The unattractive revolution (CD ) | Crashdiet

artistilta Mape Ollila (25.01.2008) Ruotsalaisessa Crashdietïssä on paljon niitä piirteitä, joista legendoja tehdään. Universalin kiinnitettyä yhtyeen siitä tuli ensimmäinen suoraan suurlevy-yhtiölle signattu glam/sleazebändi kymmeneen vuoteen. Vaikka varsinaisesta menestyksestä ei vielä voitu puhua, yhtyeen johtohahmolle Dave Lepardille a.k.a. David Hellmanille rock'n'roll-elämä maistui sen verran, että ensin hajosi bändi ja sitten lähti henki. Erikoista kyllä, Lepardiin kyllästyneet ja jo kertaalleen bändistä lähteneet kaverit päättivät jatkaa uraansa Crashdïetinä, Hellmanin äidin siunauksella ja tribuuttina Lepardille. Tuon tribuutin vilpittömyydestä onkin sittemmin peistä taitettu. Veikkaankin, etteivät dramaattiset tapahtumat yhtyeen ympärillä ole vielä loppuneet. Suoraan tämän kaaoksen silmään, edesmenneen Lepardin tyhjäksi jättämälle vokalistin tontille on astunut suomalainen, myös Reckless Love-yhtyeessä vaikuttava Olliver Twisted. Yhtyeen kakkoslevyllä Olliver täyttääkin paikkansa paremmin kuin hyvin, ollen selkeästi enemmän nimenomaan laulaja kuin Lepard joka kitaroineen oli bändin ehdoton keulahahmo, mutta ei itse asiassa kovinkaan kaksinen vokalisti. Mutta itse levyyn. Epätasaista on Crashdïetin ulosanti edelleen. Yhtyeen debyytti Rest in Sleaze koostui muutamasta hitistä, joista maailmalle vehkeet haistattava Riot in Everyone on eräs hienoimmista biiseistä genrensä historiassa, parista mukiinmenevästä raidasta sekä joukosta melko tasapaksuja täytebiisejä. Sitä samaa tautia potee myös uusi The Unattractive Revolution. Levy alkaa lupaavasti räväkän, mutta hitusen kliinisen videobiisi In the Raw'n, mukiinenevän Like A Sinin ja levyn ehdottoman helmen, Falling Rainin voimin. Biisitrion nostattaman endorfiinikännin jälkeen loppulevy onkin valitettavasti Olliverin tasokkaita laulusuorituksia, Alonea ja Overnightia lukuunottamatta kuin pitkitettyä krapulaa. Asiaa ei pysty auttamaan edes parin biisin kanssa bändiä jelppimässä käynyt Mick Mars - biisit eivät vain nouse toivotulla tavalla lentoon. Edeltäjäänsä paremmin tuotetussa The Unattractive Revolutionissa ei ole myöskään jäljellä mitään siitä esikoislevyn parhaiden vetojen pursuamasta uhmasta, joka teki tukholmalaiskvartetista vaarallisen oloisen jengin. Nyt tasapaksu ja biisikatras saakin vain mieleni tekemään tämän tästä palata Falling Rainin hienon kertosäkeen pariin.