Backyard Babies (LP ) | Backyard Babies

artistilta Meeri Koskialho (07.10.2008) On suuri houkutus kirjoittaa, että 20-vuotista uraansa juhliva ruotsalainen Backyard Babies palaa uudella levyllään juurilleen. Bändi on kuitenkin tehnyt pitkän uransa aikana hyvin erilaisia levyjä, leikitellyt punkin ja hard rockin välimaastossa menestyksekkäästi ja vähemmän menestyksekkäästi, joten käsite "juuret" on hieman hatara. Ne, jotka pettyivät edellisen People Like People Like People Like Us -levyn sisältöön, voivat nyt huokaista helpotuksesta, mutta aikaa uutukaiseen tutustuminen kyllä vie. Valtava pettymyksen aalto kulki lävitseni kuunnellessani Backyard Babiesin ensimmäisen kerran lävitse. Vielä kolmannenkaan kuuntelukerran jälkeen levyltä ei jäänyt juuri mitään mieleen. Missä hitit? Missä tarttuvuus? Vanhan ByB-fanin sinnikkyys ja toimittajan velvoite kuitenkin palkittiin ja levy alkoi pikkuhiljaa avautua. Se on kuin uusi ystävä, johon on vaikea ensi alkuun tutustua, mutta antaa kyllä itsestään joka kerralla enemmän, kunhan on kärsivällinen. Tutustumista ei helpottanut Fuck Off And Dieksi nimetty ensimmäinen singlejulkaisu – onpas luotaantyöntävää! Lopulta selvisi, että siinä vain bändin kitaristi Dregen ruoskii itseään. Levy on enemmän perinteistä rock'n'rollia kuin punkia, vaikkei hellacoptermaisesta chillailusta voidakaan puhua. Se, mikä tässä tuotoksessa miellyttää, on yhtenäisyys. ByB on tasapainoinen kokonaisuus, jossa on selvä punainen lanka. Monesti bändien levyillä homma lähtee rönsyilemään joka suuntaan, kun ei osata päättää, mitä halutaan tehdä tai sitten mukaan tungetaan kaikki maailman ideat. Uutena vanhana ideana on Dregenin laululle annettu yhä enemmän tilaa. Kahden laulajan yhteistyö toimii edelleen hyvin, mutta ei kai Nickellä ole äänen kanssa ongelmia? Livenä ainakin tuntuu puhti joskus loppuvan, mutta onneksi ainakin toistaiseksi studiotyöskentely on yhtä laadukasta kuin aina ennenkin. Valitettavasti levyä vaivaa keskinkertaisuus, kun osasta biisejä ei meinaa saada otetta millään. Tarttuvimmiksi raidoiksi muodostuvat ajan saatossa Voodoo Love Bow (jolla vierailee Guns'n'Rosesin kosketinsoittaja Dizzy Reed) sekä punk-rypistykset Idiots, The Ship ja Where Were You. Myös loppupuolelta löytyvä Nomadic on mainio. Levyn päättää hieman yllättäen kaunis ja rauhallinen Saved By The Bell. Singlebiisin vahvuus on enempi sanoituksissa kuin itse sävellystyössä ja sitä sopiikin luukuttaa kotona morkkiksen tai muun itseinhokohtauksen kourissa. Kaikki Backyard Babiesien levyt ovat kestäneet kulutusta ja vuosien vierimistä, palaan niihin yhä uudelleen. Olen vakuuttunut, ettei tämäkään levy joudu divariin, vaan siirtyy levyhyllyyn jonon jatkoksi ja pysyy kuuntelussa myös tulevaisuudessa. Parhaimmillaan bändi silti on viime vuosina ollut livenä, joka edelleen on näiden ruotsalaisten ominta tonttia.