Spark (CD ) | Endstand

artistilta Antti Klemi (15.10.2007) Vielä se iskee kipinää, Endstand nimittäin. Yksi Suomen pitkäikäisimmistä ja kovimmista HC-pumpuista on saanut uuden levyn ulos, joka ei osoita hidastumisen tai kaupallistumisen merkkejä. Jalat ovat bändillä maassa kuin sementtiin valettuina, mutta Sparkilta huokuva räjähtävä energisyys saa varmasti kuulijat hyppäämään lattian ja katon väliä. Näin vauhdikkaaksi ja suoraviivaiseksi yhtyeeksi Endstand sisältää paljon sävyjä, joita ei aluksi noteeraa. Vaikka bändiltä riittää rahkeita aggressiiviseen, jopa thrash-poljentoa tavoittelevaan hardcore-ryöpytykseen, ei nopeutta pidetä liikaa yllä, vaan aina on mahdollista vaihtaa rennompaan rähjäykseen ja rokkailuun. Esimerkiksi Ghost etenee hyvällä draivilla ja melodioilla, kun taas Memories on oiva rock-pala positiivisine kaikuineen. Kitaraosastolla tapahtuu koko ajan, mutta varsinaista turpaanvetoa eivät kikat häiritse. Kaksi asiaa jää kuitenkin hämäämään minua Sparkilla. Toinen on hieman turruttava yleissoundi, joka likistää kappaleita liiaksi toistensa kaltaiseksi. Kyse ei ole kuitenkaan puhtaasti soundeista, sillä metallimusiikkiin erikoistunut Anssi Kippo on saanut Astia-studiollaan aikaiseksi Endstandille sopivaa repivyyttä ja mureutta. Toisena epäkohtana on bändin tuhlailu lupaavien introjen kanssa, jotka antavat odottaa jotakin erilaista mutta katoavat biisin startatessa jonnekin kaukaisiin varjoihin. Tietenkin tällaiset ratkaisut ovat osa HC punkin perimää, mutta In Vainin kaltaisia kokonaisvaltaisia tempoiluja olisi mieluusti kuullut enemmänkin. Variaatiota olisi mahtunut varmasti myös Jannen huutoonkin, mutta kun miestä on siunattu näin voimakkailla keuhkoilla ja asenteikkaalla äänellä, voi vastalauseet pyyhkiä pois miinuslistalta. Plussaosastolle taas voi lisätä sanoituspuolen, jossa suoraviivaisesti mutta ei liian pelkistetysti tartutaan peräänantamattomuuteen, pettymyksiin ja hieman nykyskeneenkin Pressure Releasessa. Kun siis Heart of Goldin haikea nostattelu päättää tämän sopivan mittaisen levyn, voi kuulla itsensä hymistelevän tyytyväisenä. Ei se punk ole mihinkään kuolemassa.