Musiikki on mustan skenen pienin yhteinen nimittäjä. Se tarjoaa lähtökohdan ja kantaa mukanaan kaikki mustan rinnakkaiselon vuosikymmenten aikana muodostuneet alaskenit. Ei ole olemassa yhtä ainoaa musiikkityyliä. Yhteistä on musiikin merkitys. Sitä ei pidetä huvitteluna tai taustamusiikkina, vaan tärkeänä keinona ilmaista ajatuksia ja tunteita. Laulun sanoituksilla on usein suuri merkitys. Ne käsittelevät myös synkkiä tunteita, välittävät yhteiskuntakritiikkiä tai tarjoavat tilaa todellisuutta pakenemiselle.
Alkua tästä teki post-punk, joka kehittyi punkista. Se rikkoi perinteisiä musiikkityylejä paitsi musiikillisesti. Kuljetetut tunteet poikkesivat myös populaarimusiikin ihannemaailmasta. Punkkarit olivat jo murtautuneet harmonian läpi, mutta post-punkissa melankolia, pelko ja kylmyys liittyivät raivoon.
Tämä synnytti hyvin erilaisia musiikkityylejä, joita täydennetään edelleen. Asioiden luonteeseen kuuluu, että kehitykselle ei ole nimeä sen synnyn aikana. Luokitukset tehdään jälkikäteen, eivätkä ne siksi useinkaan ole kovin tarkkoja. Edes mukana olevat yhtyeet eivät aina ole samaa mieltä luokittelusta. Esimerkiksi The Cure -yhtyeen gootti-ikoni Robert Smith ilmoitti haastattelussa, ettei hän koskaan laskenut itseään tai yhtyettään osaksi gootti-skeneä. Musiikkitoimittajat ja fanit ovat eri mieltä. Kaikkia ei voi miellyttää. Mutta mustan skenen musiikkilajeille on olemassa muutama kulmakivi. Tässä on joitakin niistä.
Post Punk
Siouxsie and the Banshees jätti jälkensä post-punkiin 80-luvun alussa. Laulaja Siouxsie Sioux onnistui värväämään bändiinsä ketään muuta kuin Robert Smithin, joka myöhemmin vaikutti keskeisesti mustan skenen kehitykseen The Cure -yhtyeensä kanssa. Ajan waverit ja gootit kopioivat ja yksilöivät hänen meikkinsä, kampauksensa ja pukeutumistyylinsä. Post-punk-taiteilijoita olivat myös yhtyeet kuten Gang of Four, Joy Division tai Talking Heads. Muusikot poimivat punk-elementtejä, mutta halusivat lisää sisältöä ja antoivat musiikkityylille uuden suunnan eri soittimien, sointujen ja sanoitusten avulla. Punk halusi tuhota, post-punk kritisoida, provosoida ja muokata omaa tulevaisuuttaan - mielellään myös puuttumalla epäkohtiin.
Kuten aina musiikin alalla, tutkijat eivät ole aivan samaa mieltä siitä, mikä kaikki kuuluu post-punkiin. Moni laskee post-punkiksi myös New Wave -yhtyeen, joka kuulosti poppimaiselta. Ehkä post-punkia voidaan pitää yksinkertaisesti eräänlaisena musiikkigenrenä, jolle ei ole asetettu mitään sääntöjä. Bändit kokeilivat kaikenlaista, julkaisivat levyjä pienillä ja itsenäisillä levy-yhtiöillä ja valloittivat maailmaa undergroundista käsin.
Goottirock
Goottirock hallitsi 80-luvun mustaa skeneä uuden aallon ohella. Bändit kuten The Cure, Bauhaus tai jopa The Sisters of Mercy ovat syntyneet post-punk-skenestä tai perustuneet siihen. Jopa silloin vielä niukasti levinneet radio- ja televisio-ohjelmat esittivät videoita näistä yhtyeistä. Malli 80-luvulla kokoontuneelle goottilaisuudelle, joka juhlii synkkiä sankareitaan. Jopa termi "gootti" tuli kuvaannollisesti post-punkista, sillä Siouxsie and the Banshees -yhtyeen basisti antoi yhdelle bändin albumille tämän nimityksen. Koska termi mainittiin useammin, se otettiin lopulta käyttöön. Uusi goottikohtaus oli kuitenkin hallittavissa, ja niinpä muusikot nähtiin soittamassa eri bändeissä. He tuottivat joskus post-punkia, joskus goottirockia ja kokeilivat monella tasolla. Tyypillisiä goottirock-kappaleita ovat esimerkiksi Bauhausin Bela Lugosi's Dead, Sisters of Mercyn Alice tai Siouxsie and the Bansheesin Spellbound. Muita goottirock-yhtyeitä ovat Fields of the Nephilim, The Mission, The Cult ja Rosetta Stone.
Uusi aalto
Kukaan ei oikeastaan tiedä, mitä post-punk, mitä goottirock ja mitä new wave ovat, vai ovatko ne kenties kaikki samaa asiaa. Tai ainakin ihmiset kiistelevät siitä. Jos termi käännetään, saadaan "uusi musiikillinen aalto", josta voidaan olla samaa mieltä. Ainakin 70-luvun lopulla oli jo kokoelma, joka julisti "New Wave" -nimitystä ja yhdisti Talking Headsin, Ramonesin ja The Damnedin kaltaiset yhtyeet. Tosiasia on, että New Wave korvasi punkin ja toi mukanaan eri suuntaisia bändejä. New Romantics ja Adam & the Ants tai Visage olivat yhtä lailla osa sitä kuin goottirockbändit, Duran Duranin kaltaiset syntipoppibändit tai osa EBM-musiikista. Saksassa Fehlfarbenin, Einstürzende Neubautenin ja DAF:n kaltaiset yhtyeet juhlivat menestystään. Jos ei ole musiikkitieteilijä, kaikki se, mitä 80-luvun alkupuolella kuultiin mustassa musiikissa, niputetaan New Wave -termin alle. Kohtauksen kävijät olivat aaltoliikkeitä. Electro Wave, Cold Wave, Dark Wave ja monet muut kategoriat, voit jakaa bändejä musiikillisesti vieläkin enemmän.
Synth Pop
Depeche Mode, New Order, OMD, Gary Numan: he kaikki rakastivat syntetisaattoreitaan ja toivat ne voimakkaasti kappaleisiinsa. Syntikkapopiksi kutsuttu musiikkilaji kehittyi. Pioneereja olivat Kraftwerkit, jotka toivat uuden soundin lavalle ideoillaan. Musiikki oli hyvin tanssittavaa, mutta myös jotenkin kylmää ja ahdistavaa. Musiikki tuntui pitävän etäisyyttä kuulijaan. Synteettiset äänimaisemat ja lähes tunteettomat äänet ympäröivät fanit kiehtovalla uudella musiikillisella soundilla. Elektroniset instrumentit olivat päivänvaloa. Tyypillisiä yhtyeitä olivat ja ovat esimerkiksi Pet Shop Boys, Visage, Ultravox tai New Order ja Soft Cell. Tunnettuja kappaleita, joita soitetaan yhä nykyäänkin, ovat Visagen "Fade to Grey", Tubeway Armyn "Are friends electric", New Orderin "Blue Monday" ja Depeche Moden "Master and Servant". Myöhemmin futuristista, viileää soundia kehitettiin syntetisaattoripopin romanttisemmiksi versoiksi.
Teollisuus
70- ja 80-luvun industrialilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä nykyään kutsutaan industrial-musiikiksi. Jos et usko sitä, voit kuunnella Throbbing Gristlen kappaleita, jotka aiheuttivat tuolloin skandaalin toisensa jälkeen. Industrial ei ollut vain musiikkilaji, vaan uusi taidemuoto, jossa tuhoaminen ja itsetuho kulkivat käsi kädessä. Konsepti- ja toimintataiteilijat esiintyivät bändien kanssa tai bändeinä. Näin tehdessään he tasapainoilivat taiteen ja sietämättömyyden hienolla rajalla. He kohtasivat yleisön visuaalisten ja musiikillisten rajakokemusten kanssa ilman suojaa. Musiikki ei ollut melodista, vaan muistutti aggressiivista äänihyökkäystä. Muiltakin osin näyttämö oli sotaisa ja poliittinen. Viranomaisia, poliittisia kokoontumisia ja sotilasnäytöksiä oli nähtävissä. Kauhua sen kaikissa muodoissa hyödynnettiin. Täältä on muuten peräisin myös nykyäänkin usein käytetty valkokangas, jossa näytetään elokuvia tai uutisotteita. Erittäin tunnettu yhtye on Laibach. Post-industrialissa musiikista tuli tanssittavampaa ja siedettävämpää.
Electro Wave
New Wave -yhtyeet, jotka työskentelevät pääasiassa syntetisaattoreiden kanssa, kuuluvat luokkaan "Electro Wave". Erittäin tunnettu edustaja on esimerkiksi Anne Clark. Toiset yhtyeet sekoittivat Electro Wavea EBM-vaikutteisiin, jolloin tuloksena oli kova soundi, jossa oli melodiaa. Esimerkiksi Project Pitchfork tunnetaan tästä hyvin. Muita genren bändejä ovat Frozen Autumn tai The Eternal Afflict. On kuitenkin jälleen kerran epäselvää, mitä Dark Wave on ja missä kulkee raja Electro Waveen tai muihin tyyleihin. Bändin lauluäänille oli ja on kuitenkin tyypillistä, että ne olivat ja ovat melko rajuja lauluääniä ja yhteiskuntakriittisiä sanoituksia. Laulumelodiat - kuten synteettisessä popissa - ovat harvinaisempia.
Uskoklassinen
Uusi klassisen musiikin genre on melko uusi mustan musiikin genrejen sateenvarjon alla. Ajatuksena oli tehdä klassisesta musiikista houkuttelevaa nuoremmalle yleisölle. Noin vuodesta 2010 lähtien Max Richterin ja Jóhann Jóhannsonin kaltaiset muusikot on luokiteltu tähän musiikkityyliin. Goottilaisuudessa tämä suuntaus on melko harvoin edustettuna, ja sitä kuulee vain muutama harrastaja. Leipzigin WGT:ssä järjestetään joskus klassisia konsertteja faneille historiallisissa tiloissa, mutta niillä ei ole juurikaan yhteistä uuden musiikin kanssa. Kriitikot pitävät tätä musiikkityyppiä levy-yhtiöiden strategiana löytää vastalääke klassisten levyjen vaisulle myynnille.
Neofolk
Neofolk on tällä hetkellä kiistellyin musiikkigenre goottilaisuudessa. Joillekin tämä musiikkigenre on yksi harvoista genreistä, joilla on sisältöä ja musiikillista kapinallisuutta, toisille neofolk on oikeistolaisen ideologian ilmaus, johon ei haluta liittyä. Monet tämän tyylilajin artistit tuntevat itsensä väärinymmärretyksi, kun he rikastuttavat musiikkiaan poliittisilla sitaateilla menneisyydestä, kulkevat köyttä natsien menneisyyden kanssa ja esiintyvät lavalla univormuissa. Heille kyse on useimmiten provokaatiosta, ja harvemmin voidaan luoda vankka yhteys oikeistolaiseen ideologiaan. Neofolk syntyi Englannissa 80-luvun lopulla. Death in June ja Sol Ivictus -yhtyeitä pidetään tämän musiikkilajin perustajina, joka myöhemmin kehittyi itsenäiseksi ryhmäksi ja tuotti sellaisia yhtyeitä kuin Allerseelen, Blood Axis, Current 93 tai Kirlian Camera. Musiikki soitetaan usein akustisilla soittimilla, ja siinä korostuvat kitarat, huilut, viulut tai rummut, joita usein säestetään syntetisaattorisoundeilla.
Uutta saksalaista kuolemantaidetta
Neue Deutsche Todeskunst -yhtyeen musiikki juhli suurta menestystä mustan musiikin piirissä 80-luvun lopulla. Bändit kuten "Das Ich" tai "Goethes Erben" sekoittivat elektronista musiikkia ja neoklassista, goottilaista rockia ja aaltoa ja loivat saksankielisiä, abstrakteja ja runollisia sanoituksia kaikenlaisista morbideista aiheista, joista osa sisälsi historiallisia viittauksia. Danse Macabre -levymerkki, jonka perusti Bruno Kramm, osa "Das Ich" -yhtyettä, varmisti musiikin laajan levityksen Etelä-Saksasta alkaen.
Markkinat kyllästyivät kuitenkin nopeasti, ja niinpä levy-yhtiö lopetti toimintansa jo vuonna 1994, ja sen myötä myös musiikkigenre. Myös suositut bändit muuttivat musiikillista suuntaansa ja katosivat jälleen näyttämöltä. Vuonna 2005 "Danse Macabre" -niminen levy-yhtiö herätettiin henkiin, mutta se käsitteli lähinnä muita musiikkityylejä ja auttoi genren kapeaan asemaan. Tämän seurauksena Die Neue Deutsche Todeskunst antoi äänen nousevalle uudelle saksankielisten taiteilijoiden sukupolvelle, kuten "Fliehende Stürmenille", joka menestyi vuosien mittaan yhä paremmin.
Goottipunk
Termi goottipunk on syntynyt vasta viime vuosina ja kuvaa takautuvasti silloisten goottirock-bändien varhaisvaiheita. Tätä musiikkityyppiä kuvataan usein termeillä kuten "positiivinen punk" tai "batcave". "The Damned, Siouxsie & The Banshees ja Joy Division aloittivat ensimmäiset musiikilliset askeleensa punkista, ennen kuin he saivat oman erottumattoman soundinsa. Joidenkin yhtyeiden punk-alkuperä oli kuitenkin ratkaiseva piirre seuraavina vuosina. "The Southern Death Cult", "Sex Gang Children" ja myös "Alien Sex Fiend" tuntuivat yhdistävän punkia ja goottirockia uudella ja karulla tavalla. Tuohon aikaan erityisesti lontoolaisesta Batcave-klubista tuli tämän musiikkityylin musiikillinen sulatusuuni, joka toi mukanaan lukuisia uusia bändejä. Batcaven loppumisen ja punk-liikkeen hiipumisen myötä myös goottipunk katosi 80-luvun puolivälissä ja hajosi goottirockiksi. Vuosituhannen vaihteessa "goottipunk" sai uusia impulsseja "Cinema Strange" -yhtyeistä, jotka visuaalisen tyylin lisäksi tulkitsivat uudelleen myös juurevan punkin. Niin sanottu "Batcave Revival" alkoi.
Horror punk
Horrorpunk on hardcore-punkin ja death rockin musiikillinen symbioosi, jota on rikastettu 60-luvun alun rockabilly- ja surffirock-elementeillä. Jo vuonna 1977 "Misfits" alkoi yhdistää punkia tuon ajan ääniin, kun taas newyorkilainen Cramps maustoi sitä punkrockilla ja autotallirockilla. Temaattisesti ja ennen kaikkea ulkoisesti ne suuntautuivat klassisiin B-elokuviin ja kauhutrashiin eli kauhuelokuviin, joissa oli täysin liioiteltuja pelottavia hetkiä. Vielä 40 vuoden jälkeenkin horropunk on edelleen hyvässä kunnossa, ja sitä ovat kehittäneet Christian Deathin ja 45 Graven kaltaiset yhtyeet. Ajan myötä horror punk sulautui kuitenkin yhä enemmän muihin musiikkilajeihin, kuten horrorbillyyn tai horror rockiin, jotka sulautuivat siihen lähes täysin. Kontrabasso on usein erityisen vaikutusvaltainen tässä musiikissa, joka saa slap-tekniikan avulla aivan omanlaisensa dynamiikan. Bändit kuten "Bloodsucking Zombies From Outer Space", "Koffin Kats" tai "Kitty in a Casket" ovat edelleen hyvin aktiivisia ja konsertoivat säännöllisesti. Vaikka päällekkäisyyksiä goottilaisuuteen on nähtävissä ja kuultavissa hyvin selvästi, goottilaismotiivien täydellinen ja tarkoituksellinen ylilyönti on varattu kauhupunkille, joka välillä ajautuu jopa veriseen slapstickiin.
EBM
EBM on lyhenne sanoista "Electronic Body Music". Nimi kertoo kaiken. Kappaleet koostuvat toistuvista sekvenssijuoksuista, jyskyttävistä ja tanssillisista rytmeistä sekä - usein megafonin läpi huudetuista - sanoituksista. Post-punk, industrial ja new wave -musiikkigenrejen myötä EBM:n merkitys kasvoi 1980-luvun alussa, ja vuonna 1987 se johti jopa nuorisokulttuuriin, jolla oli oma tyylinsä. EBM on aina tanssittavaa. Sanoitukset lauletaan tai puhutaan yleensä selvästi ja hyvin syvällisesti, jopa huudetaan tai haukutaan. Alkuaikoina DAF (Deutsch Amerikanische Freundschaft) muokkasi tätä genreä ennen kuin "Die Krupps", "Front 242" tai Nitzer Ebb antoivat uusia impulsseja ja ottivat ohjat käsiinsä. Sisällöllisesti he tyytyivät hokemaan iskulauseita. Naisia on harvoin EBM:n näyttämöllä ja sen edessä. Kritiikki yhteiskuntaa, uskontoa, politiikkaa tai teknologiaa kohtaan on osa monia sanoituksia, mutta ei kannanottoa tai kannanottoa. Tekno- ja rave-skenen syntyessä 90-luvun alussa yhä useammat EBM:n harrastajat siirtyivät myös uuteen leiriin.
Gootti metalli
Gootti-metalli on yhdistelmä kahta musiikkityyliä, dark wavea ja metallia, joista tyyliä antava osa on peräisin metallimusiikista. Metallikentällä on jo useita alaluokkia, jotka ovat itsenäisiä ja joilla on musta asenne: Symphonic Metal, Dark Rock tai Dark Metal. "Paradise Lost" tai "Tiamat" muokkasivat vastikään luotua genreä "Gothic Metal", kun taas monet muut yhtyeet ja metallialojen kapeikot hiipivät goottilaisille lavoille. "Gothic metalista" tuli yhteisnimitys eri tyyleille, kuten sinfoniselle metallille, synkälle rockille tai jopa keskiaikaiselle rockille. Vaikka Type O Negative ja HIM voitaisiin helposti luokitella tämän yhteisnimityksen alle, tuntijoiden olisi paljon vaikeampi sanoa "Nightwish" tai "Epica". Ne kuuluisivat paljon todennäköisemmin power metalin tai heavy metalin kategoriaan. Gothic metal toi yhteen kaksi kohtausta, jotka eroavat toisistaan vain toisella silmäyksellä. Metallipään suhde musiikkiin on energinen, kun taas gootti on enemmän sisäänpäin kääntynyt kuuntelija.
Uusi saksalainen kovuus
Uusi saksalainen hardness kehittyi 90-luvun puolivälissä ja siihen vaikutti erityisesti bändi Oomph! jota pidetään sen perustajina. Vuonna 1994 he sekoittivat tarttuvia elektronisia ääniä hard rock -musiikkiin, lisäsivät mieleenpainuvia ja tarttuvia sanoituksia ja juhlistivat saksan kieltä. Kun aluksi genre joutui tyytymään vain Fleischmannin ja Schweisserin kaltaisiin bändeihin, Rammstein aiheutti todellisen suosion nousun vuonna 1997 albumillaan Sehnsucht. Joillekin se oli vain rock-versio uudesta saksalaisesta aallosta, kun taas toiset juhlivat uutta rakkautta saksan kieltä kohtaan. 90-luvun lopulla levy-yhtiöt alkoivat rekrytoida massiivisesti esiintyjiä, jotka voitiin luokitella osaksi menestyksekästä Neue Deutsche Härte -ryhmää. Niinpä he ottivat valikoimaansa In Extremon, Subway to Sallyn ja myös Tanzwutin tyydyttääkseen saksankielisten, karkeilla sanoituksilla varustettujen rock-kappaleiden kysynnän. Rammstein antoi genrelle lisää suosiota kansainvälisen tunnustuksen myötä. Ne määrittelivät Neue Deutsche Härten. Rammsteinin myötä sanoitukset muuttuivat kiistanalaisemmiksi, ääntäminen selkeämmäksi ja rullaavasta "R:stä" tuli laulun tavaramerkki.
Keskiaikainen kallio
Keskiaikaisessa rockissa yhdistyvät historialliset instrumentit hard rockiin ja elektronisiin ääniin. Muinaiset sanoitukset käsittelevät tarinoita keskiajan tienoilta. Muutamat ovat myös historiallisia ja ne esitetään alkuperäisinä. Esimerkiksi In Extremon Merseburger Zaubersprüche. Säkkipillit, huuliharppu, harppu, huilu ja luuttu solmivat musiikillisen kumppanuuden rumpujen, kosketinsoittimien, kitaran ja basson kanssa. Myös näyttämöteoksessa leikitellään keskiajan motiiveilla, ja niissä käytetään soihtuja, tulta ja keskiaikaisia vaatteita. In Extremon lisäksi genren edustajia ovat muun muassa Subway to Sally, Rabenschrey ja Tanzwut. Gootit käyvät mielellään keskiaikaisten ja keskiaikaisten rockbändien konserteissa, mutta keskiaikainen skene ei kuulu mustaan skeneen. Keskiaikainen rock ja keskiaikainen metalli muodostavat oman markkinarakonsa, eikä niillä ole mitään tekemistä goottien musiikillisten juurien kanssa.
Goottipop
Gootti-skenestä - kuten lähes kaikista alakulttuureista - tuli lopulta hyvä tulonlähde musiikkiteollisuudelle ja muodille, ja päinvastoin. Kohtauspaikan yhtyeet ojensivat tuntojaan mustan reunan ulkopuolelle ja saivat rohkaisua. Valtavirta tuli mustan musiikin maailmaan. Sen myötä syntyi miellyttävämpiä kappaleita, jotka kuulostivat tummalta popilta tai jopa saksankieliseltä iskelmältä. Erinomainen esimerkki tästä oli Graf ja hänen yhtyeensä Unheilig. Blutengel, In Extremo tai Faun ovat myös toistuvasti joutuneet kohtauksen sisällä voimakkaan kritiikin kohteeksi siitä, että he ovat muuttaneet musiikkiaan kaupalliseksi ja tarjoavat latteita kappaleita massoille. Jopa Oomph!:n kaltaiset kovan luokan bändit uskalsivat ottaa askeleen valtavirtaan ja osallistuivat jopa Bundesvision laulukilpailuun. Echo Pop -palkinnoissa heidät kuitenkin suljettiin pois kappaleensa sanoitusten vuoksi.