Musiikki on mustan skenen pienin yhteinen nimittäjä. Se tarjoaa lähtökohdan ja kantaa mukanaan kaikki mustan rinnakkaiselon vuosikymmenten aikana muodostuneet alaskenit. Ei ole olemassa yhtä ainoaa musiikkityyliä. Yhteistä on musiikin merkitys. Sitä ei pidetä huvitteluna tai taustamusiikkina, vaan tärkeänä keinona ilmaista ajatuksia ja tunteita. Laulun sanoituksilla on usein suuri merkitys. Ne käsittelevät myös synkkiä tunteita, välittävät yhteiskuntakritiikkiä tai tarjoavat tilaa todellisuutta pakenemiselle.
Alkua tästä teki post-punk, joka kehittyi punkista. Se rikkoi perinteisiä musiikkityylejä paitsi musiikillisesti. Kuljetetut tunteet poikkesivat myös populaarimusiikin ihannemaailmasta. Punkkarit olivat jo murtautuneet harmonian läpi, mutta post-punkissa melankolia, pelko ja kylmyys liittyivät raivoon.
Tämä synnytti hyvin erilaisia musiikkityylejä, joita täydennetään edelleen. Asioiden luonteeseen kuuluu, että kehitykselle ei ole nimeä sen synnyn aikana. Luokitukset tehdään jälkikäteen, eivätkä ne siksi useinkaan ole kovin tarkkoja. Edes mukana olevat yhtyeet eivät aina ole samaa mieltä luokittelusta. Esimerkiksi The Cure -yhtyeen gootti-ikoni Robert Smith ilmoitti haastattelussa, ettei hän koskaan laskenut itseään tai yhtyettään osaksi gootti-skeneä. Musiikkitoimittajat ja fanit ovat eri mieltä. Kaikkia ei voi miellyttää. Mutta mustan skenen musiikkilajeille on olemassa muutama kulmakivi. Tässä on joitakin niistä.