Smile (CD ) | Ted Poley

artistilta Ismo Karo (25.01.2008) En odottanut etukäteen tältä levyltä mitään erikoista. Yllätys oli sitten sitäkin mukavampi, kun Danger Dangerin ex-vokalistin soolo paljastuikin varsin hyväksi. Melodista hard rockiahan tämä on ja hyvin perinteistä sellaista. Sitä voisi verrata vaikkapa Shyn viimeisimpiin tuotoksiin tai hittiformaatin hylänneeseen Journey-yhtyeeseen, sillä erotuksella, että Ted Poleyn ääni on rutkasti käheämpi kuin Tony Millsin tai Steve Augerin. Poley kuulostaa jopa niin keskinkertaiselta, että korkeammalla ja tietenkin persoonallisemmalla äänellä olisi pistesaalis tällä kertaa suurempi. Nimittäin biisit sinänsä Smilella ovat hyviä ja osittain erinomaisia. Ne ovat tarttuvia ja melodisia. Pääasiassa melankolisia, mutta eivät liiaksi, eli pateettisiksi niitä ei voi kutsua. Kitara ja koskettimet, nuo aor:n peruspilarit, ovat keskenään tasapainossa, kenties siksi, että päähenkilömme on nimenomaan vokalisti. Kuten sanottu, kasarityylisiä hittisinkkuja ei mukana ole, mutta kokonaisuutena albumi on onnistunut. Poley on saanut ulkopuolista biisintekoapua mm. House of Lordsille kynäilleiltä Tom ja James Martinilta, mutta albumi on silti hatunnoston arvoinen suoritus. Levy paranee useammalla kuuntelulla, tosin kuuntelukertojen myötä tulee kaivanneeksi edes yhtä nopeaa rallia. Onneksi pari keskitempoa nopeampaa palaa kuitenkin mukaan on mahtunut. Luv on Me ja Why Can’t We Pretend That It’s Over? ovat kelpo kappaleita, mutta vahvinta materiaalia ovat siitäkin huolimatta ne hieman rauhallisemmat. Yhtä kaikki, Smile on mainio paketti kevyttä hardrockia. Sitä kelpaa kuunnella vaikkapa Urban Talen seuraavaa levyä odotellessa.