Power Rangers - mitä ihmettä mä just katoin

Mighty Morphin Power Rangers on monen lapsuuden suurin suosikki, Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien suurin haastaja ja klassikko. Vuodesta 1993 alkaen räikeän värisissä kumipuvuissaan räjähdysten tahdissa ponnistavat supersankarit olivat jotain, mitä ei länsimaissa oltu ennen koettu, mullistavaa. Koko konsepti ja sen irralliselta tuntuneet "high school" kohtaukset piirakka naamaan - huumorinsa kera selittyy kummasti, kun tietää että suurin osa koko formaatista, mm. kaikki taistelukohtaukset oli revitty suoraan japanilaisesta Kyouryuu Sentai Zyuranger - ohjelmasta. Zyuranger oli yksi palanen Super Sentai - sarjaa, joka on pyörinyt japanin televisiossa aina 70-luvulta asti. Japanilaisia näyttelijöitä ei kuitenkaan, luonnollisesti, haluttu näyttää, joten päälle liimattiin jenkkinäyttelijät huutelemaan taisteluhuutoja ja välillä hengailemaan koululla. Keksipä joku vielä senkin, että musta ranger voisi olla tummaihoinen, ja keltainen ranger aasialaistaustainen. Mutta koska internettiä ei tuohon aikaan ollut, ei kukaan tiennyt (paremmasta) alkuperäissarjasta, joten länsimaissa oli vain Power Rangers ja voi pojat, olihan se kova juttu. Nyt 24 vuotta myöhemmin, olemme saaneet myös upouuden Power Rangers - elokuvan. Spoiler alert: Se on juuri niin huono kuin olettaa voi.  

No mutta ei sen tarvi ollakaan mikään Oscarin arvoinen leffa, kunhan lapset tykkää siitä?

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin eihän alkuperäismateriaalikaan mitään timanttista ole. Viisi moniongelmaista teiniä saa supersankarin pelit, vehkeet ja kyvyt ja pelastaa maailman vihamielisiltä ulkoavaruuden olennoilta päivittäin, koska ystävyys on se todellinen supervoima. Tästä konseptista on onnistuttu repimään yllättävän monta eri versiota, eikä niistä yllättäen yksikään ole varsinaisesti loistanut nerokkuuttaan. Kyseessä on kuitenkin lastenohjelma, joten ei tarvikaan. Power Rangers (2017) menee ensimmäisen kerran pahasti metsään tässä, sillä elokuvalla on älytön k-12 leima. Eikä tätä ole huumorilla laitettu, vaan ihan oikeasti yhdenkään vanhemman ei kannata viedä lastaan tätä teinihormonien täyttämää leffan irvikuvaa katsomaan. Olettaen, että suurin Power Rangers - fanituskausi sijoittuu ikävuosille 4-11, on pehmokauhuelementtien lisääminen elokuvaan täysin järjen vastaista. Mutta annetaan anteeksi, olettaen, että elokuva on suunnattu heille, jotka ovat sarjan parissa kasvaneet ja jo aikuistuneet. Varmasti elokuvassa on tarjolla todellinen nostalgiaryöppy...

 

Älä ota sitä vakavasti, toivoo Power Rangers

... Ei ole. Power Rangers yrittää ottaa itsensä oikeasti tosissaan, ja yli puolet elokuvasta pohdiskellaan ihmisyyttä, teini-iän mukanaan tuomaa kapinaa, ystävyyttä ja muuta liibalaabaa. Kuitenkin se itse vetää itseltään maton alta pakotetulla ja huonolla komiikalla. Esimerkiksi heti alussa näytetään takauma 65 miljoonan vuoden takaa, jossa eeppisen taistelun jälkeen Zordon tekee epätoivoisen ratkaisun ja uhraa itsensä ja muut ja kutsuu meteoriitin kukistamaan pahiksemme Ritan. Dramaattisesta taistosta siirrytään nykyhetkeen, jossa häiritsevän paljon Zac Efronin näköinen sankarimme raahaa sonnia pukuhuoneeseen. Sen jälkeen selviää, että hänen kaverinsa on luullut lypsävänsä lehmää, mutta onkin tosipuheella kaksin käsin runkannut sonnia. Siis ihan oikeasti. Varmuuden vuoksi näytetään häiritsevä siluetti sonnin peniksestä. Tämä on elokuvan tapa sanoa, että mitä tahansa odotitkin, unohda se. Noin puolitoista tuntia myöhemmin nähdään sentään jo ensimmäistä kertaa Power Rangers - asut, jotka saavat taisteluaikaa noin 10 minuuttia. Harmi, koska se on oikeastaan ainoa hetki leffassa, joka tuntui ihan hyvältä.

Älä tule paha hirviö, tule hyvä hirviö

Koska luottamus ystäviin on ystävyyttä, tarvitaan hurja pääpahis vastavoimaksi. Rita on hupaisan sekopäisen noita-akan sijaan jokin demoninen avaruusolio, joka tappaa ihmisiä ihan vain työntämällä kynnet kurkusta läpi. Mutta koska Power Rangers - kauhu/toiminta ei toimi sellaisenaan, niin toki Rita loppua kohti alkaa mm. mussuttaa donitsia ja laulaa rallatella. Elokuva yrittää muutenkin kovasti olla hauska ja jopa itseironinen, mutta niin läpinäkyvällä tavalla, ettei oikein ota selvää, milloin se on tosissaan ja milloin ei. Nostalgianälkää tyydyttämään on tehty yksi kohtaus, jossa noin 20 sekuntia soi legendaarinen Power Rangers - tunnari. Tämä siis kahden tunnin elokuvassa. Sen sijaan elokuva käyttää häiritsevän paljon aikaa esimerkiksi uimiseen ja jaxuhalirinkeihin. Koska ystävyys on se todellinen ässä hihassa, ei mikään Megazord.

Käsikirjoittaja on selvästi tutustunut Agapio Racing Teamin ikiaikaisiin viisauksiin

 

Höttöä hötön päälle

Power Rangers on sellainen epäloogisuuksien ja järjettömyyksien näyttämö, että yksi blogipostaus ei riitä kaiken sen esille nostamiseen. Suuret tärkeät juonikuviot tapahtuvat täysin vahingossa, vaikka sitä kuinka nimittäisi kohtaloksi. Hahmoille koitetaan tehdä kovasti persoonaa dialogin kautta, mutta oikeastaan sininen ranger on koko elokuvan ainoa moniulotteisempi hahmo. Muut ovat päätyneet paikalle sattumalta ihan vaan täytteeksi. Suurin henkilökohtainen konflikti liittyy jonkun todella nolon kuvan lähettämiseen, ja sitten halutaankin loogisesti pelastaa maailma. Elokuva rakastaa headbutteja ja auton pyörähtämistä katolleen, sillä molempia tarjoillaan kokonaiset KOLME kertaa kahteen tuntiin, mikä lienee varmasti jokin ennätys. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, kuinka huono elokuva on, tai kuinka vähän se liittyy mihinkään. Power Rangers on edelleen todella kova, tämä elokuva vain näyttää alkuperäisteoksen potentiaalille kirjaimellisesti härän vehjettä.

 

No no Power Rangers! - Teemu Michael