Shadows of the sun (CD ) | Ulver

artistilta Antti Klemi (25.01.2008) Tuntuu siltä, että Ulver on astunut kaupungin kaduilta takaisin luontoon. Tai ei täysin luontoon, vaan kaupungin laitamille, jolloin voi aistia metsien rauhan ja hiljaisuuden, mutta vielä urbaani sähköisyys ja taustahumina kaikuvat korvissa. Kansikin antaa lupauksen jostakin maanläheisemmästä kuin esimerkiksi kliinisen kolkko Blood Inside -kansi. Ja orgaanisempaahan Shadows of the Sun on, mielestäni orgaanisempaa kuin mikään Themes from William Blake's Marriage of Heaven & Hellin jälkeisistä levyistä. Tämä levy hiipii kuulijan ympärillä hyödyntäen torvi- ja jousisoittimia sekä herkkää pianoa. Rauhalliset rytmit tulevat ja menevät ja luovat levylle konkreettista selkärankaa, mutta pääpaino kallistuu melankolisen maalailun puolelle. Voisikin runoilla, että Shadows of the Sun on Ulverin musiikillinen sininen hetki – kuten Kveldssanger, mutta aivan eri näkökulmasta. Shadows of the Sun osoittaa myös Ulverin kiinnostusta elokuvamusiikkiin, sillä jos musiikki on maalailevaa, maalaa se myös kuulijan eteen erilaisia näkymiä unen, todellisuuden ja tuonelan maisemista. Jo avauskappale Eos on kuin autoajelu hämärillä aamun kaduilla, joka huipentuu gregoriaanisiin litanioihin. Nimikappale taas tuo mieleen Radioheadin kaltaisen, arkisenoloisen ja elektronisen kaupunkikuvan riisuttuna ja ylimääräiseen alakuloon upotettuna. Enemmän kuin kasa kappaleita on Shadows of the Sun kuitenkin kokonaisuus, yksi suuri maisemakuva. Tosin irrallisena täytyy mainita upea Black Sabbath -laina Solitude, joka hyppää jo tunnettuudensa ja selkeän rakenteensa puolesta esiin muusta materiaalista: trumpetin sävyttämä biisi toimii juuri oikealla tavalla tunnelmoiden eikä liikaa yrittäen. Onko Shadows of the Sun kuitenkin loppujen lopuksi liiankin vähäeleinen levy? Täytyy myöntää, että joskus levy menettää liikaa itseään huminalle ja hetkelle – etenkin kun levy on "vain" 40 minuuttia pitkä - mutta toisaalta tällainen lähestymistapa pakottaa kuulijan keskittymään yhä tarkemmin jokaiseen ääneen, säröön ja elektroniseen sivupolkuun. Myös Kristoffer G. Ryggin laulu ottaa aivan eri tavalla mukaansa: poissa on liika teatraalisuus, ja kuulija kohtaa miehen ehkäpä kaikkein alastomimpana Ulverin historiassa – lieneekö syy sanoituksissa, jotka kertaavat luopumisen ja "toisen puolen" kysymyksiä: esimerkiksi Like music utelee ilman turhia kielikuvia, "who is there and is it beautiful like music?". Jokainen Ulver-julkaisu saa aina pohtimaan ja ihmettelemään, miten pitkän ja kummallisen matkan yhtye on kulkenut 14 elinvuotensa aikana, ja Shadows of the Sun ei ole poikkeus. Kun What Happened? päättää levyn jäähyväismäisiin tunnelmiin viuluineen kaikkineen, on sama kysymys osittain kuulijankin huulilla. Susi on näyttänyt taas uuden puolen turkistaan.