Vol. 2 (CD ) | Hurt

artistilta Tuomas Valtanen (25.01.2008) Sätin Hurtia viime vuonna liiasta laskelmoinnista ja harmaudesta. Kakkoslevy tuli yllättävän nopeasti, mutta muuhan tässä ei sen sijaan yllätä. Kansi vaihtui mustasta valkoiseen ja levyn nimeen lyötiin kakkonen. Tulee vääjäämättä samanlainen fiilis kuin Metallican Loadin ja Reloadin kohdalla. Kakkonen on ylijäämästä kasattu ja samaa huttua, mutta huonommin. Tyyli pysyy tismalleen samana: uusgrungen hengessä rennosti soljuvaa leijailua, joka ei pelota ketään liikaa radiosta kuultuna. Kappaleet kurkottavat epätavallisemmilla sovitusratkaisuilla kuuta kohti, mutta ilmakehästä ei silti päästä edes avaruuteen asti. Mikäli Hurt olisi ottanut opikseen kritiikistä, olisi se edes yrittänyt keksiä jotain uutta musiikkiinsa tai pyrkisi joillain keinoin erottumaan edukseen. Mutta ei. Levy on täysin samalla tavalla laskin kädessä väännetty, kiillotetulla ja ponnettomalla periamerikkalaisella tyylillä tuotettu kuin edeltäjänsäkin. Siitä on vaikea osoittaa suoranaisia vikoja, mutta eipä onnistu hyvien ratkaisujenkaan osoittelu. Soitto kulkee rennon laahaavasti ja mukavasti, lauluissa on herkkyyttä jopa rasittavuuteen asti. Laulu on soundiltaan jopa niin kirkasta ja pinnassa, että suusta irtoavat sylkipisarat voi melkein tuntea kasvoillaan. Niin kliininen Vol.2 on. Toivoin tosiaan, että Hurt olisi petrannut seuraavalle levylleen, sillä debyytissä oli loppujen lopuksi vähintäänkin potentiaalia. Vaan ei, takapakkia otetaan, sillä kappaleetkaan eivät yllä Vol.1:n tasolle. Yksinkertaisesti Vol.2 on vain liian harmaata, tylsää ja edelleen, laskelmoitua. Hurtin akilleen kantapääksi taitaa jäädä se, että yhtyettä on alunperinkin istutettu aivan liian suuriin saappaisiin, jonnekin Metallican ja Toolin väliin. Eihän moista asemaa voi kellekään asettaa, se pitää ansaita.