Nintendonörtti rintamalla – Battlefield vs. Overwatch

En ole räiskintäpelien ystävä. Totta puhuen, olen piessyt sekä Bowserin, että Ganondorfin useammin, kuin ampunut headshotin. Hyrule on ollut minulle se luontevampi taistelukenttä, ja onlinemättämisen tarpeen olen paikannut värikkään League of Legendsin parissa. Minulla ei ole mitään kunnon FPS-räiskintää vastaan, mutta olen valinnut aina konsolipuolen ja Nintendon, joka ei ole erityisen tunnettu hyvistä ammuntapeleistään. Nyt olen kuitenkin aikuinen, ja olen hankkinut myös PS4, ja kun sekä Battlefield 1, että Overwatch tarjosivat minulle sisältöään ilmaiseksi, tartuin tottakai haasteeseen. Ja koska kyseessä on kaksi täysin erilaista peliä, joita ei edes voi verrata keskenään, aion tietysti vertailla niitä!

Battlefield 1 –pohjustus

Lokakuussa ilmestyvä Battlefield 1 kuuluu vuoden odotetuimpiin peleihin, eikä syyttä. Jotenkin ainakin sivusta seuraavalle on tuntunut, että FPS-rintamalla mennään aina vain hullumpaan suuntaan, jossa sotaa käydään jo rakettirepuin ja lasersingoin, eikä vastustajana ole edes vanha kunnon Neuvostoliitto vaan mitkä lie zombiet ja kyborgit. Call Of Dutyn ja Battlefieldin ikuinen taistelu FPS-herruudesta saikin mielenkiintoisen käänteen, kun EA päätti tehdä täyskäännöksen, ja palata alkuun, eli ensimmäiseen maailmansotaan. Nimilogiikassa vedetään vertoja jo Xboxille, kun neljännestä osasta hypätään ykköseen, mutta se ei ole hypeä hidastanut: ajatus hevosella kirmaamisesta vanhanaikaista tankkia vastaan sinappikaasunhuuruisessa miljöössä on vain samperin puoleensavetävä. Kaikki ylimääräinen on karsittu pois ja jäljelle jää vain sodan perusajatus: Tapa tai tule tapetuksi.

Overwatch – pohjustus

Vähemmän hypetetty, enemmän pelattu Overwatch vie räiskinnän päinvastaiseen suuntaan. Siinä missä Battlefield 1 pyrkii olemaan raa’an realistinen, Overwatch ei välitä ihmisten normeista. Sellaisia pienimuotoisia hittejä kuten Warcraft, Starcraft ja Diablo tuottanut Blizzard Entertainment päätti ottaa FPS-maailman haltuun, ja rummutti massiivisilla resursseillaan kasaan Overwatchin. Se on nopeatempoinen, 6 vs 6 taistelu, jossa valitaan lukuisista (kirjoitushetkellä 22) eri hahmoista yksi, jonka ase ja erikoiskyvyt marssitetaan taistojen tielle. Valittavanasi on kranaatinheitin, laserkivääri tai vaikkapa ihan vain jousipyssy (Hanzo best!). Overwatch on erittäin sähäkkä peli, joka näyttää miltei karkilta, ja kalasteleekin etenkin nuorempaa pelaajistoa puolelleen.

Ensivaikutelma

Overwatchin ostamista olin jo ehtinyt harkita, sen sijaan yhtään Battlefieldia en ole koskaan omistanut, joten uusinkaan ei ollut tulossa hyllyyni. Battlefieldista tuli n. viikon mittainen avoin betatestaus, joka sisälsi vain yhden mapin ja rajallisesti ominaisuuksia, kun taas Overwatch oli koko kokonaisuudessaan viikonlopun verran ilmainen pelata. Kapeudestaan huolimatta Battlefield jaksoi hämmästyttää enemmän. On totta, että EA:n toista räiskintää, Star Wars Battlefronttia pelanneet saattavat huomata yhtäläisyyden olevan merkittävä. Silti se ei ole läheskään yhtä häiritsevää, kuin Overwatchin selkeä yhteys Team Fortress 2 – peliin. Jopa minä huomasin tämän, ja olen pelannut TF2 yhden (1) kerran, viime keväänä laneilla. Toki lainailu etenkin hyvin menestyneistä peleistä lienee sallittavaa, eikä tee pelistä varsinaisesti huonoa. Molemmat pelit jaksoivat viihdyttää sen ajan, mitä ilmainen testaus kesti. Mutta kumpi kiinnostaa jatkossa?

Pelikokemus

Battlefieldia oli hauska pelata. Kuoleminenkin tuntui keskimäärin ansaitulta, sillä vaatii töitä saada noilla ensimmäisen maailmansodan aikaisilla aseilla todella joku hengiltä. Ehkä en tajunnut vilkaista kulmaa, ehkä ryntäilin suotta. Overwatch sen sijaan perustuu ryntäilyyn, ja huomasin menettäväni hermoni huomattavasti pahemmin. 22 hahmosta jokaisella on erilaiset kyvyt, ja vie aikansa oppia kaikkien heikkoudet ja vahvuudet. Hyvin nopeasti oppii vihaamaan joitain hahmoja, joitain kykyjä, vastustajia, omia tiimikavereita, itse peliä. Itseasiassa Overwatch nosti pintaan kaiken sen, miksi minun piti aikanaan lopettaa Lollin pelaaminen: Menetän hermoni totaalisesti hävitessäni. Ja myös voittaessani, sillä jos vedän neljä tappoa putkeen ja pelastan koko tehtävän, haluan myös että urotyöni on ”play of the game”. Jos se ei sitä ole, alkaa tympiä. Battlefieldissä tällaista ongelmaa ei ole, siinä on ruudulla vain kylmää sodan statistiikkaa. Sitä paitsi, ei sota yhtä miestä kaipaa. En tiedä onko syy temmossa, vai erikoisiskuissa vai missä, mutta Battlefield ei raasta hermoja samalla tavalla (joskaan en väitä olevani hyvä häviäjä tässäkään pelissä). Battlefieldin rauhallinen tempo myös sopii paremmin konsolipelaamiseen, kun liikkeitä ei voi tehdä aivan yhtä vikkelästi kuin tietokoneella. Overwatch taas on selvästi tehty PC-pelaamista varten, ja vaatii ajoittain aggressiivista pyörimistä.

Loppusanat

En tiedä miten Blizzard on onnistunut yrityksessään nostaa myyntilukuja ilmaisviikonlopulla. Itse olin jo asenteella ”kunhan Overwatch löytyy jostain hieman alennettuun hintaan, niin ostan”. Tämän viikonlopun jälkeen ei tarvitse, sillä koen, ettei pelillä oikeastaan ole minulle enää mitään tarjottavaa, ainakaan yksikseen pelattuna. Saavutin tason 10, menetin hermoni tuhat kertaa, testasin hahmot ja näin kaikki mapit, joita on loppujen lopuksi todella vähän. Totuus on, ettei minulla tule koskaan olemaan viittä kaveria, jotka pelaisivat Overwatchia konsolilla, tuskin edes kahta. Mitä tulee Battlefieldiin, pelkkä beta yhdellä mapilla oli todella myönteinen kokemus. Ja koska se oli sitä myös usealle kaverilleni, uskon, että sitä pääsemme myllyttämään oikein porukalla lokakuusta alkaen. Tuskin sitäkään jaksaisi kauaa yksin pelata, tai liian tosissaan. Sosiaalisuus on tärkeä osa pelaamista, pelasit sitten mitä tahansa, joten näistä kahdesta ostoon menee Battlefield 1. Ehkä Overwatchikin sitten joskus, kun on oppinut hillitsemään hermonsa (tai on varaa paiskoa ohjaimet seinille). Mitä ikinä pelaatkin, tee se kavereiden kanssa, saat enemmän irti.

Pitäkää toisistanne huolta! - Teemu Michael