Ummikko tasohyppelijä ja Fallout 4

Miltei vuosi sitten, marraskuussa 2015 julkaistiin Fallout 4 – peli, joka sekoitti hetkellisesti maailman. Itsekin olin toki pelisarjasta kuullut, mutta en varsinaisesti koskaan pelannut, enkä ollut muutenkaan tekemisissä. Tämän neljännen osan kohdalla sain kuitenkin jonkinlaista kosketuspintaa, sillä silloinen kämppikseni osti pelin välittömästi, ja pelasi sitä arviolta seuraavat 72 tuntia lähes tauotta. Fallout ei varsinaisesti kuulu suosikkigenreeni (joka on seikkailu, tasoloikka tai ihan vaan The Legend Of Zelda), joten itselleni se ei ollut pakkohankinta. Jäin kuitenkin miettimään, mikä teki pelistä niin kiinnostavan, joten päätin vastikään hankkia pelin ja kokeilla itse. Sukelsin päätä pahkaa Fallouttiin ja voi yhden kerran, mihin minä oikein aloinkaan!

Maailma on laaja ja alati vaarallinen

Heti ensimmäisenä asiana on pakko mainita pelin massiivisuus. Tarkoituksenani oli siis noin niin kuin pintapuolisesti ”läpäistä” peli ja kirjoittaa vähän blogia siitä. Nyt olen tahkonnut peliä reilut 30 tuntia enkä ole päässyt juuri pihapiiriä pidemmälle! Viime pelikerralla erehdyin katsomaan karttaa hieman suuremmalla skaalalla, ja tajusin, että tässähän ollaan vielä ihan kotikulmilla. Kenties kuvittelen olevani paikallinen Link jälleen, koska sivutehtävät vievät miestä kuin sitä kuuluisaa litran mittaa, ja tahdon auttaa aivan kaikkia naapureitani. Tiedän itsekin, että juonta olisi jossain vaiheessa seurattava, mutta en voi sille mitään: Sivutehtävät sekä oman tukikohdan rakentaminen tähän post-apokalyptiseen ”villiin länteen” on vain niin pirun viihdyttävää tekemistä. Jossain vaiheessa peli onneksi pakottaa myös lahtaamaan väkeä: Jonkun muun auttaminen on joltain toiselta pois, eikä kaikkien asioita voi hoitaa juoksupojan lailla. Silti tekemistä on todella paljon, ja jo pelkästään paikkojen tutkiminen järkyttävän yksityiskohtaisten taustatarinoidensa kera vie aivan huomaamatta kuusi tuntia elämästä. Pahintahan tässä on se, että pelissä voi oikeasti itse päättää miten pelaa, joten uudelleenpeluuarvo on huomattava. Seuraavalla kerralla voisin olla sankarin sijaan "Puhdistaja" joka on lähetetty "siivoamaan" alue ihmissaastasta.

Yksin ja peloissaan, mutta ei toivottomana

Jollekkin lähinnä fantasiamaailmoihin sijoittuvia pelejä pelanneelle (kuten allekirjoittanut) on Falloutin tunnelma aivan maaginen. Kun pelaaja alussa heitetään onnellisen perheen arkeen, jossa vaimon kanssa pitää höpötellä ja vauvaa nukuttaa, hiipii jo mieleen tieto siitä, että jotain pahaa tapahtuu pian. Ja kun se tosiaan tapahtuu ja pelaaja näkee ydinohjusten iskeytyvän vain sekunteja ennen maan alle siirtymistä, se koskettaa väkisinkin. Kun maan kamaralle päästään jälleen pitkäksi venähtäneiden yöunien jälkeen, tulee todella yksinäinen olo. Siinä karussa korpimaisemassa teemaan sopivien musiikkien siivittämän kulkeminen on orpoa puuhaa. Nokkelat viittaukset menneisiin aikoihin, tyhjät huoltoasemat, yksinäiset ruumiit erämökeissä ja jotenkin samaan aikaan tutut ja vieraat maisemat tekevät tunnelmasta kovin todentuntuisen. Lähestulkoon kaikki on selitetty järkevästi, ja sen uskoo, jos tahtoo. Tajusinkin, että Fallout on juuri kuten No Man’s Sky, ilman tylsyyttä, saman toistoa ja räikeitä pastellivärejä. Onneksi ennen pitkää seurakseen saa koiran, joka pitää seuraa yllättävänkin hyvin. Ja on myös kova repimään vihuja palasiksi.

Fallout - Insinöörien peli?

Yksi tärkeimpiä asioita, mistä pidän Falloutista, on sen logiikka. Vaikka se on tarinaltaan ja miljööltään todella korkealentoista (laseraseet, power armor, Synthit etc.) on sen pelaaminen hyvinkin loogista. Itse en ole pelisarjaan aiemmin tutustunut, mutta minun ei ole tarvinut ”lukea käyttöohjeita” kertaakaan. Fallout ei sisällä kummoista tutoriaalia, eikä ohjeita tyrkytetä liiaksi, mutta sen ei tarvitse, koska se on helppokäyttöinen. Jopa aseiden modifiointi ja tukikohdan rakentelu, jota en koskaan ajatellut jaksavani tehdä, ovat yksinkertaisia asioita, eikä hermoja raastavaa näperetelyä. Peliin pääsee helposti mukaan, eikä tarvi olla minkään (edes kolmannen) valtakunnan  insinööri pysyäkseen kärryillä. Mutta älä tee samaa virhettä kuin minä, vaan ota hyvä ihminen sitä strengthiä alussa reippaasti, että jaksat kantaa kaikkea sitä roinaa mukana. Ja muista, että vodka antaa voimaa!

On aika jatkaa elämää

Jos jotain negatiivista pelistä etsii, niin sanotaan koukuttavuus. Fallout kuuluu niihin peleihin, joita voisi vain pelata koko ajan, ja unohtaa kaiken muun. Ymmärrän taas hieman paremmin kämppistäni, kun tahtoisin pelata yöt ja päivät.  Nyt taidan palata takaisin noiden kiehtovien hahmojen luo ja tehdä tuosta julmasta maailmasta pikkuisen paremman paikan elää. Ehkä etenen taas pääjuonessa. Lohdullistahan on se, että jos ja kun lopulta pelin läpäisen, niin odottamassa on vaivaiset kuusi lisäosaa. Sitten voisi tietysti kokeilla niitä aikaisempia osia (Fallout - tietäjille kysymys: Mikä on sarjan paras peli?). Voi pojat, tässä saattaakin kestää. Jospa saisin pelattua kaiken ennen kuin Pokemon Sun & Moon ilmestyvät?

 
 Pysykää bunkkereissanne! – Teemu Michael