The Scorpions ja Accept - vihdoinkin yhdessä!

Helsinki, Hartwall-areena, 13.11.2013.

Aikaisemmin syksyllä julkaistu tiedote kertoi: "The Scorpions saapuu Suomeen. Helsingin-keikan erikoisvieraana esiintyy Accept ja Seinäjoella sekä Oulussa avausbändinä soittaa Eppu Normaali". No, Eput on tietenkin suomalainen instituutio, mutta muutama raskaamman musiikin ystävä saattoi päästää parikin ärräpäätä sen vuoksi, ettei hevilegenda Accept tullut "Skorppareiden" mukana maakuntiin.

No, Helsingissä ei jouduttu murehtimaan tätä asiaa, sillä Accept rämäytti tunnin settinsä käyntiin tasan kahdeksalta. Avausnumerona sai kunnian toimia "Hung, Drawn And Quartered" - siis eräs tuoreemman Accept-materiaalin kulmakivistä. Livesoundi oli välittömästi kohdallaan, joten (ilmeisesti) The Scorpionsin oma soundcheck oli sujunut joutuisasti. Toisinaanhan käy niin, että illan pääbändi hieroo omaa livesoundiaan turhankin pitkään eikä avausyhtyeelle jää tällöin kunnollista mahdollisuutta tarkistuttaa omia balanssejaan. Eikä aivan tavatonta ole sekään, että pääesiintyjä torpedoi lämmittelijän soundcheckin tahallaan - siis pelätessään illan ensimmäisen bändin varastavan shown "liian hyvällä meiningillä". Varsinkin amerikkalaisyhtyeiden tiedetään toisinaan syyllistyvän tällaiseen ankeuteen - kysykääpä vaikka suomalaiselta Diablolta, miten se Machine Headin lämmittelypesti taannoin sujuikaan...

No, Hartwallilla ei ollut tällaisesta pissipäisyydestä pelkoa, ja tuskinpa The Scorpionsilla, tai yhtyeen taustavoimilla, on muutenkaan mitään Acceptia vastaan. Jos olisi niin bändi ei todellakaan olisi esiintynyt Helsingissä The Scorpionsin kanssa - vieläpä ensimmäistä kertaa koskaan. Todellakin, Hartwallilla tehtiin raskaan rockin historiaa, sillä kymmeniä vuosia toimineet The Scorpions ja Accept eivät olleet koskaan aikaisemmin esiintyneet samana iltana samassa tilassa - uskomatonta, mutta totta!

Suuren määrän musiikkia urallaan levyttäneen Acceptin miekkoset olivat taatusti hieroneet älynystyröitään miettiessään illan settilistaa. Bändin pari tuoreinta albumia ("Blood Of The Nations" 2010 ja "Stalingrad" 2012) ovat saaneet mainion vastaanoton, mutta samalla yhtyeen vanhemmasta repertuaarista löytyy klassikko jos toinenkin. Hartwallilla näistä kuultiin muun muassa "Princess Of The Dawn", "Restless & Wild", "Metal Heart" ja "Balls To The Wall".

Kova liveporukkahan Accept on, ei siitä pääse mihinkään. Kitaristi Wolf Hoffman oli lavalla kuin se kuuluisa "Hangon keksi" ja sitähän oli oikein mukava seurata, kun jo 70-luvulta asti Acceptissa soittanut mies tuntui nauttivan touhusta täysin aidosti, oikeasti ja sydämensä pohjasta. Laulaja Mark Tornillo taas hoiti hommansa siihen malliin, että tuskinpa kovinkaan moni jäi kaipaamaan entistä Accept-keulakuvaa Udo Dirkschneideria.

Accept oli siis yllättävänkin mainio, mutta ilta oli tietenkin The Scorpionsin, ainakin sen "suuren yleisön" mielestä. "Sting In The Tail" käynnisti karkelot puoli kymmenen seutuvilla ja kas kummaa, livesoundi oli yllättävän paljon sekavampi kuin Acceptilla. Soittiko kitaristi Rudolf Schenker todella epätarkasti, sillä soolokepittäjä Mathias Jabs tuntui suorittavan hyvällä tasolla? Joka tapauksessa kitarasoundi oli kummallisen epäselvä. Tämä korostui mahtaviin kitarariffeihin ja -liideihin perustuvassa "Coast To Coast" -biisissä, jonka seuraaminen aiheutti tällä kerralla lähinnä irvistyksiä. No, onneksi bändin miksaaja otti äänimaailman paremmin haltuun konsertin edetessä.

The Scorpionshan lähti viimeiselle kiertueelleen jo vuosia sitten, mutta jäähyväiset on sittemmin peruttu ja parhaillaan käynnissä olevan rundin otsikko onkin paljon totuudenmukaisempi eli "Rock N Roll Forever". Tosiasia on kuitenkin se, etteivät nämä miehet ole enää mitään junioreja: hienosti laulanut Klaus Meine on 65-vuotias ja Schenker on samanikäinen, joten yhtyeen settilistakin alkaa luonnollisesti kallistua enemmän kohti balladiosastoa - ja toki The Scorpions myös tunnetaan parhaiten "Still Loving Youn" ja "Wind Of Changen" kaltaisista numeroista. Onhan se päivänselvää, että "Send Me An Angelin" kaltaisten kappaleiden soittaminen on jossain määrin helpompaa kuin rankkojen hardrock-rypistysten toimittaminen, mutta samaan aikaan kiistämätön tosiasia on myös se, että moni konserttivieras jää varmasti kaipaamaan esimerkiksi "Bad Boys Running Wildin" kaltaisia menopaloja.

Mutta mutta... Jos The Scorpions haluaa kiertää maita ja mantuja hamaan loppuun asti niin se näille saksalaislegendoille suotakoon. Onhan siinä nimittäin jotakin hellyttävää, että ensin reilusti yli kuusikymppiset muusikot haikailevat eläkkeelle, mutta jostakin kumman syystä "muistavatkin" sitten jäähyväiskiertueen loppupuolella, että "hetkinen, tämä tuhansille ihmisille soittaminen ja maailman kiertäminen onkin oikeastaan aika hauskaa".

Joten tervetuloa Suomeen jatkossakin!

Mikäli kirjoitus oli mielestäsi kiinnostava, jaathan sen eteenpäin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta? Jos sinulla on jotain aiheeseen liittyvää mielessäsi, kirjoita kommentti, niin saamme aiheen ympärille aikaan keskustelua. Tätä kirjoitusta saa vapaasti lainata ja siihen linkittää, kunhan vain muistat mainita lähteen.