Syntetisaattoripopin uranuurtajia olivat esimerkiksi Kraftwerk. He tekivät elektronisista äänistä tarttuvia kappaleita ja loivat uuden genren. Heidän seuraajansa ottivat idean käyttöön ja sekoittivat synteettisiä ääniä rockiin, popiin ja hyvään tanssittavaan musiikkiin. Tuloksena oli Visagen, Depeche Moden, Pet Shop Boysin tai Soft Cellin kaltaisia yhtyeitä. Myös yhtyeiden asusteet ja esitykset mukautuivat musiikkiin. Ne olivat osittain futuristisen näköisiä ja liikkuivat hillitysti ja hallitusti. Erityisesti mustan skenen New Romantis rakasti syntipoppia ja juhli Yazoon, Ultravoxin ja Gary Newmanin kaltaisia yhtyeitä. Myös OMD ja New Order, post-punk-yhtye Joy Divisionin "seuraajayhtye", kääntyivät jossain määrin syntipopin puoleen.
Myöhemmin syntetisaattoripopista kehittyi genrejä kuten "Italo Disco" Gazebon kaltaisten bändien kanssa tai "Euro Dico" C.C. Catchin tai Bad Boys Bluen kaltaisten bändien kanssa. Vielä myöhemmin siitä tuli future popia, electroclashia tai teknotrancea.
Synth pop jäi jossain vaiheessa 90-lukua teknon varjoon ja katosi lähes kokonaan black skeneen. Muutamat bändit, kuten Light Asylum ja De/Vision, ovat kuitenkin edelleen aktiivisia ja esiintyvät festivaaleilla. Muut yhtyeet ovat selvästi kehittyneet ja laajentaneet ohjelmistoaan, kuten Depeche Mode.
