Kaikki arvostelut asiakkaalta Sakari F.
Kirjoitettu: 11 syyskuuta 2016
Eeppinen miksaus progea ja thrashia, IN SPACE.
Sanon suoraan, harvoin olen kuullut että suomalainen thrash metal-bändi yrittää tehdä sci-fi-teemaista levyä, mutta Diablo toimitti seitsemän vuoden tauon paluulevynsä juuri näin. Icaros oli mielestäni vähän liikaa sitä samaa Diabloa. Prklettä loitsivaa ja energisoivaa kuin aamuinen porolle palanut kahvi mutta samalla hivenen puista kuin viikon takainen ruisleipä. Lyhyesti, ei sen ensipuraisun jälkeen Diablo oikein iskenyt. "Silver Horizon" taas on teemaltaan ja toteutukseltaan aivan erilainen. "Silver Horizon" (oikein kirijoitettuna ; "Silvër Horizon") maistuu tuoreelta, hyvinkin tuoreelta. Koko levyhän on ihan kuin toiselta planeetalta, meille maan matosille kuunneltavaksi syöksynyt mustan laatikon tallenne kaukaisesta galaxista, kauan, kauan sitten...
"Silver Horizon" kertoo titulaarisesta avaruusaluksesta, joka kesken toisen maailmansodan jälkeen jättää kotiplaneettamme paremman maailman toivossa. Tämä alus kuitenkin joutuu törmäyskurssille asteroidin kanssa, joka syöksee aluksen kurssiltaan kohti tyhjää, kylmää, pimeätä avaruutta. Tarina kerrotaan tämän koukeroisen ja hyvin lujaa iskevien riffien välissä lyriikoilla, joiden monipuolisuudesta ja Nygårdin hyvin jylhästä räsä-kurkkulaulustaan tulee lisäpisteitä. Tarina perustuu siis Harry Martinsonin runokirjaan "Aniara - Katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa". Lukaisin kirjan tuossa kesällä mökillä, ja lukuunottamatta miten tämä inspiksenä toiminut kirja on hivenen karsittu albumiin sopivaksi muodoksi, suosittelen että tästä levystä diggaavat sen lukisivat. Vaikka sitten samalla levyä kuunnellessa.
Albumilla kuuluu selvästi kokenut soitto, monimutkaisia biisit ovatkin alusta loppuun asti, ja ne biisit ovat todella rautaisia miltei kaikki. Aloituskappale "The Call", sekä lopetuskappale "Voyage to Eternity" molemmat tuovat itselle vieläkin kylmät väreet, vaikka olen levyn jo useita kertoja ennen kuullutkin. Musiikillisesti turhia täytebiisejä kuitenkin on mielestäni, esim. "The Serpent Holder" ja "Savage" eivät ole vielä samalla tavalla iskeneet kuin nimikkobiisi "Silver Horizon" tai Nygårdin itsemurhan tehneelle ystävälle omistettu "Prince of the Machine". Ammattimainen soitto lisäksi ei tässä kohtaa haittaa yhtään koko pakettia.
Produktiosta vielä asiaa. Levy on mielestäni ihan helvetin hyvin miksattu, kitarat kuulostavat juuri siltä kuin ne kaikuisivat kirkkaasti läpi tyhjiön, rummut iskevät kuin tuhat volttia ja ihmisellä hyvä mieli. Omasta mielestäni se metallisen kylmä, iskevä ja samalla kovaa paahtava tunnelma mitä avaruusaluksella varmaan koetaankin, on saatu nauhalle erinomaisesti. Levyä kuunnellessa kuvat massiivisesta avaruusaluksesta, tähtisumun läpi hiljaa kiitävästä konehylkiöstä täynnä pieniä ihmisiä selviämiskamppailussaan välittyvät silmille kuin Vietnamin flashbackit konsanaan. Atmosfäärisyys on termi mitä ihmiset käyttävät puhuessaan hyvien tarinoiden ja asetelmien vakuuttavuudesta, ja tämä termi sopii tälle lätylle kuin nappi paitaan.
Myös vinyylipaketti itsessään yllätti suuresti, gatefold-kannet ja kaikki löytyivät. Masterointi on vaan hivenen kökköä ilmeisesti ollut, sillä outoa säröilyä ja dynamiikan vaihtelua ilmestyi kohdissa joita ei CD-kirjaversion levystä kuuntelemalla löytynyt. Tupla-vinyyli paketti on kuitenkin todella muikean näköinen, ja tykkäsin suuresti miten vinyylilevyn 30cm x 30cm-pakettikokoa onnistuttiin käyttämään noin koreasti.
Mielestäni suomalaisten pitäisi uskaltaa tehdä enemmän näitä teemalevyjä, Martikaisen Usko/Toivo/Rakkaus, Stam1nan Viimeinen Atlantis ja Elokuutio, näitähän pitäisi olla enemmän että ihmiset jaksaisivat taas aidosti istua levysoitinten äärelle kuuntelemaan levynsä ihan alusta loppuun. Yllättävä idea tämän levyn takana on, mutta vuosienkin tauon jälkeen voi suomi-metallin kromin-harmaa monoliitti nousta horroksestaan kun se tehdään näin vakuuttavasti.
Milloin tästä tehdään elokuva? Kysyn vaan.
Kirjoitettu: 10 syyskuuta 2016
Hienon näköinen, mutta epäkeskoinen
Samantuntuista materiaalia kuin oman Audio Technican-huopamatossa, paketista otettuna matto oli vain taittunut hyvin itsepäisesti lerppumaiseksi jonka takia jouduin pitelemään CD-torneja pari kipaletta levymaton ympärillä ennenkuin matto suostui asettumaan suoraksi. Lisäksi paljon hämmensi myös keskiöreikä, ensimmäiseksi se on painettu ohi eli matto ei toiselta puolelta ulotu kunnolla levylautasen reunalle. Toinen, minkä takia sitä keskiöreikää ei voisi vaan puhkoa valmiiksi? Levysoittimen perusmatollakin oli sama juttu paketista otettuna, mutta sitä reikää ei silloin tarvinnut millään kynällä alkoa kiroillen puhkomaan niinkuin jouduin nyt tekemään.
Muuten matto on samanpaksuinen kuin perus-mattoni (matto on siis Audio-Technican) ja kyllä tän päällä levyjä pyörittää voi. Ei muuta, DJ-käyttöön käyttäisin todennäköisesti enemmin esim. Butter Rugin levymattoja. Koetin yhdellä naarmuisella rnb-levyllä pyörittelyä, ja kyllä tällä nyt skrätsäämään varmaan pystyy.
Halvasta hinnasta plussaa.