The red album (CD ) | Baroness

artistilta Starbuck (01.12.2007) Baronessin debyyttipitkäsoittoa The Red Albumia on hankala lokeroida. Jos pakko olisi, pistäisin bändin kuitenkin jonnekin post-Mastodon-koppaan. Relapse onkin täten passeli lafka bändille, kun näin kerran lafkalle jopa ominaisissa vesissä soudellaan. Isisin, High On Firen ja Mastodonin kaltaisten bändien fanit tykästynevät myös Baronessiin. Jos "sludgecore" olisi oikeasti sana tai termi, kuvailisin Baronessia juuri tällä sanahirviöllä. Monimuotoinen ja -puolinen, syväluotaavan raskas, jopa aavistuksen progressiivinen ja tarttumapinnaltaan rikas Baroness täyttää äänimaailman lukuisilla väreillä ja sävyillä, eikä levyltä musiikillisia vuoria ja laaksoja puutukaan. Isakin kaltaiset raidat soljuvat hienosti, kun taas The Birthingin tai Rays On Pinionin kaltaisia biisejä on pakko sulatella hieman aikaa ennen kuin ne alkavat upota. Laulupuoli on silkkaa huutoa, joskin ajoittaisella melodisella vivahteella. Bändi pitää huolen, että biisien välissä on välillä myös hengähdystaukoja. Rauhalliset väliosat luovat mukavasti suvantoja vesiputousten välille. Esimerkiksi Cockroach En Fleurin hyökyaalto iskee useamman minuutin rauhoittelun jälkeen tehokkaasti. Toki myös biisien sisälle, kuten vaikkapa juuri mainitussa Cockroach En Fleurissä on rakennettu rauhallisempia osia, jotka tekevät levystä varsin dynaamisen. Jos vaikkapa Mastodon keskittyy melko vahvasti myös laulupuoleen, Baroness jättää enemmän tilaa kuuntelijan mielikuvitukselle. Tästä esimerkkinä Teeth of a Cogwheel, jossa voisi vallan hyvin olla laulua, mutta toimii kenties jopa paremmin näin instrumentaalina. Metallin valtavirtaan kyllästyneille Baroness tarjoaa oivallisen, taiteellisemman vaihtoehdon. Bändin erottavat monista aikalaisistaan sen luomat, kulttuurirajat ylittävät sovitukset. Levyn päättävä O'appalachia vie kuuntelijan ehdottomasti mielikuvamatkalle ja toimii loistavana lopetuksena hienolle levylle... ellet jätä levyä pyörimään ja löydä sen perästä vielä piiloraitaa.