Rock 'n Roll children (CD ) | Sturm Und Drang

artistilta Mape Ollila (15.01.2009) Kun kerran puolitoista vuotta sitten breikannut Vaasan teiniheavy-ihme Sturm und Drang on miehistynyt jo lukioikään saakka, niin voiko sen Rock 'n Roll Children -kakkosalbumilta odottaa yläasteikäisenä tehtyä debyyttiä harteikkaampaa ja aikuisempaa jälkeä? Pika-analyysi osoittaa, että voi. Kaikin puolin edeltäjäänsä valmiimmalla Rock 'n Roll Childrenillä sävellysvastuu on laajemmalla pohjalla kuin Learning To Rock -debyytillä. Yhtye ei ole enää pelkästään pappa komponerar -tuen varassa, vaan huolellisemmin kasatulle uutukaiselle veisuja ovat kynäilleet laulajakitaristi André Linmanin ja Patrick-isin lisäksi mm. ruotsalaiset hittimaakarit Erik Mårtensson (Jeff Scott Soto, Brazen Abbott) ja Johan Becker (The Wallstones). Onpa yhden biisin kyhännyt myös eräs entinen Sonata Arctica -kitaristi. Lupaavan André Linmanin lauluääni on kasvanut tehtävänsä mittaiseksi ja nuoren miehen soolotilukin lähtee jo ihan eri malliin kuin esikoiskiekon biiseissä. Myös taustoja laulava basisti Henrik Kurkiala ansaitsee kunniamaininnan, sillä vaikka kaveri ei ole kuin 17-vuotias, poika voisi kävellä kenen tahansa suomalaisen heavyartistin taustakööriin ja tekisi siitä paremman. Niin omituista kuin se onkin, koltiaisten porukka on vokalisointiosastoltaan yksi Suomen parhaista jo nyt. Muuten hyvätasoisessa kappalemateriaalissa häiritsee se, että albumin puolivälissä kierrätetään ykköslevyn hittejä aivan liian läpinäkyvästi. Itseltään saa toki pölliä, mutta ei siitäkään ihan vielä toisella albumilla tarvitsisi kiinni jäädä, sillä Sinneristä kuulee Rising Sonin kaikuja enemmän kuin tarvitsisi. Kun muistaa senkin, että edellisalbumin videoslovariIndian oli puhkikulunut jo syntyessään, on pakko ihmetellä, miksi se piti kirjoittaa uusiksi Million Nightsinä myös tälle täyspitkälle? Kun biiseistä löytyy jo niin isoa Amerikan-töhötukkarokkia kuin Alive ja Life ja hiuksianostattavin stemmalauluin huudettu, läskisoundinen voimaballadi Heaven (Is Not Here), niin voi todeta, että vaikka Sturmareiden aina vain enemmän aor:ään päin kallistuva soundi asuu 80-luvulla, bändin kehityskäyrä on edelleen kovassa nousussa. Rock 'n Roll Children on pirun paljon debyyttiä parempi ja voisin kuvitella kuuntelevani osia siitä jo pakottamattakin. Jos kehitys kulkee tähänastisia latu-uria pitkin ja pojilla järki päässä pysyy, niin menisinpä veikkaamaan, että kun bändin pojille tulee mittariin vielä toiset 1,5 vuotta ja seuraava täyspitkä, kukaan ei edes muista, että kyse on joskus ollut jonkinlaisista lapsi-ihmeistä. Sillä kortilla ei nimittäin tarvitse pelata enää nytkään.