Örkkisotien elokuvastartti - Warcraft: The Beginning

  Ei sisällä yksityiskohtia juonesta!  

Lähtökohtaisesti jokainen videopeli tai videopelisarja, jota ihmiset ovat pelanneet aktiivisesti kahden vuosikymmenen ajan, on hyvin potentiaalinen pohja elokuvalle. Tällaisilla peleillä on kuitenkin yleensä oma erittäin vahva fanikunta – ja kulttuuri, joten rohkeutta sellaisen tekeminen vaatii.  Rohkeutta tehdä valinta: Joko ottaa taloudellisesti turpiin paremman elokuvan toivossa, suunnata leffa täysin pelin faneille ja unohtaa kasuaalikatsoja. Tai: Tehdä elokuva, jossa pohjustetaan huolellisesti tavan pulliaiselle missä mennään, ja luotetaan siihen, että pelin fanit jaksavat kyllä kertauksen, ja ovat onnellisia nähdessään oman pelinsä miljöön ja tarinan valkokankaalla. Mitä ei pitäisi tehdä, on yrittää tyydyttää jokaista osapuolta. Tämä on Warcraft : The Beginning.

Ei Azerothiakaan luotu yhdessä päivässä

Warcraftin maailma on yksi laajimpia videopeliuniversumeita mitä tähän mennessä on tehty, ja sisältää hyvin deepin loren. Sen sullominen kokonaan yhteen elokuvaan olisi mahdotonta, mutta osittaminenkaan ei tunnu oikein onnistuneen toivotulla tavalla. Kuten niin useat elokuvat, on tämäkin otettu vastaan hyvin ristiriitaisin tuntemuksin, mutta keskimäärin kaikilla tuntuu olevan yhtenäinen kuva: Elokuva näyttää hyvältä, pelien elementtejä on käytetty mukavasti ja homma toimii. Tarina puolestaan on sekava, ja hahmot tylsiä. Sekavuutta selittänee osittain se, että elokuvaa alettiin tehdä jo 2006. Tuossa ajassa ohjaaja on ehtinyt vaihtua pari kertaa, ja leffan nimen perään on lisätty (ilmeisesti jatko-osia silmällä pitäen) ”The Beginning”.  Elokuva kuitenkin heittää tiettyjä elementtejä naamalle sen enempää nuukailematta eikä kerro tarpeeksi yksityiskohtia ollakseen oikeasti ”alku”. Tällainen konsolisotilas, joka on pelannut Warcraft II pari tuntia kymmenisen vuotta sitten, putoaa auttamattomasti kärryiltä. Muutama todella hätäinen leikkausratkaisu aiheuttaa myös kokeneemmalle Warcraft – yksilölle päänvaivaa. Lopullinen ohjaaja, edesmenneen legendan David Bowien (RIP) poika, Duncan Jones on ilmeisesti kovan luokan Warcraft-mies ja tehnyt runsaasti muutoksia käsikirjoitukseen, ja jälkituotantoonkin käytettiin vaatimattomat 20 kuukautta. Syntipukki on siis selvillä.

 

Fantasia alkaa näyttää uskottavalta - mutta tuntuuko se siltä?

160 000 000 dollarin budjetti on käytetty jokseenkin hyvin. Örkit kaikkinensa näyttävät suurimman osan ajasta todella hyvältä, kuin myös maisemat ja ehkä se suurin anti eli taistelut. Warcraftin maailma on onnistuttu tuomaan näyttävästi elokuvamaailmaan, eikä ilmeestä huomaa projektin alkaneen kymmentä vuotta sitten. Ilmeisesti kuitenkin rahat loppuivat jossain vaiheessa kesken, koska elokuvaan on ämpätty niin paljon ees sun taas matkustelua ja turhanpäiväistä dialogia. The Vikingsista tuttu Travis Fimmel vetää lähes täysin samaa roolia myös kokopitkässä, nimi vain muuttuu Ragnarista Lothariksi. Hassunhauskoja kohtauksia ja huulenheittoja on ilmeisesti kirjoitettu mukaan hampaat irvessä, joskin mukaan on sattunut muutama ihan oikeasti hauskakin juttu. Elokuva-alaa tuntevan sydäntä lämmittää, kun jonkinlaisena kunnianosoituksena vanhoja hyviä aikoja kohtaan yhdessä kohtauksessa kajahtaa legendaarinen Wilhelm – scream.

Warcraft vie ilosanomaa videopelielokuvien surulliseen joukkoon

Warcraft: The Beginning on kaikesta huolimatta ehjä elokuva, ja peliin perustuvaksi leffaksi melkeimpä loistava. Näyttäisikin siltä, että videopeleistä tehtyjen elokuvien kirous alkaa hitaasti mutta varmasti väistyä, ja ennen pitkää tullaan näkemään jopa jokin timanttinen pelileffa. Warcraft on jo askel siihen suuntaan. Se ei välttämättä ole juuri se Warcraft – elokuva, jonka halusimme, mutta se, jonka ansaitsimme. Ja se jakaa tällä hetkellä niin paljon mielipiteitä, että ole hyvä ja katso itse. Kyllä se kaksi tuntia viihdyttää, ja totesipa eräs ystäväni lopputekstien alkaessa yksiselitteisesti: ”Lissää!”

 

Pysy kanavalla! - Teemu Michael