Gothic

Kaikki alkoi musiikista. Saksassa 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa muun muassa Robert Smith ja Siouxsie Sioux, Depeche Mode tai Anne Clark toivat synkkyyttä äänimaailmaan. Kylmät äänet, mustat vaatteet, tumma meikki, tahriintunut huulipuna, sekaiset hiukset. Tätä säestivät osittain omituiset sanoitukset, jotka olivat täynnä melankoliaa ja kauhua. Näyttämöllä ja jokapäiväisessä elämässä kuvattu ihanteelliseksi oletettu maailma kääntyi ylösalaisin. Post-punkissa ja new wave -musiikissa vallitsi kylmyys, minimalismi, maailmantuska, pimeys ja uhka.

Hyvää monille nuorille, jotka löysivät itsensä tunteineen tästä musiikista tuolloin. Kylmä sota raivosi suurvaltojen välillä, ympäristötuhot olivat suuri aihe, ja uutisissa puhuttiin virallisesti lähestyvästä ydinsodasta. Kaikilla niillä, jotka tuohon aikaan liikkuivat pimeissä kellareissa goottimusiikin parissa, ei ollut tietoisesti mielessä ideologia tai avoin kapina. Monet nuoret halusivat yksinkertaisesti olla erilaisia tai matkia musiikillisia idoleitaan. Toisille kohtaus oli hiljainen, surullinen, musta protesti. Vaikka black scene sai alkunsa englantilaisesta post-punkista, alakulttuuri syntyi Saksassa vasta 1980-luvun alussa. Tämä tapahtui sekä Jugoslavian liittotasavallassa että DDR:ssä. DDR:ssä niin sanottuja ghouleja tai darkeja seurattiin tarkoin valtion turvallisuuden toimesta. The Cure -yhtyeen Robert Smith oli kuitenkin tyylillinen ja musiikillinen sankari myös työläis- ja talonpoikaisvaltion mustalle alakulttuurille, ja hänen asuaan haluttiin jäljitellä.

Tummat asut olivat 80-luvun värikkään muodin suora vastakohta ja siten myös ilmaus vastakulttuurista, joka hylkäsi kaikkialla läsnä olevat neonvärit. Kalpeiden kasvojen ja tummien luomivärien kanssa sopusoinnussa oli Bogeyn kaltaisia yrityksiä, jotka mainostivat synkkää muotia nuorisolehdissä.

Pöksyiset housut, teräväkärkiset goottikengät, löysät topit wavereille, röyhelöpaidat, glitter ja silkki uusromantikoille, jotka leikittelivät sukupuolten hämärtymisellä ja jäljittelivät taiteilijoita, kuten Visagea tai Boy Georgea Culture Clubista. Jo tuolloin alakulttuuri koostui erilaisista virtauksista, kuten mustaan pukeutuneista, raadollisista gootteista, viileistä wavereista, melankolisiin väreihin pukeutuneista uusromantikoista ja militantteihin asuihin pukeutuneista EBM:läisistä, joiden bändit ottivat vaikutteita meluisasta industrial-musiikista.

Koska DDR:ssä ei voinut ostaa kaikkea tätä, ihmiset alkoivat keksiä täällä. Niinpä pappien vaatteiden ja erityisesti mustien erotuomaripaitojen piti toimia mustina asuina omistautuneen käsityön jälkeen.

Inspiraatioita goottilaisiin asuihin ja muotoiluun otettiin muun muassa goottilaisesta kirjallisuudesta. Synkkä, salaperäinen, vanha, ahdistava, pelottava: nämä olivat 1700-luvun lopun Englannin niin sanotun goottilaisen kirjallisuuden ominaispiirteitä. Musiikkilehdistö piti sitä sopivana terminä ja keksi jossain vaiheessa termin Gothic Rock, josta johdettiin termi Gothic scene. Myös elokuvat, sarjat ja sarjakuvat muokkasivat kuvaa mustasta näyttämöstä.

Omituiset nuoret luonnollisesti pelottivat yhteiskuntaa. He näyttivät ihmisille kuolemaa ja pahuutta, käänsivät sosiaaliset normit ylösalaisin, rikkoivat tabuja ja provosoivat ihmisiä ulkonäöllään. Tarinat synkistä rituaaleista, hautojen häpäisystä, satanismista ja okkultismista kerrottiin nopeasti. Kohtaus ei kumonnut näitä ennakkoluuloja, koska se halusi ottaa etäisyyttä normaaliin yhteiskuntaan, eikä se voinut vahingoittaa, jos "normaalit" pysyivät pelosta etäällä. Sitä paitsi monet kristilliset ja okkultistiset symbolit eivät olleet vain ihanan salaperäisiä, vaan sopivat myös täydellisesti antamaan lausunnon. Toisin kuin punk tai hipit, mustat eivät kuitenkaan halunneet poliittista muutosta vaan rauhaa. Kohtausta ei yhdistänyt politiikka eikä uskonto, vaan musiikki ja synkkyys. Yön lapset halusivat olla omiensa joukossa, kuunnella musiikkiaan eikä heidän tarvinnut selitellä itseään.

Mitä monet vanhemmat vielä 80-luvulla pitivät lastensa "vaiheena", on nyt kasvanut elämäntavaksi. Ne, jotka kuuluivat siihen silloin, kuuluvat siihen usein vielä tänäänkin. Jokainen uusi sukupolvi toi mukanaan oman aikansa musiikilliset ja visuaaliset vaikutteet. Nykyään on lukuisia goottifestivaaleja, goottijuhlia ja kaikkia ikäryhmiä ja hyvin monia musiikkityylejä yhdistävä skene. Kuten kaikki alakulttuurit, myös goottilaisuus kamppailee kaupallistumisen ja aitouden kanssa. Siitä huolimatta se vaikuttaa edelleen varautuneelta ja puolustautuvalta ja keskittyy itseensä.