Kun EMP:n festarisetä Ilosaarirockissa kävi...

Ensin meinasi hajamielinen setä ajatuksissaan mennä ihan vaan Ilosaareen mutta aatokset muuttuivat kun muisti palasi – eihän sitä Ilosaarirockia siellä järjestetä! Alun perinhän perinteikäs Ilosaarirock järjestettiin nimensä mukaisesti Ilosaaressa (vaikkakin tapahtuma oli tuolloin toisella nimellä), mutta tapahtuma siirtyi vehreämmille niityille oletettavasti täysin luonnollisista syistä – tila loppui kesken tapahtuman laajentuessa... tai teletapit valtasivat alueen. Teletappiteoria on sedän mielestä täysin perusteltu – sijaitsevathan Ilosaaren laitamilla edelleen kuuluisat Teletappikukkulat.

Eläkeläiset laittaa porukan humppaamaan Ilosaaressa 2013. (c) Timo Isoaho

Takertumatta kuitenkaan tapahtuman historiaan sen enempää, kyseinen festivaali on jo siis vuosikymmeniä järjestetty toisella puolella kaupunkia, Joensuun keskustan laitamilla Laulurinteellä. Alueesta tulee tällöin taatusti koko kaupungin kesän vilkkain ja sosiaalisin paikka, jonne kymmenien tuhansien festivaalikävijöiden lisäksi vähintäänkin saman verran porukkaa kerääntyy alueen ulkopuolelle nauttimaan ainutlaatuisesta tunnelmasta - jokainen omaan tyyliinsä. Näihin kuviin ja tunnelmiin suuntasi myös kotikenttäedun turvin itse allekirjoittanut, jolle tämänkertainen Ilosaarirock taisi järjestyksessään olla yhdeksäs.

Ilosaarirockin vahvuutena oli tänäkin vuonna erittäin monipuolinen kattaus artisteja - eri musiikkityylien edustajia ympäri tellusta - jokaiselle löytyi joukosta jotakin. Tämä näkyy aina myös festariyleisössä, ja vuosien varrella vastaan on tullut kaikennäköistä hiihtäjää - niin hyvässä kuin pahassa. Tällä kertaa rock- ja metallipäitä olivat Laulurinteelle sulosoinnuillaan viihdyttämään saapuneet mm. Nightwish, Mustasch, Michael Monroe, Between The Buried And Me, Finntroll, Wintersun, Witchcraft – sekä liuta muita kovia nimiä.

Lauantaipäivän ensimmäisen artistin näkeminen oli sedän kohdalla tiukka kädenvääntö Mokoman ja Pertti Kurikan Nimipäivien välillä - tällä kertaa lappeenrantalaiset nappasivat hopeasijan. Paikalla ollut sedän hyvä ystävä, kutsuttakoon häntä EMP:n festarienoksi, kommentoi kuitenkin jälkikäteen Mokoman olleen "parrankatkuinen yleisönsytyttäjä", mitä ikinä se sitten tarkoittikaan.

Pertti Kurikan Nimipäivät veti Ilosaaren Sue-lavan aivan täyteen. (c) Timo Isoaho

Pertti Kurikan nimipäivät korkkasi lauantain osalta Sue-lavan ja harvoin on ensimmäisen esiintyjän kohdalla bändin marssiessa lavalle kuulunut yhtä paljon positiivista älämölöä – vekkulimainen rumpali Toni Välitalo kävi jo ennen keikkaa pullistelemassa yleisölle lihaksiaan, ja bändi sai yleisön syömään kädestään koko reilun puolituntisen ajaksi. Keikka oli kursailematonta ja rehellistä punkia oikean asenteen mukaisesti – sitä näillä kavereilla nimittäin oli - asennetta! ”Fucking bullshit, let’s fuck”, kuten bändin solisti useaan otteeseen asian ilmaisi.

Samalla lavalla hetkeä myöhemmin esiintynyt Eternal Tears of Sorrow ei päässyt lähellekään samoja tunnelmia, mutta hoiti kuitenkin leiviskänsä vähintäänkin tyylikkäästi. ETOS tarjoili melodeathia vaativalle yleisölle niin uutta kuin vanhaakin materiaalia – ja varmalla otteella esiintyneen bändin kovimmat fanit saivat varmasti haluamansa. Setä ehti kiireiltään näkemään vilauksen myös samanaikaisesti esiintyneen Eläkeläisten humppasirkuksesta - ja letkajenkka raikasi yleisössä kuten tapoihin kuuluu!

Tämän jälkeen olikin luvassa aivan jotain muuta. Jokainen kokee varmasti elämässään hetkiä, jolloin "yhteisen hyvän" vuoksi on mentävä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle – omalla kohdalla tämä oli joensuulaisen Stellan keikka. Vaikka bändi veti tuvan täyteen porukkaa ja heistä voi tuskin mitään pahaa sanoa, sedän mielenkiinnon veivät keikan aikana eksyneen lokin päämäärätön, sympatiaa herättänyt räpiköinti ja kilometrin pituisen kaljajonon ihmetteleminen. Sedän mielestä vitsikkäät "please no more" -huudot eivät saaneet tällä keikalla vastakaikua.

Tällaisen alkurutistuksen jälkeen oli aika haistella tunnelmaa myös festivaalialueen ulkopuolella. Vielä kaksi viikkoa sitten ennakkoon Ilosaarirockin kaksi kovinta nimeä olivat Nightwish ja Motörhead, mutta kuten kaikki varmasti muistavat, kaiken kokenut Motörhead joutui peruuttamaan keikkansa Lemmyn sairastelujen vuoksi. Se ei kuitenkaan estänyt tekemästä vertailua näiden kahden artistin välillä, löytyyhän heiltä musiikin lisäksi muitakin yhteisiä nimittäjiä – kuten oma viini! Kuin sattumalta oli sedän reppuun eksynyt pullollinen bändien makoisia punaviinejä, ja koin velvollisuudekseni järjestää asiasta täysin puolueettoman kenttäarvioinnin.

Kaksi kovaa - Motörhead ja Nightwish.

Vähäinen viinin määrä verrattuna testiryhmän suuruuteen herätti aluksi epäilyksensä. Jo vanhat tarinat kuitenkin kertovat parrakkaasta miehestä sandaaleissaan, joka oli ruokkinut viidellä leivällä ja kahdella kalalla tuhansia(?) ihmisiä, joten pienehkön festarijoukon makunystyröiden kyllästäminen kahdella viinipullolla tulisi olla tähän verrattuna lastenleikkiä. Viinit keräsivät loppujen lopuksi vähintään mykistäviä arvioita: "maistuu tosi hyvälle viiden kaljan jälkeen", "olen juonut pahempaakin" ja "saanko, *hik*, lishää?" riittivät kertomaan, että juomat olivat menestys. Voittajaa ei tässä vertailussa saatu ratkaistua mutta testiryhmä jatkoi ainakin rokkailujaan hymyissä suin.

Illan edetessä ja hämärtyessä oli jyväskyläläisten thrash-toivojen räyhäkän show’n aika vallata lava - Lost Society oli tuttuun tapaansa energinen ja aggressiivinen, eikä jäänyt epäilystäkään siitä, jätettiinkö jälkeen 90- vai 110-prosenttinen esitys! Ja bändin laulajahan sai innostuksissaan festariyleisön kokeilemaan temppuja, joista äiti on varmasti etukäteen varoittanut nuorta festarikävijää.

Nightwish Ilosaaren keikan lopputunnelmissa. (c) Timo Isoaho

Lauantai-ilta päättyi todella odotettuun esiintymiseen. Ilosaarirock, illan pimeys, kynttilämeri ja Nightwish loi tällä kertaa Laulurinteelle lähes henkeäsalpaavan tunnelman, joka johti ainakin parin raavaan miehen tirauttamaan kyyneleen esityksen aikana. Nightwishin viimeisimpiä keikkoja on kerta toisensa jälkeen ylistetty bändin parhaiksi livevedoiksi, ja ei tämänkertainenkaan esitys jättänyt ainakaan moitteen varaa. Ja yhtään bändin musiikillista ilotulitusta väheksymättä, virkaatekevä solisti Floor Jansen valkoisissa bootseissaan ja imartelevassa, kimaltevassa disco-mekossaan… Voi veljet! Kyseisen leidin lavaesiintymisessä oli lisäksi niin paljon ”munaa”, että mikäli suorituksena olisi ollut naisten 800 metrin olympiafinaali, olisi osallistuja tuollaisen esityksen jälkeen lähetetty varmasti asiaankuuluviin testeihin. Yleisö sai rahoilleen vastinetta!

Paahtava sunnuntaipäivä tarjosi paljon katseltavaa ja kuunneltavaa, ja jälleen päällekkäisyyksien vuoksi setä joutui tekemään tiukkoja valintoja – näkemättä jäi mm. koko kansan teeeveestä tuttu, yliaktiivinen pellavapää Michael Monroe, joka ei livenä varmasti olisi kylmäksi jättänyt. Päivä lähti murhaavasti käyntiin kun Rytmihäiriö täräytti sellaista materiaalia, ettei se ollut pikkulapsille sopivaa kuunneltavaa. Rytmihäiriö ei ketään kumarrellut, paitsi Pertti Kurikan Nimipäiviä, jota bändi muisti kehua. Ja kuten festarieno asian tiivisti: ”Rytmihäiriö on vähän niin kuin tikkari takapuolessa – toiset tykkää, toiset ei” (alkuperäinen kommentti on hieman muutettu herkempien lukijoiden varjelemiseksi).

Wintersunin pojat taituroivat Ilosaaressa 2013. (c) Timo Isoaho

Wintersun joutui päälavalla kovaan paikkaan kun lämpömittari hipoi läpi päivää huikeita lukemia. Bändihän ei tunnetusti soittele pelkkää maisemienmaalailumusiikkia, joten varsinkin rumpali Kai Hahto sai tehdä papukaijamerkkiensä eteen täyden päivätyön. Yleisö syttyi kuumassa säässä suhteellisen hitaasti, mutta pienen alkukankeuden jälkeen alkoivat nyrkit tahdikkaasti takoa ilmaa ja ”kaikilla oli niin mukavaa”.

Yksi mielenkiintoisimmasta tuttavuuksista tuli rakkaasta naapurimaastamme. Ennen Ilosaarirock-kiinnitystään ruotsalainen Witchcraft oli sedälle hyvinkin kaukainen tuttavuus, mutta muutaman päivän intensiivinen sukellus bändin discografiaan osoittautui loistoratkaisuksi – pahaaenteilevine nimineen, kaukaisuuteen tuijottavine solisteineen, pipo silmillä soittavine rumpaleineen ja lennykravitzmaisine kitaristeineen bändi oli livenä juuri niin mystinen poppoo kuin olisi voinut odottaa. Ja kuten Sue-lavan juontajat asian ilmaisivat: ”bändi on niin hyvin varusteltu, että hajonneen vetoketjun korjaamiseen kului useita tunteja”.

Vaikka legendaarinen Motörhead, tuo monien mukaan "maailman kovaäänisin bändi", joutui perumaan Ilosaarirock-vetonsa, vaikutti bändi olevan Jack Daniel’sin ohella suosituin aihe festarikävijöiden vaatetuksessa sunnuntaina. Ei siis jäänyt epäselväksi, kenen takia moni oli lippunsa ostanut. Mustasch oli loppujen lopuksi lähes mahdottomassa paikassa kun bändin puhuttiin olevan Motörheadin korvaaja, vaikka bändihän oli kuitenkin vain toinen artisti Motörheadin esiintymispaikalla. Mustasch jätti sedälle hieman mitäänsanomattoman olon – tämä ei todennäköisesti johtunut itse bändistä, vaan henkisestä asennoitumisesta tilanteeseen. Mustasch oli kuitenkin kelvollinen lisä näin lyhyellä aikataululla ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka Mustaschin johtohahmo Ralf Gyllenhammar tunnettaisiin useiden vuosien päästä uutena Lemmy Kilmisterinä – eihän Lemmykään ole mainettaan päivässä luonut.

Sedän onnistuneen viikonlopun päätti itseään ”perseilyn mestareiksi” tituleerannut ruotsinkielisen peikkometallin sanansaattaja Finntroll. Oli jo tässä vaiheessa selkeää, että sedän nukkumaanmenoaika oli jo mennyt, mutta bändin hyvähenkinen rallattelu jaksoi vielä hetkellisesti piristää väsynyttä festarikävijää, uuden levyn materiaali tuli todistettua livenä toimivaksi ja peikkojen heiluvat korvat jaksoivat hauskuuttaa.

Loppuun voi tylsästi todeta, että paljon jäi tälläkin reissulla näkemättä ja kokematta, mutta Ilosaarirock ei kuitenkaan koskaan petä – reppu on taas täynnä mukavia kokemuksia, uusia tarinoita ja hienoja säveliä. Ilosaarirockin jälkeinen päivä tuntuu sen sijaan vuosi vuodelta vaikeammalta, ja setä onkin nyt hyvin, hyvin väsynyt. Ennen kuin setä painuu peiton alle piiloon odottamaan seuraavaa rokkia, on vielä syytä tiivistää viikonlopun yksittäiset ilonpilkahdukset TOP5-listan muodossa:

1) Pertti Kurikan Nimipäivät – harvoin on yhden bändin esiintymisen pohjalta jäänyt koko viikonlopulle näin hyvä fiilis. 2) Auringonpaiste – ei tullut tilatttua, mutta silti saatiin. Kelit lämpenee, vaatteet vähenee ja pidot paranee! 3) Turkulaiset – keskustelu turkulaisen herrasmiehen kanssa olisi voinut olla hyvin antoisa, jos kaksi kolmesta sanasta ei olisi jäänyt ymmärtämättä. Turku – Joensuu – sanakirjaa odotellessa... 4) Floor Jansen – ...! 5) Viinanarikan hauska ”täti” - kuiva huumori on taitolaji – joku olisi saattanut ymmärtää tädin puheet kettuiluksi, mutta onneksi setä tajusi paremmin. Mikäli kirjoitus oli mielestäsi kiinnostava, jaathan sen eteenpäin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta? Jos sinulla on jotain aiheeseen liittyvää mielessäsi, kirjoita kommentti, niin saamme aiheen ympärille aikaan keskustelua. Tätä kirjoitusta saa vapaasti lainata ja siihen linkittää, kunhan vain muistat mainita lähteen.

Kategoriat: Vieraileva MUSIIKKI

Tagit: festarit ilosaarirock joensuu Live Lost Society metal motoerhead nightwish pertti kurikan nimipaeivaet rock Rytmihaeirioe tapahtumat wintersun Witchcraft | Pysyvä linkki

Jaa tuote: