Slayer, Anthrax, At The Gates ja Lost Society - Hartwall-areena

Kukapa olisi joskus takavuosina uskonut - vaikkapa Nummirockissa vuonna 1998 -, että amerikkalainen thrash-legenda Slayer soittaa Suomen-keikkansa Helsingin Hartwall-areenalla - siis tämän maan suurimman jäähallin uumenissa?

Niin kuitenkin kävi joulukuussa 2015, kun Slayerin mittavan Euroopan-kiertueen melkein vimeinen konsertti soi Suomessa. Hartwall-areena ei aivan pullistellut väenpaljoudesta, mutta hyvät "rässibileet" Pasilassa silti vietettiin.

Illan ensimmäisenä vetäisi jyväskyläläisnelikko Lost Society, jonka energiatasot eivät ilmeisesti koskaan laske alle sadanviidenkymmenen prosentin. Yhtye esitteli puolituntisessa setissä myös alkuvuodesta ilmestyvää Braindead-kolmoslevyä muutamankin kappaleen verran.

Rivinsä joitakin aikoja sitten pitkän tauon jälkeen kasannut ruotsalaisyhtye At The Gates on melodisen deathmetalin ehdoton legenda, mutta lähinnä Slayeria katsomaan tullut suomalaisyleisö ei hirveästi lämmennyt göteborgilaisten tiukalle paiskomiselle. Slaughter Of The Soul -merkkiteos (1995) oli ruotsalaisviisikon ohjelmiston selkäranka, mutta myös paluulevy At War With Reality sai iltamassa tanakan osansa. Keulakuva Tomas Lindberg ei ilmeisesti lavahahmona petä koskaan ja onhan miehen tavallista kireämpi deathmetal-kähinäkin tunnistettavuudessaan omaa luokkaansa.

Thrashmetalin kuuluisaan Big Four -joukkioon Slayerin, Metallican ja Megadethin kanssa lukeutuva Anthrax sai suomalaisyleisöltä edellisesiintyjää huomattavasti kiihkeämmän vastaanoton. No, kun yhtye aloittaa tykityksensä Caught In A Mosh -klassikolla, niin vaihtoehtojakaan ei paljon jää: päiden on heiluttava ja moshpitin on pyörittävä.

Todella energisesti esiintyneen - erikoismaininta annettakoon jälleen iloisesti pomppineelle kitaristi Scott Ianille, joka kehuskeli aikaisemmin illalla haastattelutuokiossa Lost Societya - Anthraxin setti oli suurelta osin melkoista murhaa (Among The Living, Madhouse, Indians ja niin edelleen), mutta tässä yhteydessä täytyy silti kummastella erästä seikkaa: miksi 80-luvun alkupuolelta asti levyjä julkaissut orkesteri sisällyttää lyhyehköön settiinsä peräti kaksi lainabiisiä? Siis Got The Timen (Joe Jackson) ja Antisocialin (Trust)?

Olisihan siellä nimittäin niitä omiakin ralleja vaikka kuinka paljon... Niistä omista puheen ollen: helmikuun lopulla ilmestyvä Anthrax-kiekko For All Kings vaikuttaa EMP:n suorittaman ensitutustumisen perusteella todella hyvältä albumilta! Niin ja kerrottakoon sekin, että Anthrax muuten nähdään ensi kesänä eräällä suomalaisfestivaalilla - arvaatko, millä?

Ja sitten Slayer... No, Slayer on Slayer on Slayer. Eihän siitä pääse mihinkään.

Veteraaniyhtyeellä oli Helsingin-keikkaan mennessä takana kuutisen viikkoa yhtäjaksoista kiertämistä, mutta sitä ei huomannut ainakaan negatiivisessa mielessä. Ei väsymystä, ei leipääntymistä, pelkkää hurjaa paahtoa.

Settilistakin oli melkoista... no, paremman sanan puutteessa, murhaa. Ikiklassikot (muun muassa Hell Awaits, Chemical Warfare, Raining Blood, Angel Of Death ja South Of Heaven) olivat tietenkin edustettuina, mutta edes hieman harvemmin kuulluista Slayer-klassikoista tunnelmaa nostattivat erityisesti Black Magic ja Die By The Sword. Myös uuden levyn avausraita Repentless on vakaasti nousemassa Slayer-kappaleiden aatelisten joukkoon.

Komeasti koristellulla lavalla esiintynyttä Slayeria ei tietenkään lavabändinä tunneta Anthraxin kaltaisena "iloisena hyppelyjoukkiona", mutta ei kalifornialaisnelikon toimituksesta silti energiaa puuttunut. Tämä Slayerin energia... niin, se on vähän toisenlaista, sellaista vähän tummempaa.

Anthraxin ensi kesänä tapahtuva festarikeikka jo mainittiin, mutta Slayerin suunnalta vastaavasta ei ole ainakaan tätä kirjoitettaessa kuulunut. Mutta toivokaamme, että myös Slayer tekee paluun suomalaisille kesäjuhlille - sen ME ansaitsisimme!