselta mitäänsanomattomuudelta (TJEU: Landen suoritus Beyond Twilightin The Devil's Hall of Fame -albumilla). Mutta niin vain jälleen kerran Ayreonille käy kalpaten; loistavista yksilöistä ei saada aikaan yhteen hiileen puhaltavaa joukkuetta, vaan moni 01011001:n biiseistä jättää kuuntelijan ihmettelemään samanaikaisesti laulajien taidokkuutta ja itse kappaleiden onttoutta. Asiaa ei taatusti auta se, että Lucassenin sanoituksissa lyövät jälleen kerran kättä jälkimodernin yhteiskunnan kuluneimmat ongelmat (maapallon ylikansoittuminen ja ihmisten vieraantuminen toisistaan) sekä "hienovaraiset" ja ah, niin tuoreet teknologiaviittaukset. Albumin parasta antia ovat sen painokkaammat hetket, kuten kakkoslevyn avaava The Fifth Extinction, jossa pääsevät revittelemään mm. Landen, Kurschin ja Englundin lisäksi kautta levyn erittäin vakuuttavaa työtä tekevä Gotthardin Steve Lee sekä maukkaan trademarke-synasoolon heittävä Derek Sherinian (ex-Dream Theater). Vastaavasti Renksen ja Giersbergenin tähdittämä Waking Dreams huutaa vokalistien perusvarman suorittamisen sijaan enemmän tunnetta ja kekseliäämpää sävellys- ja sovitustyötä. Biisi on kuin The Gatheringin moneen kertaan hylkäämää jämämateriaalia. Sitä seuraava The Truth is in Here muistuttaa puolestaan huiluineen hieman B-tason Jethro Tull -pastissia. Kokonaisuutena kakkoslevy on näistä ohilyönneistä huolimatta hieman ykköslevyä painokkaampi, rikkaampi ja tasapainoisempi 50-minuuttinen. Lucassenin metodi tuntuisi olevan säveltää ja sovittaa biisiensä osaset kullekin laulajalle ominaisimmalle tyylille, mikä on yksi olennainen syy siihen, ettei levy juuri onnistu yllättämään kuuntelijaa. Jos Lucassen puolestaan haluaisi tyydyttää niin Blind Guardianin, Katatonian, The Gatheringin kuin Pain of Salvationinkin musiikin ystävät, täytyisi hänen olla melkoinen taikuri. Moista titteliä Lucassen ei valitettavasti ansaitse. Hän tunnistaa laulajien vahvuudet ja käyttää niitä tyydyttävästi hyväkseen, mutta lopulta 01011001 jää väkisinkin viileän etäiseksi ja viileästi suorittavaksi musiikkikokemukseksi. Levyn kaari on erittäin laaja, ja täten (ennen kaikkea instrumenttien) sovituksellisiin ja tuotannollisiin yksityiskohtiin olisi täytynyt kiinnittää paljon enemmän huomiota, jotta kuuntelijan mielenkiinto säilyisi läpi levyn. Analogisyntikat tuovat muutamaan kohtaan mukavan maanläheistä tunnelmaa, mutta muutoin instrumentaaliosuudet ovat lähes poikkeuksetta tylsän ja kliinisen kuuloisia. Vaikka en ole ennenkään pitänyt Lucassenia säveltäjä- saati tuottajanerona, on 01011001:n tähtivierailijalistaa tarkastellessa pakko pettyä levyn musiikilliseen antiin.