Bondage goat zombie (CD ) | Belphegor

artistilta Janne Rintala (10.04.2008) Itävaltalaisen Belphegorin tuotanto on ollut melkoista pieksemistä läpi koko uran, eikä bändin seitsemäs levy Bondage Goat Zombie muuta ilmaisua. Tehokasta death- ja black metalin ristisiitosta sotkeva, mutta myös varsin hyviä melodioitakin sisältävä musiikki on ollut parhaimmillaan erittäin iskevää, mutta samalla ilmaisun kapea-alaisuus on tuonut pikkuhiljaa rajaa vastaan. Kun 2005 ilmestynyt Goatreich - Fleshcult toimi vielä varsin tiukkana otantana selkäsaunasta, hyytyi edellinen Pestapokalypse VI antamaan maksakoukkuja melko harvakseltaan. Bondage Goat Zombiella belphegorit on kaivettu jo sammion pohjalta ja levy lähinnä tönii ja tökkii. Bondage Goat Zombien inspiraation lähteenä on ollut vuosina 1740-1814 elänyt ranskalainen rienaaja ja filosofi, Donatien-Alphonse-François de Sade, tunnetummin vain markiisi de Sade, joka on antanut nimensä termille sadismi. Valitettavasti de Sade onkin levyn ainoa mielenkiintoinen seikka, sillä Belphegorin tehtävä on olla vain Belphegor. Belphegor kuulostaa Belphegorilta, ei enempää eikä vähempää. Linjan säilyttäminen ei sinänsä ole tuomittavaa, mutta samojen maneerien viljeleminen kerta toisensa jälkeen osoittaa, että bändi on oman ilmaisunsa vanki kykenemättä kehittymään tai edes toistamaan maneereitaan aiempaa paremmin. Levyn alku on tehokkaan toimivaa ja lupaavaa. Tapponopeudella jyräävästä nimikkobiisistä levyn tarttuvimpiin hetkiin kuuluvan jylhän oloisen Stigma Diabolicumin jälkeen ainoan hengähdystauon sisältävän Armageddon's Raidin akustisen intron jälkeen levy turtuu biisi biisiltä toistamaan ja kierrättämään itseään. Jonkinlaista sadismia edustaa kuitenkin keskivaiheen Sexdictator Lucifer, jonka saksankielinen korina on erittäin raastavan kuuloista. Vaikka levyn promoversion saateteksteistä ei käy ilmi, niin The Sukkubus Lustrate -biisn vierailevasta laulusta vastaa äänestä päätellen tsekkiläisen Rootin Big Boss. Jos näin ei ole, niin joku imitoi vakuuttavasti tämän matalaa vibraa. Harmi vain, että itse kappale on yksi levyn tylsimpiä hetkiä. Kohtuuden nimissä on toki todettava, ettei levy ole läpeensä mätä, mutta alun jälkeen se tarjoaa vain harvakseltaan merkkejä siitä, mihin bändi parhaimmillaan pystyy. Pelkällä soittotaidon kehittymisellä ei siltikään hyvää musiikkia vielä tehdä. Levyn soundit ovat tätä päivää, ollen tuotannollisesti erittäin hyvät ja selkeät. Nyanssit erottuvat ja soittimet ovat tasapainossa keskenään, mutta samalla yleinen kliinisyys on hionut kaiken särmän. Bondage Goat Zombie edustaa niin usein vastaan tullutta tavaraa, jolle hyvällä tuotannolla ja varmalla otteella on saatu aikaan pippurista pintaa, mutta sisältä tavara on edelleen niin mautonta.