Guns N’ Roses -fanituotteet

1987 popmusiikin aallonharjalla patsastelivat dance ja popmetalli. Sitten tuli ruma, raaka ja raju Guns N' Roses ja palautti rokkenrollin listojen kärkeen. GN’R oli myös hauska, haavoittuva ja herkkä, sen saattoi kuulla heidän jättihitistään ”Sweet Child O’ Mine”.

Sarjakuvahahmomaisten Slashin ja Izzy Stradlinin kitaroissa soi Aerosmithin ja Rolling Stonesin riffiperimä. Langanlaiha W. Axl Rose kirkui narisevalla äänellä elämänmakuisen raadollisia kertomuksia seksistä, huumeista ja suurkaupunkielämän apatiasta. Bändin blondit, pitkänhuiskea basisti Duff McKagan ja liinatukkainen rumpali Steven Adler, pitivät taipuisine rytmeineen musiikin irtonaisena mutta väkevänä.

Aikana jolloin ”metallibändeissä” näki enemmän kajalia ja hiuslakkaa kuin lukion tyttöjenvessassa, Guns N’ Rosesin musiikki oli juurevaa ja riidanhaluista blues-pohjaista rockia; pimeätä, rähjäistä ja rehellistä – kaikkea mitä hard rockin ja heavymetallin olisi pitänyt olla. Yhtä vereslihaista ja tylyä rockbändiä ei oltu nähty vuosikausiin. Gunnarit soti koko maailmaa vastaan ja sai rähjäyksellään miljoonia ystäviä. 1980- ja 90-lukujen taitteessa maailmassa ei ollut toista yhtä mielenkiintoista yhtyettä kuin Guns N’ Roses.

Guns N’ Rosesin esikois-EP “Live ?!@* Like a Suicide” ilmestyi 1986 ja tienasi bändille levytyssopimuksen Geffen Recordsin kanssa. Debyyttialbumi “Appetite for Destruction” ilmestyi 1987. MusicTV:n voimasoitossa soineet videot “Sweet Child O’ Mine”, “Paradise City” ja “Welcome To The Jungle” sekä bändin mellakoita muistuttaneet live-esiintymiset tekivät Guns N' Rosesista nopeasti yhden maailman suurimmista yhtyeistä.

Vuoden 1988 lopussa yhtye saatteli markkinoille “GN'R Liesin”, uudelleenjulkaisun yhtyeen omakustanteisesta “Live ?!@* Like a Suicidesta” neljällä akustisella kappaleella tukevoitettuna. Levyn hitiksi nousi ”Patience” ja jokaiseen kuviteltavaan suuntaan sappea sylkevä “One In A Million” puolestaan sai aikaan otsikoita, sillä jotenkin Axl onnistui sisällyttämään yhteen viiden minuutin sävelmään sellaisen määrän rasismia, naisvihaa, homofobiaa ja muita ennakkoluuloja, että kappale puistatti monia jopa vuonna 1988. Tänä päivänä yksikään iso levy-yhtiö ei suostuisi moista biisiä edes julkaisemaan.

Vuoden 1990 lopussa yhtye erotti rumpali Adlerin tämän päihderiippuvuuden ja heikentyneiden soittosuoritusten vuoksi. Hänet korvattiin The Cultin Matt Sorumilla, ja riviin astui myös kosketinsoittaja Dizzy Reed. Tällä miehityksellä syntyi “Use Your Illusion” joka julkaistiin kahtena tuplalevynä syyskuussa 1991. Mammuttitautiset ja tyyliltään hajanaiset mutta paikoitellen loisteliaat 30 biisiä esittelivät kunnianhimoisen yhtyeen, jolla oli edelleen toinen jalka tiukasti energisessä rock-ryskeessä, mutta toinen jo hyvän matkaa menossa kohti stadionrockia ja Elton John -tyylisiä mahtiballadeja. Levyille mahtui kaikkea akustisesta bluesista, torvisektioihin, taustalaulajattariin ja kymmenminuuttisiin taiderock-eepoksiin. Guns N’ Roses teki nyt taidetta, ja mikä hämmästyttävintä, se myös onnistui siinä. “Illusioneja” myytiin alkuun hyvin ja ne vaikuttivat siltä, että ne määräisivät alkavan vuosikymmenen kaupallisen rockin suunnan.

Mitä vielä.

Gunnarien paras biisiseppä, Izzy Stradlin, lähti bändistä vuoden 1991 lopussa ja "korvattiin" Gilby Clarkella. Vuoden 1992 alussa Nirvanan “Nevermind” valtasi listat ja teki Guns N' Rosesin rock-kohtuuttomuuksista järkyttävän hintaisine videoineen, huippumalleineen, flyygeleineen, suihkukoneineen ja muine kliseineen käytännössä yhdessä yössä tylsää ja vanhanaikaista. Axl Roseen rockmaailman äkillinen vallankumous vaikutti rajusti: Gunnareiden nokkamiehestä tuli kiukutteleva despootti, jonka raivonpuuskista keikoilla tuli legendaarisia. Montrealin Olympiastadionilla, samalla keikalla, jolla Metallican James Hetfield poltti itsensä pyrotehosteessa pitkälle lomalle, Axl poistui lavalta kesken keikan sai aikaan kalliin mellakan.

Julkaistessaan heikohkon, lainakappaleista koostuneen “The Spaghetti Incidentin?” Guns N’ Roses ei ehkä vielä täysin ymmärtänyt, kuinka rajusti hardrockin valta-asetelma oli muuttunut. Cover-albumi sai osansa hyviä arvosteluja, mutta Gunnarien versioinnit kappaleista eivät onnistuneet saavuttamaan alkuperäisbiisien henkeä, puhumattakaan bändin oman “Appetite For Destructionin” räjähtävyydestä. Vuoden 1994 puolivälissä alkoi kiertää huhu, että GN’R oli hajoamaisillaan: Axl halusi muovata yhtyeen sointi likemmäs uutta ihastustaan, industrial-musiikkia ja Slash puolestaan tahtoi jatkaa blues-juurilta ponnistavan rockin parissa. Yhtye vaipui vuosiksi unholaan. Slash aloitteli soolouraansa julkaisemalla vuonna 1995 Slash’s Snakepit -albumin “It’s Five O'Clock Somewhere”.

Axl erakoitui ja pysytteli poissa parrasvaloista. Hän puuhasteli studiossaan ja keräsi ympärilleen nimimuusikkoja, kuten kitaristi Dave Navarron ja basisti Tommy Stinsonin. Lopullisen niitti yhtyeen hajoamiselle saatiin, kun Axl otti yhtyeeseensä lapsuudenystävänsä Paul Hugen ja käytti tämän kitararaitoja Slashin jo äänittämien sijasta Rolling Stonesin kappale “Sympathy for the Devilin” uudelleenäänityksessä Veren vangit -elokuvan soundtrackille. Vuoteen 1996 mennessä Slash otti Gunnareista ritolat, kaikkien muiden jäätyä syrjään joko omasta halustaan tai Axlin muun säätämisen vuoksi. Seuraava uusi GN’R-alkuperäiskappale, industrial-vaikutteinen ”Oh My God” ilmestyi 1999 Arnold Schwarzenegger -leffa End of Daysin soundtrackille.

Vuonna 2000 bändiin liittyivät kitaristit Robin Finck (Nine Inch Nails) ja Buckethead ja 2001 Gunnarit esiintyi ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Uusittu yhtye – Finck, Buckethead, Stinson, rumpali Brian "Brain" Mantia, Paul Huge ja Dizzy Reed – esiintyi uudenvuodenaattona 2000 Las Vegasissa ja Rock In Riossa vuoden 2001 helmikuussa. Esiintyminen vuoden 2002 MTV Video Music Awardsissa herätti yleisön kiinnostuksen uuteen kokoonpanoon, mutta keskinkertaiset show’t Axlin ilmoitus, että yhtyeen seuraava albumi ei ollut näköpiirissä, ei asioita juuri auttanut.

Kesällä 2002 GN’R kuitenkin teki ensimmäisen kiertueensa Euroopassa ja Aasiassa kahdeksaan vuoteen. Pohjois-Amerikan-kiertueella ei käynyt aivan yhtä hyvin, kun Axl ei päässyt paikalle Vancouveriin rundin ensimmäiselle keikalle. Mellakkahan siitä taas syntyi. Axlin jatkaessa keväällä 2002 yhä vanhoja metkujaan uudessakin kokoonpanossaan, entinen Stone Temple Pilots- solisti Scott Weiland perusti Slashin, Matt Sorumin ja Duff McKaganin kanssa Velvet Revolverin.

Vuodet kuluivat ja uudesta, “Chinese Democracy” -nimiseksi huhutusta GN’R-albumista tuli pikemminkin vitsi kuin realismia. Levyn sessioista karkaili ajoittain infoja netin tiedostojenjakeluverkostoihin, jotka pitivät huhun elossa vuosikausia: “Chinese Democracysta” oli tulossa kautta aikain kallein julkaisematta jäänyt albumi. Axl oli aloittanut levyn tekemisen vuonna 1994 ja hänen oikkujensa vuoksi levyllä kulki tuottajia kuin mummoja Stockan Hulluilla päivillä: Mike Clink, Youth, Sean Beavan, Roy Thomas Baker… Orkesterisovituksiinkin käytettiin alan kalleimpia nimimiehiä kuten Marco Beltrami ja Paul Buckmaster. Levyn tekemiseen poltettiin käsittämättömät 13 miljoonaa dollaria. Kitaristiakin vaihdettiin: Buckethead lähti 2004 ja tilalle tuli Ron "Bumblefoot" Thal.

2006 alkoi lopulta näyttää siltä, että levystä tulisi sittenkin totta, kun Axl johdatti jenginsä muutamille irtokeikoille. Rockbisneksen sitkein huhu muuttui todellisuudeksi marraskuussa 2008. “Illusionien” lailla suuruudenhullu mutta vieläkin balladipainotteisempi “Chinese Democracy” sai osakseen kehuja ja kiipesi BillBoardin albumilistan kolmoseksi, mutta yli vuosikymmenen odotuksen jälkeen se oli tietenkin pettymys – mikä tahansa olisi ollut. Levynjulkaisua seurasi maailmankiertue. Vuonna 2009 yhtyeeseen liittyi kolmanneksi kitaristiksi Sixx:A.M.:n DJ Ashba. Bändi kerrottiin jatkavan uuden musiikin tekemistä.

2012 Guns N’ Rosesin klassinen kokoonpano kutsuttiin Rock & Rollin Hall of Fameen. Nimityksen gaalassa Slash, McKagan, Clarke, Adler ja Sorum soittivat joitain “Appetite”-aikakauden kappaleita laulajanaan Slashin soolobändin solisti Myles Kennedy – Axl näet kieltäytyi saapumasta paikalle.

Bumblefoot jätti Axlin bändin 2014 ja vuotta myöhemmin DJ Ashba seurasi perässä. Noihin aikoihin myös basisti Stinson jätti muutaman GN’R-keikan väliin muiden bändikiireidensä vuoksi ja häntä tuuraamaan saapui kukapa muu kuin Duff McKagan. Toukokuussa 2015 Slash kertoi haastattelussa että hän ja Axl olivat sopineet vuodesta 1996 saakka muhineet riitansa. Joulukuussa 2015 Guns N’ Rosesin verkkosivustolta katosi valtava määrä hiljattaista infoa ja sen etusivulla komeili yhtyeen klassinen logo, jota ei oltu nähty virallisesti käytettävän sitten “Use Your Illusionien”.

Uutispommi saapui 29. joulukuuta 2015. Guns N’ Roses, rivistössään klassisen kokoonpanon Axl, Slash ja Duff, esiintyisi seuraavan kesän Coachella-festivaalin pääesiintyjänä.

Huhtikuussa 2016 alkoi Not In This Lifetime -kiertue.

Heinäkuussa 2018 Slash ilmoitti, että kellään Gunnareissa ei olisi mitään sitä vastaan, että GN’R tekisi yhdessä uutta musiikkia…

Guns N' Roses -fanituotteet EMP.fi-verkkokaupasta

Löydät verkkokaupastamme laajan valikoiman GNR-fanituotteita ainutlaatuisista Guns N' Roses -paidoista legendaarisiin vinyylialbumeihin, huppareista mukeihin ja figuureista kangasmerkkeihin. Valitse suosikkisi ja kunnioita yhtä tärkeimmistä rock-bändeistä kautta aikojen: Guns N' Roses!

Haluatko lisää laatumusiikkia? Katso Foo Fighters, Linkin Park tai Red Hot Chili Peppers.