Legacy of evil (CD ) | Limbonic Art

artistilta Serpent (01.12.2007) Ultimaalisen kuolonpalvonnan jälkimainingeissa uransa välikuoleman kokenut Limbonic Art siirtyy konkarikerhoon astumalla comeback-bändien kattavaan joukkoon. Sinfonisen rumpukonemetallin jätit ovat tehneet tumman paluun ja kenties aiempaa aggressiivisemmin, vaan näinköhän on paluu täysin onnistunut? Fanikannalta katsoen uskaltaisin vastata edeltävään kysymykseen myönteisesti, mutta muutoin en aivan täysosumaksi levyä laskisi. Tyylilaji on luonnollisesti pysynyt samana: rumpukonevetoisena, nopeatempoisena ja niin sanotusti sinfonisena black metalina. Koskettimet ovat siis pääosassa kiivaasti sahaavien riffien seurassa ja nakuttavata konebiitti pörisee kuin ylikierroksilla käyvä painokone. Bändin tyylin tunteville soppa on tuttua kalakeittoa. Niin riffit, sovitustyö kuin vokaalityöskentelykin menevät totuttuja raiteita pitkin. Tätä ei ehkä muuten pitäisi huonona seikkana, mutta tunnin levy käy aivan liian yksitoikkoiseksi loppua kohden, sillä biisit ovat aivan liian homogeenisiä keskenään. Edes tempoa ei suostuta juuri laskemaan, eikä riffikavalkadissa ole liiemmin vaihtelua. Jos yllä olevat seikat vielä muuten kestäisikin muita mukisematta, kaksikon sirkusmaisiin piirteiisin taipuvia kohtauksia en pystynyt sulattamaan murisematta. Loppua kohden levy hieman nostaa tasoaan ja tuo paikoin mieleen jopa vanhemman Immortalin muutamilla riffivalinoillaan, sekä vokalistin kärinällään. Rääkynä onkin levyllä passelia laatua, jos levyn soundipuoli on korkeintaan menettelevää tasoa. Rumpukone tuntuu soundeiltaan ehkä jopa rasittavammalta kuin ennen ja pistääkin miettimään eikö mitään kehitystä tai oppimista ole tapahtunut viimeiseen vuosikymmeneen. Valituksista huolimatta nopea black metal iskee päähän napakasti ja lopputulosta voi pitää kohtuullisen onnistuneena. Vasta pidemmän päälle levyn yksipuolisuus alkaa tympäisemään, mutta pienissä kertaerissä Legacy of Evil on ihan kelpoa kuunneltavaa. Rehellisyyden nimissä onkin todettava, että paluu on juuri sellainen, jota kehtasi odottaakin, eikä levy sen koommin yllätä ikävällä kuin hyvälläkään tavalla.