Loppuunmyyty!

Folie á deux (CD ) | Grave Digger

Tätä tuotetta ei ole tällä hetkellä saatavilla.

Jaa

Tuotteen kuvaus

Vokalisti Chris Boltendahlin uskollinen viikatemieskopla on jälleen koonnut rivinsä tarjotakseen meille sitä, minkä miehet parhaiten osaavat: maanläheistä perinneheviä ilman turhia kotkotuksia!

Maksa laskulla

Yksinoikeustuotteita

30 päivän ilmainen palautus

Loistava asiakaspalvelu

Tuotteen tietoja

Tuotenumero 437400
Musiikkigenre Heavy Metal
Yksinoikeustuote Ei
Mediaformaatti 1-3 CD
Tuotteen teema Bändit
Artisti Grave Digger
Tuotteen tyyppi CD
Julkaisupäivä 09/01/2009

CD 1

  • 1.
    The Gallows Pole
  • 2.
    Ballad Of A Hangman
  • 3.
    Hell Of Disillusion
  • 4.
    Sorrow Of The Dead
  • 5.
    Grave Of The Addicted
  • 6.
    Lonely The Innocence Dies
  • 7.
    Into The War
  • 8.
    The Shadow Of Your Soul
  • 9.
    Funeral For A Fallen Angel
  • 10.
    Stormrider
  • 11.
    Pray

artistilta Markus Eck (26.10.2008) Jo oli aikakin. Menneiden vuosien juuri ja juuri menetelleiden ulkaisujen jälkeen Chris Boltendahl iloisine viikatemiehineen on palannut juurilleen: Grave Diggerin uusin studiolevy "Ballads of a Hangman" sisältää jälleen aitoja, maanläheisiä ja rehellisiä 100% saksametallihymnejä. Monimutkaisten ja epämääräisten progekokeilujen jälkeen bändi on jälleen painanut tallan pohjaan, ja tuloksena on syntynyt räjähtävän voimakasta, paikoin tyypillisen melodista Grave Digger -matskua, josta selvästi kuulee sen rakkauden ja työn, joka biiseihin on uhrattu. Juuri tällaiselta bändin pitää kuulostaa: mukana on ukkosmyrskyn raakuutta, rankkoja riffejä ja pisteenä ii:n päälle Grave Diggerin tavaramerkki, Boltendahlin ainutlaatuinen lauluääni. Hyvää työtä, pojat. Tällä pärjää taas monta vuotta.

artistilta Mape Ollila (15.01.2009) Saksaheavyn epitomi Grave Digger on 80-luvun alussa käynnistyneen uransa aikana ehtinyt näennäisestä muuttumattomuudestaan huolimatta julkaisemaan jo hyvinkin monenkarvaista heavyä - jos ei nyt muuten niin kovin vaihtelevaa, niin ainakin tasoltaan heittelehtivää. Alku-uran kompelö ja hajanainen Witch Hunter ja erityisesti "Digger"-bändinimellä valtavirrassa uinut kumiankka nimeltä Stronger Than Ever huvittivat allekirjoittanutta aikanaan kovasti, niitä kun ei voinut olla vertaamatta samalla Noise-lafkalla vaikuttaneisiin monta luokkaa tasokkaampiin aikalaisiin, Helloweeniin ja Running Wildiin. Niiden rinnalla Grave Digger vajosi, allekirjoittaneen kirjoissa, vuosikausiksi kakkosdivariaktien suohon. Sielläpä yhtye on puolestani aina saanut ollakin, lukuunottamatta kovimman Braveheart-kuumeeni aikana kuunneltua Tunes Of Waria, joka itse asiassa, eikä vähiten William Wallace -teemansa vuoksi, oli aika hyvä albumi. Vaikka bändin levyjä on toki vuoden 1996 jälkeenkin kehuttu, kohtuullisen tehokkaasti olen pystynyt niiden kuulemista välttämään. Germaanien uran 14.:nnesta studioalbumista, Ballads of a Hangmanista päätellen en ole kovin radikaaleja musiikillisia evoluutiolinjoja kuulemattomuuden vuosinani missannut. Samaa perinteisen suoraviivaista powerin makuista heavy metalia Grave Digger suoltaa kuin aina aikaisemminkin, ihan samoin moneen kertaa syödyin eväin. Muuttumattomin vahvuuksin, samoin heikkouksin ja kuulijasta riippuen samalla tasolla, tai tasottomuudella, mutta tällä kertaa kuitenkin ilman levykokonaisuutta yhtenäistävää historia- tai fantasia-aihepiiriä. Albumin tuotanto toki on viimeiseen aktiiviseen Grave Digger -kuunteluuni verraten kovastikin modernisoitunut, mutta ihmekös tuo, tusinassa vuodessa. Lähes ironmaidenmaisen Grave of the Addictedin ja Benedictumin Veronica Freemanin naislaulun ryydittämän Lonely the Innocence Diesin selkeän paremmuuden lisäksi Ballads of a Hangmanin biisimateriaalista erottuu oikeastaan vain yksi kappale, ei edukseen, mutta ainakin erilaisena, sillä ep:nä julkaistu Pray on levyn muiden teutoniheavytuuttausten rinnalla suorastaan keijunkeveä pophitti, huolimatta Chris Boltendahlin, öh, kauniisti sanottuna, miehisestä ääntelytyöstä. Olenkin monesti funtsinut, että nuottikuurolta varikselta kuulostavan Boltendahlin on pakko osata kirjoittaa nuotteja ja loppubändin on osattava lukea niitä - muuten ei ole mahdollista selittää kuinka röhinällään hädin tuskin kolmannesoktaavin äänialan kattava Boltendahl kykenisi selittämään soittokavereilleen, miten mikäkin melodia menee... Vuosikymmenten vaihtumisen muuttumattomana kestävässä härkäpäisyydessään Grave Diggerissä on tiettyä kunnioitettavaa periksiantamattomuutta. Niin kauan, kuin bändi saa kullekin kiekolleen aikaiseksi muutamankin onnistuneemman biisin, se tulee yleisönsä löytämään.

Huipputuotteita juuri sinulle