Kaunotar ja Hirviö - ihanaa ruusuilla tanssimista

Koska nykypäivänä tuntuu tulevan enemmän uusioversioita vanhoista klassikoista, kuin uusia klassikoita, on pelkästään järjellistä että myös Disneyklassikko Kaunotar ja hirviö saa modernisoidun version. Nykyäänhän ei enää piirretä mitään, joten oli tehtävä näytelty live-action versio. Olemme toki nähneet tällaisia "oikeilla näyttelijöillä" tähditettyjä elokuvia jo aikaisemmin: Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa, Cinderella: Tuhkimon tarina ja Viidakkokirja, mutta tämä tekee selkeän poikkeuksen: Kaunotar ja hirviö on päätetty pitää oikeasti ennallaan. Ihan kuin Disneyllä olisi huomattu, että eihän siinä alkuperäisessä ollutkaan mitään vikaa. Elokuvan kanssa on siis otettu tietoinen riski, ja tarjottu musikaalia nykyajan maaoravan keskushermostolla varustetulle yleisölle. Ja se puree, ainakin tällaiseen vanhempaan setään, yllättävän hyvin.  

Kolme eeppistä fantasiamaailmaa kohtaa yllättävässä paikassa

Uskomatonta, mutta totta, elokuvasta ei ole jätetty mitään pois. Se on sama Kaunotar ja hirviö, jota katselimme 90-luvulla, samojen laulujen ja hahmojen siivittämänä. Samat kyyneleet voi tirauttaa samoissa kohtauksissa kuin aiemminkin. Tällä kertaa romanttiselle matkalle päästään kuitenkin todellisen All Stars - kokoonpanon johdattamana: Pääosan Bellenä nappaa Hermione Granger Harry Potterista, Gaston pahiksena häärii Hobitti - leffojen Bard, gentlemannina sivuroolissa itse Obi-Wan Kenobi nuorena ja tämän aisaparina suoraan kukapa muu kuin Sormusten todellinen herra Gandalf. Kaunotar on oikeasti kaunis ja Gaston on oikeasti todella ärsyttävä kaikessa päällikköydessään, joten castaus on mennyt kutakuinkin hyvin. Jopa Obi-Wan vääntää feikattua ranskalaisaksenttia kohtuudella, koska miksi palkata ranskalainen, jos voi saada jedimestarin? Hirviönä sentään pyörii joku hemmo, joka on yhtä unohdettu kuin linna ja sen henkilökunta itse tarinassa, mutta sen naamahan onki tehty tietokoneella.

 

Musikaalit on tosi outoja, mutta kai ne on ihan jees... - tuntematon mieshenkilö

On outoa katsoa elokuvaa, josta on katsonut hieman erilaisen version n. 100 kertaa (Kyllä, meillä ei ollut kovin montaa VHS-kasettia ja Leijonakuningaskin käy yllättävän äkkiä tylsäksi). Laulut ovat tuttuja, vaikka ne onkin tottunut suomeksi kuulemaan (hyyyi, suomea) ja yhtä tarttuvia kuin aina (ja ihan oikeasti hyviä, varsinkin "Gaston") En uskonut tätä koskaan sanovani, mutta luojan kiitos Kaunotar ja hirviö on pidetty musikaalina. Eihän tässä tarinassa lopulta sisältöä ole miksikään varsinaiseksi live-action leffaksi, sillä kaikki uusi ja kiiltävä sisältökin pistää elokuvassa silmään kuin rutto. Kokonaisuudessaan hyvillä esiintyjillä varustettu, viihdyttävä kaksituntinen joka on parhaimmillaan pienessä nostalgiannälässä. En osaa asettua lainkaan sellaisen sivistymättömän bensalenkkarin asemaan, joka ei alkuperäistä leffaa ole nähnyt, mutta näkemys todennäköisesti poikkeaa omastani runsaasti. Eikä tästä nyt onneksi tullut sellaista feminismin ilosanomaa, mitä Emma Watson viritteli ennen ensi-iltaa. Fiksu, kirjaviisas nuori nainen jne. mutta tärkeintä että se on kaunis ja rakastuu. Ja kaunis mekko pitää olla ja tanssiaiset ja silleen, teetä ja sympatiaa. Tämä on kuitenkin prinsessaelokuva.

Kaunotar ja hirviö - mistä se tullaan muistamaan

Noniin, sitten mitä tulee siihen kohuttuun homohahmoon. Joo on, se tanssii miehen kanssa päätöstanssiaisissa, sitä näytetään n. 3 sekuntia. Jos tästä jonkun lapsi saa jonkun tasa-arvo syndrooman tai menee maku koko leffasta niin se on peiliin katsomisen paikka. Kai tämä jonkinasteinen kädenojennus Disneyltä on, mutta ei mikään läpimurto, jonka kunniaksi kannattaisi niin korkata shampanja kuin nousta barrikaadeillekaan. Kaunotar ja hirviö kuitenkin kertoo naisesta, joka rakastuu johonkin ihmisen ja saatanallisen demonin välimaastosta olevaan otukseen. Rauha.

 

"Gaston" on muuten elokuvan ehdottomasti paras laulu - Teemu Michael