Coco – kuolleiden päivä ja sugar skull hahmot

Disney Pixarin Coco

Eilen kävimme jälkikasvun kanssa viihtymässä leffateatterin päivänäytöksessa Disney Pixarin uusimman pätkän parissa, eli tämä meksikolaisyytlinen Coco. Elokuva tuli teattereihin kolme viikkoa sitten ja nyt näytöksiä on jo hyvin harvakseltaan, eikä edes kaikissa isoissa teattereissa. Kannattaa siis käydä katsomassa, jos tämän vielä haluaa isolta screeniltä nähdä. Tässä jo jokusen vuoden ihmetellyt itsekseni, että kun elokuvia ei meinaa ehtiä enää teatteriin katsomaan. Ensin katselee traileria ja miettii, että tuota olisi kiva katsella ja sitten kun sitä leffaa olisi menossa katsomaan, eipä koko leffaa löydy enää ohjelmistosta. Uusia elokuvia taitaa tulla niin isolla syötöllä, ettei niitä ole mahdollista pitää ohjelmistossa kauaa ja etenkään tyhjemmillä saleilla.

Kasvun paikka

Usein tarinat kertovat elämän käännekohdasta tai mullistavasta muutoksesta. Kuten aiemmassa tekstissäni höpisin kasvutarinasta, niin tälläkin kertaa ollaan tavallaan samalla suunnalla, mutta omalla tavallaan ja laajemmin. Coco kertoo meksikolaisesta perheestä ja heidän sukunsa tarinasta, jonka keskikohdassa muutosta puskee eteenpäin nuori poika Miguel. Usein elämässä muutosta perheen kaavoihin kangistuneisiin tapoihin hakee uusi sukupolvi. Heillä on uusi seikkailunhaluinen ja tuore näkökulma, joka kasvattaa myös vanhempia. Cocossa sukunsa murrosvaiheessa on koko perhe, niin elävien kirjoissa, kuin kuolleiden maailmassa.

Pähkinän kuoreen laitettuna elokuvan keskellä oleva perhe on jumiutunut esi-äitinsä katkeruudesta heränneeseen tapaan olla ilman musiikkia tai sietää sitä millään tavalla. Perheen tavoin tämä sama tapa tuputetaan jälkipolville ja tapaa ei sovi olla kunnioittamatta. Nuori Miguel kuitenkin unelmoi musiikista ja muusikkona olemisesta, jonka vuoksi hän päätyykin kuolleiden maahan etsimään esi-isäänsä ja avaamaan koko suvun tarinan alkua uudessa valossa.

Tsekkaa traileri täältä.

Kulttuuria ja kuolleiden maailmaa

Elokuvasta tarttuu mukaan tietoa meksikolaisesta kulttuurista, jos näitä ei etukäteen teidä ja mitä luultavammin eurooppalaisille lapsille nämä eivät ole ihan niin tuttuja, kuin esimerkiksi Jenkkilässä asuville. Coco-elokuvassa näkyy myös stereotypisia asioita, kuten suuri perhe ja perheen tiivis yhteisöllisyys sekä todellinen emäntä perheen ohjaksissa. Perheen tärkeys on suuressa osassa ja kuinka perhettään vastaan ei saisi koskaan kääntyä. Joskus tästä seuraa jotain hyvääkin, kuten Coco kertoo katsojalle ja että omista haaveistaan tulee pitää kiinni. Kuitenkin kokemusten karttuessa myös ymmärrys kasvaa ja oppii tärkeiden asioiden kunnioitusta, puolin ja toisin.

Elokuvan ajankohtana on kuolleiden päivä, Día de los Muertos. Tämä päivä on hyvin tärkeä meksikolaisessa kulttuurissa ja perinteiset tavat hieman vaihtelevat alueittain, mutta idea on sama. Tällöin muistetaan ja kunnioitetaan kuolleita, perhettä ja muita rakkaita. Cocon tarina tuo esille esille yhdenlaisen tavan katsoa kuoleman jälkeistä elämää ja miten toinen kulttuuri sen näkee, omalla satumaisella tavalla tietenkin. Ehkä luurangotkaan ei ole enää tämän jälkeen ihan niin pelottavia.

Eräs hauska yksityiskohta on nykypäivänä mielenkiintoinen toiseen kulttuuriin sijoittuvissa piirroselokuvissa; näissä käytetään vieraskielisiä sanoja! Coco on täynnä pieniä yleisiä espanjankielisiä sanoja, mitä etenkin lapset oppivat tuosta vain. Saman olen huomannut esimerkiksi Ghibli-elokuvien dubbauksissa. Tämä tuo ihan uuden mahtavan fiiliksen elokuviin! Muutoinkin lasten ja koko perheen elokuvat ovat alkaneet tuomaan lisää kansaivälisyyttä teoksiinsa. Kyseessä on perinteiseen tapaan lapsille tarkoitettu seikkailu, mutta ihan perinteisten satutarinoiden sijaan elokuvat keskittyvät myös todellisiin paikkoihin ja historiallisiin asioihin. On tätä jo aiemminkin tehty ja otettu inspiraatiota, mutta jotenkin tuntuu, että se on ollut viimeaikoina lisää kasvussa.

Sugar skull

Värikäs pääkallo eli sugar skull on tullut tutuksi muutamien vuosien aikana ympäri maailmaa. Sugar skull tyyliä näkee erityisesti Halloweenin aikaan sosiaalisessa mediassa meikattuna tyylikkäästi ihmisten kasvoille ja myös lasten naamareiden valikoimassa sekä alternative-vaatetuksessa. Mistä nämä kauniisti koristellut pääkallot sitten tulevat? No Meksikosta! Elokuvassa Coco kuolleiden maailman hahmot ovat luurankoja ja heidän kasvonsa ovat kekseliäästi koristeltu sugar skull-perinteen mukaan. Muutoinkin elokuvasta paistaa esille meksikolainen värikkyys ja runsaus, mikä heillä yhdistetään juhlimiseen ja myös kuolleiden juhlistamiseen.

Sugar skull, eli kirjaimellisesti sokeripääkallo, on perinteinen sokerista valmistettu pääkallo, joita koristellaan ja asetellaan kuolleiden päivänä kotialttarille. Kalloja on valmistettu sokerista jo satoja vuosia, sillä muottiin tehtynä materiaalina sokeri oli saatavilla ja edullista. Sokeripääkalloja tehdään vainajan mukaan eri koossa ja niitä koristellaan värikkäästi. Perinne on tästä levinnyt kasvomaalauksiin ja koko maailman ihannoimaksi tyyliksi. Coco tuo tälle tunnetulle lookille alkuperää ja yhdistää sen meksikolaiseen kulttuuriin sekä kuolleiden päivään. Sivistävä elokuva, ihanaa!

Oli ihana leffa ja mielelläni tämän katson uudelleen! Näin herkistyneenä aikuisena nousi ihan jopa tunteet pintaan loppua kohden.

♥~ Saija Sasetar

pixelstats trackingpixel

The post Coco – kuolleiden päivä ja sugar skull hahmot appeared first on EMP-blogi.

Kategoriat: Leffat leffat-tv-pelit Sasetar

Tagit: animaatio disney Elokuva elokuva-arvio Elokuva-arvostelu elokuvat Pixar | Pysyvä linkki

Jaa tuote: