Saksankieliset, runolliset sanoitukset ovat New German Death Artin tavaramerkki. Tunnettuja yhtyeitä tästä genrestä ovat Das Ich, Goethes Erben ja Relatives Menschsein. Muusikot käsittelevät lauluissaan tyypillisiä goottilaisia teemoja: kuolemaa, yksinäisyyttä, eristäytyneisyyttä, uskontokritiikkiä ja maailmantuskaa. Väliaikaisuus on suuri teema, joka heijastuu myös bändien asuissa ja lavaesiintymisissä. Hulluutta ja epätoivoa kuvataan visuaalisesti ja musiikillisesti - joskus surrealistisesti.
Tämän genren kruunasi Danse Macabre - ja nimenomaan myös Das Ich -yhtyeen Bruno Kramm - joka julkaisi 1990-luvun alussa ensimmäiset uuden saksalaisen death-taiteen bändit, jonka nimen musiikkitoimittajat keksivät uudelle genrelle. Neue Deutsche Welle -lehden jälkeen sen piti nyt olla Neue Deutsche Todeskunst -lehti. Keskiajan ja barokin taiteellisia teoksia voidaan muuten varmasti luonnehtia "vanhaksi kuolemantaiteeksi". Vanitas-motiivit olivat jo tuolloin suosittu tyylillinen keino.
Musiikillisesti New German Death Art on elektronista. Toisin kuin uusklassisessa musiikissa, klassiset instrumentit luodaan syntetisaattoreilla. Muuten peliin kuuluvat myös sähkökitara, sähköbasso, äänitehosteet, kuten kellot ja näytteet, sekä rumputietokoneet. Nykyään mustasta musiikista tuskin löytyy yhtään uutta bändiä. Das Ich, Lacrimosa, Sopoer Aeternus ja muutama muu bändi pitävät kuitenkin pintansa.
