Pretend or surrender (CD ) | Lovex

artistilta Meeri Koskialho (10.07.2008) Tiesin, että koittaa päivä, jolloin allekirjoittaneen ja Lovexin tiet kohtaavat. Koska en kuuntele radiota, enkä omista digiboksia, olen ollut Lovex-pimennossa tähän hetkeen saakka. Yhtyeen toista studioalbumia kuunnellessa tunnen itseni vanhaksi, vaikken ole saavuttanut edes kolmeakymmentä ikävuotta. Onko tämä emo-rokkia? Kyseinen genre ei nimittäin ole koskaan jättänyt jälkeä mieleeni, se pyyhkäisee ohitseni kuin kevyt kesätuuli. Pretend Or Surrenderissä ei ole muuta vikaa kuin täydellinen tarttuvuuden puute. Levy pyörii soittimessani huomiota herättämättä, mikä alkaa useamman kuuntelukerran jälkeen ärsyttää. Jos Uniklubin arviolevyt meinasivat lentää seinään kesken kirjoitusprosessin, Lovexin uutukainen soi vapaasti loppuun saakka, kunnes kuulija havahtuu hiljaisuuteen. Aloitusbiisi If She’s Nearissä on haettu isoa soundia. Nightwishmainen mahtipontisuus tuntuu linjasta poikkeavalta, kun materiaali on muuten 30 Seconds To Mars -tyyppistä radiorockia. Jatkossa jousisoittimia käytetään levyllä hieman hillitymmin. Laulaja Theon hoitaa tonttinsa puhtain paperein, mutta hänen kaltaisiaan laulajia löytyy nykyään niin valtavasti, ettei sekään nosta kiinnostusta Lovexia kohtaan millään lailla. Tuotanto levyllä on huippuluokkaa. Onneksi, sillä huonoja soundeja ei tämä paketti enää kestäisi. Lovex soittaa paikoitellen hyvin raskasta ja melodista, jopa metalliin vivahtavaa, rockahtavaa poppia. Aineksia siis olisi hyvinkin kiinnostavaan soppaan, mutta kaikkia ei voi aina miellyttää. Ei Lovex huono ja lahjaton ole, se vaan ei onnistu puhuttelemaan minua millään lailla. Uskon vakaasti, että yhtyeellä on oma kuuliainen ja kiitollinen fanikantansa, joka luukuttaa Pretend Or Surrenderiä aamusta iltaan ja pitää bändin poikia maailman ihanimpina.