Two (Poverty) (CD ) | Demiricous

artistilta Niko Kaartinen (25.01.2008) Amerikkalainen Demiricous näki päivänvalon vuonna 2001. Viisi vuotta myöhemmin yhtye runttasi pihalle debyyttinsä One (Hellbound). Vuotta myöhemmin seurasi bändin kakkoskiekko, Two (Poverty). Jälkiliite "poverty" kuulemma kuvaa yhtyeen rahallista tilannetta ennen ja levyn nauhoituksen aikana. Demiricousin genre ei ole helposti määriteltävissä. Levy-yhtiö toteaa bändin jauhavan omanlaistansa "street metalia", mutta samassa ala-viitteiksi annetaan thrash ja death metal. Ja aika oikeaan nuo osuvatkin, sillä yhtye risteilee musiikillisesti jossain Obituaryn ja Exoduksen välimaastossa. Ja huonoa paahtoa tästä geenimanipulaatiosta ei synnykään. Yhtyeen soundi on vähintäänkin rouhea, ja vokalisti Nate Olpin huutoräyhä raapii tapetitkin seinistä. Teknisesti bändi ei tosiaan ole aivan dödistä, vaikka sinne onkin kallellaan vahvasti. Levyn kahteentoista raitaa mahtuu paljon osumia ja myös niitä hutejakin. Valitettavasti terävimmät tällit, kuten levyn riehakkaasti avaava Never Enough Road tai koukuttavin riffein varusteltu Knuckle Eye. Valitettavasti groovejuntta Language of Oblivionin jälkeen levyn kurssi lähtee laskusuhdanteeseen, eikä levyn lopettavan Bleakish Silverin aikana jaksa enää kiinnittää huomiota. Soundillisesti levy on helvetin hyvä. Miksei olisi, sillä bändi osaa hommansa ja tiskin takana nappuloita on ollut kääntämässä viime aikoina enemmän tuottajana kuin soittajana mainetta kerännyt Eric Rutan. Jälki on toimivaa. Kaikkinensa Two (Poverty) sisältää paljon hyviä hetkiä, mutta kokonaisuus ei ole riittävän tasapainoinen, jotta sitä jaksaisi enemmänkin kuunnella. Mutta mikäli pakka vielä eheytyy, niin seuraavalla levyllä bändi voi iskeä itsensä jo lävitse monella sektorilla.