Live at the Bang Your Head Festival 2005 (DVD ) | White Lion

artistilta Ismo Karo (15.01.2009) White Lion, tuo 80-luvun MTV:n hittibändi teki Bang Your Head Festivalin 2005 liepeillä paluun. Ja mikäpä siinä, kunnon kertosäkeille on aina käyttöä. Alkuperäisestä miehistöstä on jäljellä ainoastaan solisti Mike Tramp, mikä joidenkin ihmisten mielestä on kuninkaanmurhaan verrattavissa oleva pyhäinhäväistys. Henkilöstöpolitiikalla ei lopputuloksen kannalta ole ainakaan negatiivista merkitystä, joten sen voi tästä eteenpäin sivuuttaa. 2005 on periaatteessa ollut oikea aika tallentaa keikka, sillä silloin ei uusia kappaleita ole ollut yleisön kiusaksi. Alkuun menee yhtyeeltä tovi lämmitellessä, mutta Hungryn loppupuolella alkaa jo kulkea. Ja sitten, voi ei! Kuva siirtyy haastatteluun! Törkeä munaus ohjaajalta. Pätkä on sinänsä mielenkiintoinen, Tramp kertoo, miten bändinsä hoiti Bang Your Headin keikan parin päivän varoitusajalla. Fiilis on kuitenkin auttamatta pilalla. Haastiksiin palataan aina parin biisin välein, lopussa jopa joka kappaleen jälkeen. Onneksi juttelut sentään on ohjelmoitu omiksi raidoikseen, mutta kaukosäädin kädessä katselu ei niin järin mukavaa ole. Järin visuaalinen bändi vuosimallin 2005 White Lion ei ole ollut. Tramp astelee rauhallisesti laulaessaan ja kielisoittimien taitajat ja kosketinsoittaja tyytyvät suurimmaksi osaksi päänravistuksiin. Rumpali tuntuu melkein olevan väärässä paikassa, niin koko kroppa on miehellä soitossaan mukana. Soitto sinänsä on vakuuttavaa, eikä ainakaan minulla ole tätä katsoessa ikävä Vito Brattaa tai James Lomenzoa. Viimeisenä numerona itseoikeutetusti kuultava Golden Earring -coveri Radar Love paljastaa, että bändin soitannolliset kyvyt riittäisivät jopa pitemmälle kuin omien kappaleiden toteutus vaatii. Ehkäpä tästä johtuu soiton vaivattomuus joka keikkaa hieman tahmean alun jälkeen leimaa. Keikkaa olisi nyt katsonut pitempäänkin, sillä jos nuo haastattelut lasketaan pois, on sillä pituutta alle tunti. Mutta toisaalta nyt setti on hittiparaati ilman isompia huteja. Kuvaus on perinteisenä miellyttävä. Efektejä ei käytetä ja kameratyöskentely on melko seesteistä. Näyttävät valot eivät pääse oikeuksiinsa, sillä keikka vedetään päivänvalossa. Sounditkin ovat tykit, joten valittamista löytyy sittenkin aika vähän. Ekstrat ovat sitä tavallista: lisää tuota samaa haastattelua, jolla keikkaakin tällä tallenteella terrorisoidaan: Tramp tarinoi narisevan nahkasohvan uumenista. Lisäksi ekstroissa on kolme livebiisiä, joissa yhtye kuulostaa vieläkin paremmalta kuin tuossa itse pääasiassa. Tämä yhdistettynä silvottuun keikkaan ei annan hyvää kuvaa.