1700-luvun lopulla englantilainen kirjallisuus muuttui karmeaksi. Kallojen ja arkkujen, matojen ja hautakivien avulla hautarunous oli luonut pohjan vielä karmeammallekin karmeudelle. Verenhimoisia henkilöhahmoja ja hyvän ja pahan välillä repiviä sivistyneitä ihmisiä esittävät goottilaiset romaanit löysivät tiensä kirjahyllyihin. Viktoriaanisella aikakaudella ilmestyi romaaneja, kuten Tohtori Jekyll ja herra Hyde. Musta romantiikka" käsitteli hulluutta, mutta myös synkkyyden melankolista puolta. Dracula, Frankenstein, Usherin talon kaatuminen, Paholaisen eliksiirit. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.
Gootit rakastavat kauhukirjallisuutta ja auttavat itseään mielellään vanhoilla teoksilla, kun heille keksitään lempinimiä sosiaaliseen mediaan, nimetään koiria ja kissoja tai keksitään bändinimiä. Esimerkiksi mustassa kohtauksessa on bändi "The House of Usher". Kauhukirjallisuuteen kuuluu myös tarinoita vampyyreistä. Dracula, Louis ja Letstat (Anne Rice) ovat erityisen suosittuja goottiromaaneissa. Lukuisat asun yksityiskohdat perustuvat Dracula-elokuviin ja "Vampyyrin haastattelu" -elokuvaan. Nykyaikaisella vampyyrikirjallisuudella, kuten Twilightilla tai "Pienellä vampyyrillä", on myös faneja goottilaisuudessa. Visuaalisesti siellä on kuitenkin vähemmän nähtävää. Kukaan gootti ei halua "kimaltelevan" auringonvalossa.
