Revelation VI (LP ) | Siebenbürgen

artistilta Antti Korpinen (09.07.2008) Jos Siebenbürgen olisi koira, se olisi täysikasvuinen labradorinnoutaja. Sisäsiistiksi oppinut, mutta auttamattoman tylsä ja tasaisen harmaa karvaturri, jolle uusien temppujen oppiminen alkaa olla toivotonta. Kyllähän tuo tassua osaa antaa ja takapuolensa käskystä maahan laittaa, mutta kierimisen saati noutamisen kanssa on jo vähän niin ja näin. Ei ole koiramaailman kaunottareksi tästä piskistä, ei. Isketäänpä pöytään b-luokan analogioiden sijaan kylmät faktat. Revelation VI on vuonna 1994 perustetun ruotsalaisyhtyeen kuudes studioalbumi, eikä yhtye vieläkään yllä keskinkertaista kummoisempaan saavutukseen. Toivoton tapaus, saattaisi joku sanoa. Levy käynnistyy kuin mikä tahansa 2000-luvun Dimmu Borgir- tai Cradle of Filth -lätty. Samaa sinfonista henkeä on kieltämättä myös Moonspellin viimeisimmän levyn avauksessa. Sen jälkeen korviin tulvii 12 mitäänsanomatonta dark metal -veisua, jotka nekin ovat jonkin verran velkaa edellä mainituista bändeistä kahdelle ensimmäiselle. Aivan yhtä äärimmäiseksi ei Siebenbürgen kuitenkaan missään vaiheessa yllä, vaan tyytyy pensselöimään vähemmän pikkutarkasti tyylilajin romanttisempaa kanvasta. Pääosin nopeahkot rainat täytetäänkin tuplabasareilla, naislaululla, lähinnä olemattomilla riffeillä ja munattomalla örinällä. After The Wolfin Within Temptation -henkinen alku lupaa jo jotain tarttuvampaa ja kauniimpaa, mutta ensimmäisen kitaramelodian iskiessä nuottinsa biisiin peli on saman tien menetetty. Bändi yrittää välillä kuulostaa rennon heavy-metalliselta, mutta minkäs teet, kun yhtyeen soitossa ei ole minkäänlaista groovea tai vetävyyttä. Soitto on tasan yhtä kylmäkkää ja tylsää kuin levyn kappalemateriaalikin. Revelation VI:lta ei oikeastaan löydy keskitason yläpuolelle kohoavia kappaleita, tai edes niiden osia. Tämän bändin kohdalla sanonta "kyllä sokeakin kana joskus jyvän löytää" ei valitettavasti pidä paikkansa. Hajutonta ja mautonta kaikin puolin.