Vanhaa elokuvakulttuuria
Leffameininkiä ennen vanhaan
Hiljattainen juttutuokio erään iäkkäämmän sukulaiseni kanssa herätti monenlaista ajatusta meidän elokuvakulttuurista ja kuinka se on muuttunut, ihan jopa oman elämänkin aikana. Mitenkäs sitten ihmisten, jotka ovat tätä menoa katselleet useampiakin vuosikymmeniä? On hauska kuulla heidän juttujaan ja kokemuksiaan ajoista, mitä itse ei ole nähnyt. Joo ne vanhusten höpinät voi olla joskus pitkäveteisiäkin, eipä joskus muksumpana jaksanut kiinnostaa, mutta myöhemmin on alkanut nämä kiinnostaa. Kun ihmiset kertovat omista kokemuksistaan, niin se on kuitenkin ihan erilaista, mitä lukea aiheesta tai nähdä jonkun visio asiasta vanhassa leffassa.
Meillä lähti keskustelu käyntiin siitä, kun kerroin että katselin tässä Indiana Jonesia aiemmin samana päivänä. Jostain syystä mulla on tapana katsella niitä talvisaikaan kun olen kipeänä. Kyseessä oli se ensimmäinen, eli Kadonneen aarteen metsästäjät, joka ilmestyi vuonna 1981. Sain sitten kuulla, että tämä kylässä ollut sukulainen on ollut viikkoa ennen katsomassa kyseistä leffaa ennakkonäytöksessä Tampereella! Woah! Tulipa muuten yllärinä, mutta mistä tällaista olisi voinut arvata. Kuullosti jotenkin tosi hienolta! Näytös oli ollut viikkoa ennen varsinaista ensi-iltaa ja se oli näytetty viimeisten näytösten jälkeen, eli aloitus joskus 22-23 aikaan. Se oli siihen aikaan tosi myöhäinen, koska normaalisti ei tähän aikaan ollut näytöksiä. No se mikä taas tuntui oudolta, oli se että leffasalissa oli ollut joku kymmenen ihmistä. Kymmenen?! Eihän sitä tiedetty vielä tuolloin mikä iso klassikko siitä tulee, mutta silti. Kymmenen! No markkinointikaan ei ollut sinä päivänä ihan sellaista mitä se nykyään on, että jokapaikasta tyrkytetään näitä asioita ja varmasti tulee selväksi jokaiselle mikä iso leffa siellä nyt pyörii leffateatterissa.
Elokuvateattereita vaikka ja kuinka paljon!
Nykyään kun ajatellaan elokuviin menemistä, niin se on pääasiassa Finnkino mikä vastaa siitä viihteestä. Joitakin isojen kaupunkien pikkupaikkoja lukuunottamatta. Vielä muutama vuosikymmen taaksepäin näitä elokuvateattereita oli vaikka millä mitalla pitkin kaupunkia. Kun tätä alkaa pohtimaan, niin elokuvakulttuuri on ollut hyvin erilaista ennen ja kuulemani mukaan leffassa käytiin paljon. Onhan ymmärrettävää, että elokuvateatterit veti tosi paljon jengiä, koska ei näitä nähnyt muutoin. Silloin ei voinut odotella, että elokuva ilmestyy myöhemmin kotiin ostettavaksi. Jos halusit nähdä sen leffan, se piti mennä katsomaan sinne leffateatteriin. Nykyään se ei niin haittaa, jos menee jotain ohi, koska kaikkea voi katsella myöhemminkin omalta kotisohvalta.
Superpäivät ovat olleet hieman erilaisia verrattuna tähän päivään. No omassa teini-iässä käytiin katsomassa leffoja 5€ hintaan kerran kuussa, mutta kun mennään vielä taaksepäin, niin 5mk sai katsoa koko päivän elokuvia! Tampereella järjestettiin kerran vuodessa sellainen erikoispäivä, jolloin sai 5 markan hintaan käydä katsomassa kaikissa kaupungin teattereissa niin monta elokuvaa kuin ehti. Mitään paikkalippuja ei ollut ja elokuvateatterit olivat levällään pitkin kaupunkia, niin silloin kuulemma juostiin minkä jaloista kerkesi. Elokuvien esitysajat olivat jokseenkin porrastettuja yleisesti ja siinä välissä tauko, jonka aikana piti ehtiä teatterista toiseen. Kierrosta varten tehtiin tietty suunnitelma ja katsottiin mihin ehtii. Tämä oli aina sellainen vuoden leffakohokohta.
Nykysaatavuuden helppous
Tänä päivänä meillä on kaikenlaiset suoratoistopalvelut ja nettisivut ja youtubet ja mitä kaikkea sitä nyt tuo pohjaton onlinemaailma tarjoaa. Tuli sitten tuossa samassa keskustelussa höpöteltyä leffojen vuokrauksesta ja kotisoittimista. Nykyään varmaan kaikilla on jonkinlainen laite millä katsoa dvd:itä tai videoviihdettä, mutta ihan aina se ei ole ollut niin itsestäänselvää. Muistan kun muksuna ja vielä teinarina tuli vuokrattua usein elokuva, koska kaikilla ei ollut mitenkään muhkeat leffahyllyt kotosalla. Monesti käytiin poikaystävän kanssa tai jonkun mättöruuan haun yhteydessä katsomassa mukava äimisteltävä illalle ja se piti myös sitten palauttaa seuraavana päivänä, koska ei tosiaan halunnut niitä maksuja. Vielä vähän taaksepäin mennessä ihan vhs-elokuvat eli videokasetit olivat jokseenkin harvinaisempia.
Videonauhureita tuli jo 70-luvun lopussa, mutta ne oli silloin vielä järkyttävän kalliita ja oikeastaan ne yleistyi vasta enemmän 80-luvulla, jolloin myös alkoi niitä videokasetteja tulemaan runsaammin. Videovuokraus oli tuohon aikaan myös erikoisempaa, sillä ei ollut sellaisia isoja vuokraamoita, kuten Makuuni ja FilmTown olivat, vaan erilainen valikoima löytyi eri paikoista. Kuulemma R-kioskilla oli kallista ja yhden leffan vuokraus maksoi 50mk, mutta siellä oli sellaisia vähän parempia pätkiä. Sitten taas jossain muualla oli edullisempia elokuvia, mutta valikoima oli myös hintatasoon nähden samaa. Kaikilla ei myöskään ollut omaa toistolaitetta, joten niitäkin vuokrattiin. Asiaa ajatellen on varmaan ollut oikein hyvä markkinarako. Sain kuulla, että sellainen diili oli jostain vuokrauspaikasta, että sai laitteen ja neljä elokuvaa sadalla markalla. Sellaisen kun jakaa vaikka parin kaverin kesken, niin ei paha ollenkaan.
Välillä huomaa kuinka sitä on itsekin laiskistunut tähän helppouteen, mitä meillä on nykyään. Välttämättä en jaksa selata dvd-hyllyä ja katsoa sieltä jotain, kun on niin näppärää selata älytelkkarista suoratoistopalvelun tarjontaa ja sieltä laittaa suoraan pyörimään. Kylläpäs oma laiskuus voi huvittaa.
Kannattaa udella omilta vanhemmilta tai isovanhemmilta tai sediltä tai tädeiltä heidän omia leffakokemuksia. Sieltä voi kuulla kaikenlaista hauskaa ja yllättävää tarinaa!
- Saija Sasetar
The post Vanhaa elokuvakulttuuria appeared first on EMP-blogi.
Kategoriat: leffat leffat-tv-pelit Sasetar
Tagit: leffateatteri retro | Pysyvä linkki