Over the under (CD ) | Down

artistilta Starbuck (01.12.2007) Down palaa takametsien pimeydestä estradeille viiden vuoden tauon jälkeen, tällä kertaa Roadrunnerin tukemana. Bändi on voimissaan, sen verran voin sanoa välittömästi. Downin kakkoslevyn jälkeiseltä ajalta muistan erään haastattelun, jossa Philip Anselmo kertoi olevansa tyytymätön senhetkisen lafkansa toimintaan, ja että senkin vuoksi bändin tulevaisuus näytti synkältä. Draivia jatkamiseen ei vain sillä hetkellä tuntunut löytyvän. Elämä on kuitenkin nyt kuljettanut meidät ja bändin siihen pisteeseen, että voimme mielenkiinnolla ottaa vastaan bändin uuden levyn, Over The Under. Sludgehtavaa, alasviritettyä, helvetin painokasta, häilyvää ja laahaavaa - tätä on matka läpi Over The Underin musiikillisten suonsilmien. Bändi on jopa raivokkaampi ja tiukempi kuin vuoden 2002 kakkoslevyllään. Levy jyrää täyttä höyryä matalalla vastaan tulevan, pahaenteisen ja rankkasateisen taivaan alla aina kuutosraitaan, Never Try'hin saakka. Kyseinen biisi on puoliballadi siitä hetkestä, kun kaikki on sanottu ja tehty. Avausraita Three Suns and One Star räjäyttää koneen käyntiin anteeksipyytelemättömästi ja asettaa samalla standardit pirun kovalle albumille. The Pathin raskas groove alleviivaa biisien vuoristoratamaisella tavalla vaihtuvaa luonnetta, ja juuri näillä keinoin levy pitääkin kuuntelijan otteessaan alusta lähtien. N.O.D. kiristää tempoa jälleen, kun taas I Scream on biisinä, sanotaan, riffintäyteinen. On March The Saints on puolestaan Down-asteikolla lähes positiivishenkinen raita, ja tämän vuoksi miellän sen sukulaiseksi kakkoslevyn Stained Glass Crossille. Levyn viisi ensimmäistä biisiä eivät todellakaan tarjoa tylsiä hetkiä. Ei hassummin. Voidaan olettaa, että Down on jälleen hakenut tietynlaista narkoottista inspiraatiota Pillamydin ja edellä mainitun N.O.D.:in kaltaisiin raitoihin. Silti Over The Under on kokonaisuutena selkeästi keskittyneempi levy kuin sitä edeltänyt kakkosalbumi. Vaikka debyytin synkkyys- ja toivottomuuslukemiin ei ylletäkään, Over The Under toimii luonnollisena jatkumona nimenomaan bändin ensimmäiselle levylle. Kaiken kaikkiaan kyseessä on erittäin kovasta lätystä, ja tekisipä mieleni melkein leimata tämä tulevaisuuden klassikoksi genressään.